Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 1993, jolloin Super Nintendo ja Sega Megadrive kisasivat 16-bittisten pelikoneiden hallitsemien markkinoiden kuninkuudesta. Nintendo teki aivan uskomattoman kulttuuriteon Super Mario All-Stars -paketillaan, joka kasasi yhdelle kasetille alkuperäisen kahdeksanbittisen Nintendon kolme Super Mario -peliä, sekä toi ensi kertaa sen oikean Super Mario Bros 2:n länsimaisten pelaajien hyppysiin.


Kaikki pelit oli rakennettu uusiksi alusta alkaen hyödyntämään Super Nintendon ominaisuuksia, joten ne näyttivät ja kuulostivat paljon paremmilta kuin alkuperäiset pelit. Kukaan ei varmasti ylläty kovinkaan paljon kuullessaan, että Super Mario All-Stars oli valtava menestys, joka putsasi palkintopöydät ja pelaajien kukkarot.

Tämä kaikki on hyvin oleellista taustatietoa, sillä Nintendo on selvästi halunnut hyödyntää Super Mario All-Starsin legendaarista perintöä sitä tuoreinta uusintajulkaisuaan varten. Paperilla Super Mario 3D All-Stars onkin kiven kova paketti, mutta toteutukseltaan? Voi pojat.



Täysin puskista syyskuun alussa julkistettu, ja muutamaa viikkoa myöhemmin julkaistu, Super Mario 3D All-Stars kokoaa yhdelle Switch-pelikasetille kolme legendaarista 3D-Mariota. Paketista löytyy 3D-tasohyppelypelien aihion luonut Mario 64, pelaajien mielipiteitä jakava Super Mario Sunshine sekä Wiin parhaisiin peleihin kuulunut Super Mario Galaxy. Nokkelat huomaavat, että esimerkiksi Super Mario Galaxy 2 loistaa poissaolollaan, mikä tuntuu hieman erikoiselta.


Kaikki kolme pakettiin päätynyttä peliä olivat ilmestyessään 3D-tasohyppelypelien kiistattomia kuninkaita, joilla riittää yhä faneja. Vuosien varrella nämä intohimoiset fanit ovatkin tehtailleet pelien emulaattoriversioihin lukemattomia fanipäivityksiä, jotka ovat lisänneet vaikkapa 4:3-kuvasuhteen televisioille suunniteltuun Mario 64:ään laajakuvatuen, pistäneet kaikkien pelien tekstuurit kokonaan uusiksi tai heitelleet mukaan vaikka kokonaan uusia kenttiä.

Tämä mielessä onkin hyvin erikoista ja jopa suorastaan arveluttavaa, että Nintendo ei ole tehnyt peleille mitään lähes näin kattavaa. Tai oikeastaan juuri mitään muutakaan. Kyse ei ole mistään uusintaversioista, vaan nokkelat nettietsivät huomasivat nopeasti, että kyse on vain emulaattoreista, jotka pyörittävät hieman tuunattuja versioita alkuperäisten pelien ROM-versioista.


Kolmen pelin ohella Super Mario 3D All-Stars sisältää 175 kappaletta käsittävän soundtrackin, jota voi kuunnella erikseen pelin päävalikon kautta. Kaikenlaiset museo-henkiset ominaisuudet loistavat poissaolollaan; tarjolla ei ole mitään gallerioita pelien konseptitaiteesta, kehitysversioista tai muustakaan kiintoisasta. Kun kyse on kuitenkin Super Marion 35. synttäreitä varten kasatusta juhlapaketista, niukat ominaisuudet hämmentävät.

Mutta entä itse pelit?



Niin hyviä pelejä kuin kaikki kolme 3D-Mariota aikanaan olivatkin, on korostettava, että se ”aikanaan” oli esimerkiksi Mario 64:n tapauksessa aika kauan aikaa sitten. Mario 64 oli vuonna 1995 se ensimmäinen oikeasti toimiva 3D-tasohyppelypeli, mutta kehitystä on sittemmin tapahtunut. Pelin runko on yhä kohdallaan ja kentät ovat prikulleen niin mielikuvituksellisia ja hauskoja kuin aikanaan, joten sisällön puolesta Mario 64 toimii edelleen erinomaisesti. Teknologian puolella sitä huomiota sitten oltaisiinkin tarvittu aika paljon enemmän.


