Tuorein sisältö

Unrailed!

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit, Älypelit
Pelaajia: 1,2-4 moninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Indoor Astronaut
Julkaisija: Daedalic Entertainment
Julkaisupäivä: 29.09.2020
Pelin kotisivut
Miia Lyyra

02.11.2020 klo 14.00 | Luettu: 4859 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

TÄMÄ ON JUNA KOHTI TUNTEMATONTA
Mikä voisikaan olla hauskempaa, kuin rakentaa junaraidetta yhdessä ystävien kanssa keskellä sumua? No, rakentaa junaraidetta pilkkopimeässä keskellä metsää tai vaihtoehtoisesti työskennellä kuumalla aavikolla yrittäen estää junaa syttymästä palamaan.

Ajattele, neuvottele, rakenna


Koronapandemian aikana olen oppinut arvostamaan entistä enemmän Unrailedin kaltaisia moninpelejä, joita voi pelailla ystävien kanssa silloin tällöin. Lisäpisteitä kavereiden kanssa pelattava kisailu saa, mikäli sen pariin ryntäämistä ei tarvitse sen ihmeellisemmin suunnitella ja mukaan voi loikata, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta. Nämä kriteerit Indoor Astronautin kehittämä Unrailed! täyttää.


Hauska junaratailupeli on tunnelmaltaan kaoottinen ja pelattavuudeltaan yksinkertainen, mutta kokonaisuutena todella koukuttava. Mukana on yhteensä kolme pelitilaa: Endless, Quick Game ja Versus, joissa kaikissa päämäärä on sama. Tarkoituksena on rakentaa yhteistyössä junarataa, joka yltää seuraavalle asemalle saakka. Mikäli rataa ei ehdi rakentaa, juna suistuu pöpelikköön ja tehtävä epäonnistuu. Tehtäväalueet muodostuvat satunnaisesti, joten rakentaminen ei ole koskaan tylsää. Lisäksi omia suosikkialueita voi jakaa ystävilleen seeds-koodien muodossa.

Radan elementteihin tarvittavat rakennusaineet on kerättävä maastosta, joten pelaajien on keskenään päätettävä kuka pitää esimerkiksi huolta puiden kaatamisesta ja kenen tehtävänä on rakentaa rataa eteenpäin. Tehtävä voi kuulostaa helpolta, mutta on kaikkea muuta. Välillä matkaa hidastavat rosvot, toisena hetkenä junaradan edestä on kaadettava järjettömän paljon metsää. Rataa on rakennettava kaikesta kaaoksesta ja kiireestä huolimatta.


Paperilla Unrailed kuulostaa hieman tylsältä, mutta sitä se ei todellisuudessa ole. Aina asemalle pääsyn jälkeen kalustoa on mahdollista päivittää paremmaksi, mikäli on onnistunut keräämään tarpeeksi valuuttana toimivia pultteja. Kaveriporukan on neuvoteltava siitä, mitä vaunuja kannattaisi ostaa tai päivittää, tai onko kenties tarvetta hankkia parempi veturi. Valikoimasta löytyy useita erilaisia vaunuja, joista jokaisella on oma tehtävänsä. On materiaalin säilyttämiseen tarkoitettuja vaunuja, mutta myös vesitankkivaunu, joka jäähdyttää kuumenevaa veturia. Yön pimeille ajoille hyödyllinen lisä taas on valovaunu. Jokaista vaunua voi myös päivittää, jolloin esimerkiksi säilytyskärryyn saa mahtumaan huomattavasti enemmän materiaalia.

Täydellisen kaoottista ja hauskaa


Unrailed on hauskimmillaan yhdessä ystävien kanssa, mutta junarataa on mahdollista rakentaa myös yksin tekoäly-botin kanssa. Olin hyvin skeptinen sen suhteen, miten yksinpeli toimisi, sillä radan rakentaminen on kiireistä puuhaa, eikä virheisiin ole varaa. Botin komentaminen oli ennakkoluuloista huolimatta helppoa, sillä käskyttäminen onnistuu muutaman napin painalluksella. Tekoälyn reaktioaika oli ihailtavan nopea, sillä apuri sai muun muassa sammutettua lähes palamaan syttyneen veturin juuri ennen sen räjähtämistä.


Junaratojen rakentaminen ei tarjoa syväluotaavaa tarinaa, mutta toisaalta en jäänyt sellaista kaipaamaankaan. Kyseessä on party-peli, joten tarinallisen kampanjan olemassaolo olisi ollut tässä tapauksessa jopa hieman outoa. Indoor Astronaut on mielestäni panostanut oikeisiin asioihin, sillä mukana olevat vuorokausirytmi ja säävaihtelu tuovat radan rakentamiseen mukavaa vaihtelua sekä haastetta. Kuumilta aavikoilta on esimerkiksi vaikea löytää veturin jäähdyttämiseen tarvittavaa vettä ja lumisilla alueilla kävely puolestaan hidastuu korkeiden kinosten takia. Koskaan ei tiedä mitä edestään löytää ja se on tämän pelin suola.

PC-tiedot: Nvidia GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 3200MHz RAM

PS. Unrailed! julkaistiin juuri myös Xbox Onelle.

V2.fi | Miia Lyyra

Unrailed! (Tietokonepelit)

Kaoottinen, mutta täydellinen moninpeli peli-iltoihin, jossa halutaan koetella ystävyyttä ja hermoja.
  • Yksinkertainen
  • Vuorokausirytmi ja säävaihtelu
  • Jotkut voivat jäädä kaipaamaan isompia juonikuvioita

Pelikuvat

< The Dark Pictures An... Watch Dogs: Legion... >

Keskustelut (3 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.11.2020 klo 20.56

Kokeilin tätä Daedalic Daysissa silloin kun vielä matkustettiin. Tuntui aika toimivalta.
lainaa
apoliticalperson

03.11.2020 klo 10.10 1 tykkää tästä

Tämä on kyllä tosi hyvä co-op-kaaospeli, samaan lokeroon menee kuin esim. Overcooked. Ehken ihan viittä tähteä itse antaisi, pelin alku on aina vähän turhan hidas ja jotkut junan vaunut ovat vaan paljon hyödyttömämpiä kuin toiset, mutta ei nuo paljon rokota.
lainaa
MPuro

Rekisteröitynyt 01.04.2017

03.11.2020 klo 23.17

Tämä tulikin itselle ihan puskista, vaikka yleensä olen perillä kavereiden kanssa pelattavista co-opeista. Laitetaanpa korvan taakse.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova