V2.fi on ollut olemassa pitkään, mutta Mafia-sarjasta olemme ehtineet käsitellä vain kakkos- ja kolmososat. Alkuperäinen peli nimittäin ilmestyi Windowsille vuonna 2002 ja käännöksenä PlayStation 2:lle ja Xboxille vuonna 2004.

Vaikka pidän keskimäärin sekä GTA-henkisestä autoilu-räiskintä-yhdistelmästä että pelin aihepiiristä, jostain syystä alkuperäinen Mafia jäi itseltäni kokematta. Tiedän sen kuitenkin olleen hyvin pidetty etenkin PC-pelaajien keskuudessa, ja yritinkin myöhemmin pariin kertaan aloittaa peliä, mutta Rockstar ja kumppanit olivat ehkä jo totuttaneet minut liian hyvään ja pelilogiikka sekä etenkin juonta siivittävät väliosuudet tuntuivat vanhahtavilta.


Siksi tervehdinkin nyt ilolla tätä mahdollisuutta korjata aukko sivistyksessä nykytekniikalle päivitetyllä ulkoasulla. Paitsi, että Mafia: Definitive Edition on tietenkin tuotu nykyaikaan grafiikan tarkkuuden suhteen, hommaa ei ole muutenkaan jätetty puolitiehen: hahmojen repliikit on päivitetty ja äänitetty uudelleen, tehtäviä on muutettu ja kaiken kaikkiaan vaivaa on nähty niin paljon, että samalla työmäärällä olisi melkein tehnyt kokonaan uuden pelin.



Kieltolain aika Yhdysvalloissa oli erinomainen osoitus siitä, miten periaatteessa hyvää tarkoittamalla saadaan aikaan paljon pahaa: haitallisena pidetyn alkoholin myynnin kieltäminen synnytti markkinoille valtavan mustan pörssin, jossa rikastui etenkin sisilialaistaustainen järjestäytynyt rikollisuus eli Cosa nostra, meidän asiamme – ulkopuolisten suussa mafia. Vaikka päätös sitten lopulta peruttiin, näille “perheille” oli jo kertynyt riittävästi varallisuutta siirtyä muuhun kyseenalaiseen liiketoimintaan, kuten vaikka huumekauppaan ja prostituutioon. Toiminta jatkuu edelleen, vaikkakin lähinnä sen synnyinsijoilla Italiassa ja skaalaltaan huippuvuosia pienempänä.


Populaarikulttuurissa mafiosot alaisineen kuvataan usein vanhan koulun herrasmiehinä, ainakin verrattuna moneen muuhun järjestäytyneen rikollisuuden edustajaan. Taustalla on tietenkin suurelta osin Mario Puzon Kummisetä-romaani filmatisointeineen. Kontrasti siihen, että myös tämä järjestö on kautta vuosikymmenten uhmannut yhteiskuntajärjestystä ja murhannut lukemattomia ihmisiä terroristisin keinoin on melkoinen. Mafia tavallaan toistaa tätä klisettä, mutta tuo myös esiin, mikä hinta lain ulkopuolella toimimisesta tulee maksettavaksi ja miten pienelläkin asialla voi olla myöhemmin iso merkitys. Tarina on pääosin mielenkiintoista seurattavaa, ja etenkin päivitetyn ääniraidan myötä myös näyttelijät kuulostavat hyviltä.

Mikään avoimen maailman pelihän Mafia ei ole, vaan kyseessä on melko tiukasti ohjastettu seikkailu komeissa kulisseissa. Toki pelaaja voi halutessaan käyttää hieman aikaa vaikkapa erilaisten autojen rosvoamiseen, mutta tätä pitää oikeasti haluta, sillä lähinnä Tommy Angeloa kuljetellaan paikasta toiseen kaahaamaan ja ammuskelemaan. Ympäristöjen tutkimiseen toki sinällään rohkaistaan, että talojen sisältä löytää muun muassa keräilykortteja ja sarjakuva-albumeita, joita voi achievementien toivossa noukkia kyytiin.



