Brittiläinen Supermassive Games on kuluvan konsolisukupolven aikana noussut kauhupelien kärkinimien joukkoon tunnelmallisilla interaktiivisilla elokuvillaan. Until Dawn vei pelaajat keskelle teini-slasher-elokuvaa, Man of Medan taas aavelaivalle.


Juuri sopivasti Halloweenin kynnyksellä ilmestyvä ”synkän antologian” seuraava osa vaihtaa taas tyyliä, sillä nyt seikkaillaan kummitusten täyttämässä kylässä, jossa menneisyyden painolasti voi olla kirjaimellisesti kuolettava juttu.



Little Hope on kylä jossain Amerikan itärannikon peräseudulla. Aluetta aikanaan asuttaneet puritaanisiirtolaiset jättivät jälkeensä synkän perinnön, josta noitavainojen uhreille omistetut museot ja muistomerkit kertovat. Peli pyörähtää käyntiin dramaattisissa merkeissä, kun oudot ja yliluonnolliset voimat pistävät ydinperheen hengiltä tutoriaalin aikana.

Sitten hypätäänkin ajassa eteenpäin nykypäivään, luokkaretkellä olevan yliopistoporukan bussiin. Tie on suljettu huonojen olosuhteiden vuoksi, joten suoran reitin sijaan bussin täytyy koukata Little Hopen läpi – ja sinne se matka sitten tyssääkin. Jälleen yliluonnolliselta vaikuttava kolari jättää professorin ja neljä opiskelijaa jumiin sankan sumun keskelle. Koko kaupunki vaikuttaa hylätyltä, mutta varjoissa tuntuu vaanivan… jotain.


Selviytyjät näkevät näkyjä vuosisatojen takaisista noitavainoista, jotka vähemmän yllättäen tuntuvat liittyvän jotenkin myös nykyhetkien ongelmiin. Mutta miksi vuosisatojen takaisissa kohtauksissa näkyy tuttuja kasvoja? Mitä Little Hopessa oikein on tapahtunut, ja mitä siellä nyt tapahtuu? Näihin kysymyksiin pitäisi löytää vastaus, jos viisikko aikoo selvitä hengissä kauhujen yön läpi.

Tämän enempää en sitten tarinasta puhukaan, koska se on luonnollisesti Little Hopen parasta antia. Muiden antologian pelien tavoin mukaan on ladattu dramaattisia juonenkäänteitä, yllätyksiä ja pelästyksiä koko rahan edestä ja ne on parasta kokea itse. Jälleen niiden muiden antologian pelien tavoin pelaajan valinnat vaikuttavat merkittävästi tarinan kulkuun.

Kuka tahansa selviytyjistä voi yön aikana kohdata kuolemansa, jos pelaa korttinsa huonosti tai tekee huonoja ratkaisuja. Niinpä peli onkin suunniteltu pelattavaksi läpi useita kertoja, jotta voi kokeilla erilaisia lähestymistapoja ja näin saada itselleen erilaisen tarinan ja erilaisen lopetuksen. Kun yhteen läpipeluuseen kuluu aikaa noin neljä tuntia, tämä on ihan realistinen tavoite satunnaisemmin pelaavillekin. Lisäksi yhden läpipeluun jälkeen aukeaa erillinen ohjaajan versio tarinasta, joka näyttää kohtauksista hieman erilaisia perspektiivejä ja versioita.


Pelata voi joko yksin tai kaveriporukalla. Little Hope sisältää tuen online-nettimoninpelille, joka oli Man of Medanin tapauksessa myös se paras tapa pelata. Kehitystiimi osasi leikitellä erinomaisen hyvin kahden yhtäaikaisen pelaajan kanssa, joten oletettavasti myös Little Hopen tapauksessa co-op toimisi hyvin. Valitettavasti sitä ei yhdellä pelillä pystytty testaamaan.