Super Mario 3D All-Starsin versio Mario 64:stä on yhä rajattu 4:3-kuvasuhteeseen ja pyörii 720P-resoluutiolla, oli Switch sitten käsikonsolina ja tai kiinni telakassaan. Alkuperäisen pelin suttuinen ja huonosti skaalautuva fontti on pistetty uusiksi, mutta suunnilleen siihen ne uudistukset sitten jäävätkin. Pelin kamera oli jo aikanaan kankea, eikä sen siirtäminen sellaisenaan Switchin oikean tikun taakse ole ainakaan parantanut tilannetta. Kameraa ei voi liikutella vapaasti ympäriinsä, vaan ainoastaan siirrellä pienissä hyppäyksissä vasemmalle tai oikealle, eikä silloinkaan edes 360 asteen liikkumaradalla. Kun kameran on kääntänyt osoittamaan Mariota kohti noin kello 10:stä, se ei enää liikukaan enempää oikealle, vaan täytyy kääntää kokonaan ympäri, jos haluaa nähdä jotain sieltä kello kahden suunnasta.

Super Mario Sunshine pyörii 1080P-resoluutiossa ja on saanut tuen laajakuvatelevisioille, mutta sen emulaattori ei ole aivan niin laadukas kuin voisi toivoa. 1080P-resoluutioon paisutettuna Sunshine kyllä näyttää todella hyvältä – miinus suttuiset tekstuurit – mutta ruudunpäivitysnopeus takeltelee useissa kohdissa melkoisen paljon. Kontrollit ovat saaneet enemmän huomiota osakseen, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä Switchin ohjaimessa ei ole GameCuben vastaavan analogisia olkapäänappeja.


Niinpä Marion selässä keikkuvan F.L.U.D.D.-vesitykin ruiskuttelua ohjataan kahdella olkapäänapilla, joista toinen antaa Marion juosta ruiskiessaan ja toinen pysäyttää tämän paikalleen, jolloin analogitikku tähtää vesisuihkun suuntaa. Uusitut kontrollit toimivat asiallisesti, joskin Sunshinensä aikanaan pelanneet joutuvat totuttelemaan hetken jos toisenkin erilaiseen pelityyliin.

Kokoelman helmi on minun kirjoissani Super Mario Galaxy, joka oli jo aikanaan ilmiömäisen hyvä peli, ja on myös sen verran tuore, että se tuntuu edelleen enimmäkseen modernilta peliltä. Sunshinen tavoin myös Galaxy pyörii 1080P-resoluutiolla ja tukee ongelmatta laajakuvatelkkareita, eikä lopputuloksen ulkoasusta voi valittaa. Super Mario Galaxyn HD-versio on yhä todella kauniin näköinen.


Koska Galaxy oli alkujaan Wii-peli, se sisälsi luonnollisesti pakollista liikeohjausta. Kaikkien onneksi Nintendo on pistänyt myös Galaxyn kontrollit uusiksi. Pelin valikoita käytetään yhä ohjainten liiketunnistinten avulla, tai mikäli sellaista ei ole käytössä suoraan ruutua tökkimällä. Onneksi suunnilleen kaiken muun voikin sitten tehdä suoraan ohjaimen avulla, eikä esimerkiksi Mariota lennättävien tähtiporttien aktivointi vaadi ohjaimen heiluttelua, vaan napin painelua.

Super Mario Galaxy on peleistä se, jonka parissa vietin eniten aikaa. Peli on täynnä todella riemastuttavaa ja oivaltavaa tekemistä, sillä kenttien rakentaminen pienten ja täysin irrallisten galaksien varaan on antanut kehitystiimille tilaisuuden revitellä kunnolla.



Super Mario 3D All-Stars on hyvin ristiriitainen paketti. Voi herranen aika, kun fanien itse hakkeroimat fanipäivitykset tarjoavat uudistuksia ja parannuksia, jotka jättävät 35-vuotisjuhlapainoksen pelit varjoonsa, kyllä minua ainakin vähän hämmästyttää. Kun mukaan lasketaan vielä Super Mario Galaxy 2:n puuttuminen, sekä todella laihat bonusmateriaalit, 60 euron hintalappu tuntuu turhan korkealta.

Mutta. Päivitysten puute on ongelma oikeastaan vain Mario 64:n tapauksessa, sillä se on kokoelman ainoa peli, jossa tekniikka tökkii vastaan sen verran, että pelikokemus kärsii. Super Mario Sunshine ja Super Mario Galaxy toimivat kumpikin mainiosti, ja vaikka olisin mielelläni nähnyt niistä kunnolla remasteroidut ja modernit versiot, jo pelkästään 1080P-resoluutio nostaa Nintendon upean taidesuunnittelun uusiin korkeuksiin.

Normaalisti tässä kohtaa toteaisin, että odottakaa alennusmyyntejä, mutta se ei ole tällä kertaa vaihtoehto. Nintendon pelit eivät yleensä kovin kummoisia alennuksia saa, ja lisäksi jostain hämmentävästä syystä Super Mario 3D All-Stars on myynnissä vain ensi vuoden maaliskuuhun saakka. Niinpä ostopäätös kannattaa tehdä lähiaikoina, jos sitä on tekemässä.