Tekninen päivitys on pääosin onnistunut hyvin. Juuri sen tyyppinen kankeus, joka aikanaan esti minua aloittamasta peliä vuosia ilmestymisen jälkeen, on nyt poissa ja etenkin ajokontrollit toimivat oikein hyvin. Liikkuminen jalan ja varsinkin tähtääminen padilla ovat hieman kankeampia, tosin PC-versiossa ongelma poistunee osittain hiirtä käyttämällä. Vihollisten nujertaminen on jälleen kerran paljon helpompaa, jos saa luodit osumaan päähän: muuten osa heistä imee kuulaa toisensa jälkeen ja jatkaa vain hyökkäyksiään. Ammuksia ei ainakaan normaalitasolla kylvetä aivan suunnattomasti, vaan pelaaja joutuu jopa hieman miettimään taktiikkaansa. Checkpointeja ja lisäterveyttä on sijoiteltu sen verran usein, että turhautuminen tuskin ehtii pahemmin iskeä ennen kuin peli on pelattu läpi. Edellisen tallennuksen lataaminen tosin kesti toisinaan turhauttavan kauan, eikä ruudulla näy mitään tilailmaisinta sen aikana.


Aivan virheetöntä työ ei ole, ja osittain vastaan tuli niin koomisia bugeja, että ne veivät tunnelmaa aivan väärään suuntaan. Rikoskumppanin mukanaan kantama pesäpallomaila alkoi ensin leijua hänen perässään ja asettautui sitten strategisesti sojottamaan jalkovälistä. Erään dramaattisen kohtauksen taas pilasi aika tehokkaasti se, että yhden NPC-hahmon kasvot räjähtivät eri suuntaan sojottaviksi polygoneiksi.

Tasokkaasti päivitetyssä grafiikassa häiritsee vain kaksi asiaa: ajoittain lyhyt piirtoetäisyys ja autojen liiallinen kiilto. Xbox One X:llä 4K-resoluutiolla pelattuna etenkin yksityiskohtien ponnahtelu näkyviin kiinnitti huomiota, sillä muuten maisemat näyttivät kauniilta. Samanlainen harmi on, että sinällään upeiden autojen heijastukset on pitänyt vetää näin yli: maalipinnoissa tuntuu olevan puolenkymmentä lakkakerrosta ja kromi loistaa niin, että fiilis on lähempänä pienoismallinäyttelyä kuin nokista suurkaupunkia. Sama epäsuhta näytti tosin koskevan myös vuoden 2002 peliä.


Muutenkin on mahdotonta paeta sitä tosiasiaa, että odotustaso tällaiselle 3. persoonan autoilutoiminnalle oli erilainen 18 vuotta sitten kuin se on nyt. Hyvin nopeasti käy selväksi, että täsmälleen samanlaista toimintaa on tällä vuosituhannella nähty lukemattomia kertoja: ota auto, aja checkpointiin, seuraa autoa, tapa tuo tai tämä, pakene. Toki on aivan kohtuullista odottaa, että remasterointi pääosin noudattaa alkuperäistä teosta, ja kuten sanottu, muutoksiakin on tehty.



Arvostelusta voi kenties saada sen kuvan, että en viihtynyt pelin parissa, mutta tämä ei pidä paikkaansa: illat kuluivat oikein sujuvasti mafioidessa. Kun Grand Theft Auto on hautautunut onlineensa ja kaikki muut kiinnostavat vaihtoehdot alkavat olla pelattuna läpi, tällainen peruslaadukas yksinpeli ilahduttaa. On selvä, ettei vuonna 2002 julkaistulta pelirungolta voi odottaa aivan uusimpia jekkuja, ja tämän huomioiden Mafia toimii vallan hyvin. Pelin hintakin on noin kolmanneksen aitoja uutuusjulkaisuja edullisempi, mikä toki laskettakoon myös plussaksi.