Sarjan muiden pelien tavoin myös Little Hope on niin kutsuttu interaktiivinen elokuva, eli kepeä seikkailupeli. Pelattavuudeltaan kepeä, ei tunnelmaltaan, siis. Pelaaja ohjastaa milloin kutakin viidestä selviytyjästä näiden vaeltaessa sumuisen kaupungin läpi. Sinne tänne on ripoteltu tutkittavia esineitä, joita sitten pyöritellään ja manipuloidaan vihjeiden toivossa.


Mukaan on myös heitelty runsaasti niin kutsuttuja quick time eventejä, eli toimintakohtauksia, joissa pelaajan täytyy painella oikea-aikaisesti ruudulle ilmestyviä nappeja, rämpytellä ohjainta tai vaikka tähdätä muutamassa sekunnissa potku päälle syöksyvän hirviön otsalohkoon.

Interaktiivisten elokuvien perustyyliin Little Hope ei varsinaisesti sisällä mitään puzzleja, vaan pääpaino on tunnelman luomisessa ja paikkojen tutkimisessa. Näissä onkin onnistuttu hyvin, sillä Little Hope on todella tunnelmallinen ja elokuvamainen peli. En sanoisi, että se on mitenkään superpelottava, vaan enemmänkin ahdistava. Mukana on jonkin verran hyppykauhukohtauksia ja ällön näköisiä hirviöitä, mutta valtaosan ajasta rakennetaan tunnelmaa ja väännetään jännitysmittaria kohti kattoa.


Nostan Supermassive Gamesille hattua siitä, että tiimi on valmis ottamaan vastaan palautetta ja tekemään sen perusteella hyviä ratkaisuja. Man of Medan sai hieman kritiikkiä osakseen muutamista teknisistä ongelmistaan, jotka on nyt korjattu onnistuneesti. Hahmoja ei ohjata enää Resident Evil -henkisillä tankkikontrolleilla, joten pelaaminen on mukavampaa kuin viimeksi. Quick time eventeistä saa aina pienen ennakkovaroituksen, jotta tietää varautua ruudulle hetken päästä napsahtavan napin kyttäämiseen.

Uudistukset ja tuunaukset ovat onnistuneita, sillä Little Hope on oikeastaan ensimmäinen Supermassive Gamesin kauhupeli, jonka pelaaminen on sujuvaa ja mukavaa. Korostan, jälleen puhtaan mekaanisesti. Tarina itse on kaikkea muuta kuin mukava.



Little Hope oli minulle oikein mukava yllätys. Man of Medan jätti minut hieman kylmäksi omalla tarinallaan, joskin sen co-op-meininki oli todella kehumisen arvoista. Niinpä en ennakkoon oikein tiennyt, mitä Little Hopelta odottaa. Olikin kiva huomata, että kehitystiimi on panostanut resursseja aiempien pelien ongelmien korjaamiseen, sillä näin tuloksena on mielestäni pimeän antologian tähän saakka paras peli.


Oman kauhutarinani koin PlayStation 4 Pro -konsolilla, enkä valitettavasti aina täysin positiivisissa merkeissä. Little Hope pyörii enimmäkseen ihan asiallisesti, joskin pelin kalibrointi HDR-televisiolla kesti hetken jos toisenkin. Suurempi ongelma on, että peli kaatui pari kertaa aivan totaalisesti ja molemmilla kerroilla tuhosi tallennukseni. Ensimmäisellä kerralla meni vajaa tunti peliaikaa hukkaan, mutta sen jälkeen aloin tasaisin väliajoin tuuppimaan tallennustani PlayStation-pilveen, mikä olikin onni, sillä toinen kaatuminen jyräsi näin vain puolisen tuntia etenemistä miltei koko pelin sijaan.

Muuten Little Hope kyllä toimii oikein asiallisesti. Hyville ja hyvin kerrotuille kauhutarinoille on aina tilausta ja Supermassive Games tuntuu hallitsevan hommansa mainiosti. Herkkähermoisten kannattaa varata turvaksi kissa tai tukikaveri, mutta Little Hopeen kannattaa joka tapauksessa poiketa.