Tuorein sisältö

Spelunky 2

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1-4
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: BlitWorks
Julkaisija: Mossmouth
Julkaisupäivä: 15.09.2020
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

25.09.2020 klo 18.38 | Luettu: 4213 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Loputon painajainen alkoi taas
Derek Yun kehittämä Spelunky on modernin pelaamisen merkittävimpiä pelejä. Alkujaan ilmaisena harrasteprojektina julkaistu peli keräsi runsaasti huomiota ja aloitti nyt todella suosituksi paisuneen roguelite-pelien maihinnousun. Muutamaa vuotta myöhemmin julkaistu HD-uusintaversio oli sen verran suuri hitti, että Yun Mossmouth-pelistudion tulevaisuus oli taattu kertaiskusta.


Rahalla saa ja hevosella pääsee, joten Spelunky 2 ei ole enää yhden miehen projekti, vaan Yu palkkasi sitä kehittämään useista pelikäännöksistään tutun Blitworks-tiimin. Tästä ei kannata kuitenkaan huolestua, sillä Spelunky 2 on ihka-aitoa Spelunkyä.

Ain miljoona kuolemaa


Edeltäjänsä tavoin Spelunky 2 on sivusta kuvattu 2D-tasohyppely, jossa on vahvoja roguelite-elementtejä. Seikkailu noudattelee suurilta puitteiltaan samoja suunnitelmia pelikerrasta toiseen, mutta esimerkiksi jokainen erillinen kenttä luodaan proseduraalisesti jokaista pelikertaa varten. Niinpä joka kerta edessä on aivan uusia haasteita.

Jatko-osa muuttaa hieman alkuperäistä kaavaa, sillä ensimmäisessä Spelunkyssä pelaajan reitti oli aina kiinteä. Luolaston jälkeen edessä oli viidakko, viidakon jälkeen luminen luola ja niin edelleen. Spelunky 2:ssa reitit haarautuvat, joten kaivosten jälkeen saa valita, meneekö seuraavaksi viidakkoon vai saatanalliseen sulattamoon. Kenttiin on lisäksi tungettu enemmän minipomoja, jotka ovat todella haastavia vastuksia, mutta kaatuessaan pudottavat arvokasta loottia. Lopullisena tavoitteena olisi tuhota koko kompleksin pohjalla odottava pääpomo, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty.


Realististen arvioiden perusteella pomon tuhoamista voi odotella siinä toisen pelikuukautensa aikana, sillä Spelunky 2 on aivan saatanallisen vaikea peli. Tämän ei pitäisi olla yllättävää, sillä myös Spelunky oli pirun vaikea peli, mutta jatko-osa tuntuu vielä vaikeammalta. On hankala sanoa, onko kyse vain siitä, että siinä missä pelasin itsekin sitä ensimmäistä Spelunkyä useamman sataa tuntia eri alustoilla, Spelunky 2 on vielä verrattain uusi tuttavuus, vai onko vaikeustaso vain yleisesti korkeampi. Itse olen ehkä jälkimmäisen kannalla.

Spelunkyjen vaikeus on aina ollut tavallaan jopa yllättävää, sillä pintapuolisesti pelit ovat hyvin yksinkertaisia. Luolastoissa on jos jonkinlaisia vaaroja, jotka kaikki käyttäytyvät tiukkojen sääntöjen mukaan. Jos hyppää piikkeihin, kuolee. Jos kävelee sivusta niiden läpi, selviää hengissä. Jos hyppää laukeamattoman keihäsansan edestä, saa keihäästä kylkeensä. Jos pudottaa ensin jotain muuta laukaisemaan ansan, eteneminen on turvallista. Jos kävelee hämähäkin alta, tämä hyppää niskaan… tajuatte kyllä.

Vaikeus onkin hieman kaksijakoista. Tavallaan kyse on siitä, että teoriassa Spelunkyn pelaaminen olisi niin simppeliä jos vain malttaisi ottaa rauhassa. Juoksemisen sijaan kävelisi, pysähtyisi vähän väliä katselemaan ympärilleen, kantaisi mukanaan kiveä, jolla voisi laukaista ansoja ja niin edelleen. Mutta kun ei vaan voi. Jossain vaiheessa se olkapäällä kykkivä pikkupiru vie voiton ja kävely vaihtuu juoksuksi, suunnittelu reagoinniksi ja tarkat hypyt uhkarohkeiksi kuolonloikiksi. Ja sitten kuollaan.


Mutta syynsä on myös sillä, että Spelunky osaa yhdistellä niitä simppeleitä vaaroja todella brutaalilla tavalla. Peli voi vaihtua nanosekunnissa rauhallisesta tutkimusmatkailusta puhtaaksi kaaokseksi, jossa henki lähtee sekunnissa. Huonommin suunnitellussa pelissä tämä tuntuisi niin kovin epäreilulta, mutta Spelunkyssä ei. Tuijotetaan hetki ruutua, ehkä naurahdetaan (tai jos kyseessä on illan 60. kuolema, puhalletaan hetki ahdistusta ulos) ja sitten yritetään uudelleen.

Tietosanakirjan verran yllätyksiä


Jos Spelunky-pelit olisivat vain saatanallisen vaikeaa masohyppelyä, ne tuskin olisivat aivan näin suosittuja. Se todellinen suosion salaisuus piileekin siinä roguelite-menossa, jossa paino on vahvasti rogue-sanalla. Roguen, NetHackin ja muiden klassisten roguelike-pelien hengessä myös Spelunky 2 kätkee sisäänsä järkyttävästi syvyyttä. Pelaaja voi matkallaan kohdata uskomattoman määrän erilaisia esineitä, aarteita, vihollisia ja muita yllätyksiä, jotka kaikki ovat kuin sipuleita (tai jättejä): niissä on paljon kätkettyjä kerroksia.

Pelaajalla on käytössään aluksi hyvin rajoittunut arsenaali. Hänelllä on pommeja, joilla voi räjäytellä itselleen kulkureittejä (tai räjäytellä muita asioita kappaleiksi), sekä heittoköysiä, joiden avulla voi turvallisesti kiivetä korkeuksiin tai laskeutua kielekkeiltä, joilta hyppääminen olisi kuolettavaa. Kaikki muu onkin sitten löydettävä ja keksittävä itse.


Peli pysyy jatkuvasti tuoreena, kun pelitunnista toiseen vastaan tulee jotain uutta ja ihmeellistä, oli kyse sitten jostain esineestä, jota ei ollut koskaan ennen nähnyt, tai uudesta tavasta käyttää jotain jo olevinaan tuttua asetta. Spelunky 2:n merkittävin lisäys muuten hyvin tuttuun kaavaan onkin, että näitä uusia esineitä, aseita ja vihollisia on aivan järkyttävästi. Mukana on myös paljon enemmän komboja kuin aiemmin. Otetaan yksinkertainen esimerkki.

Pelaaja voi matkallaan kohdata energiarepun, joka ei aluksi tunnu tekevän mitään. Sen voi joko löytää aarrearkusta tai ostaa (tai varastaa) kauppiaalta, mikäli reppu on sillä hetkellä varastossa. Kokeilemalla kuitenkin huomaa, että energiareppu muokkaa kaikkia muita esineitä. Jos reppu selässään pudottaa pommin, tuloksena on paljon normaalia suurempi räjähdys – ja todennäköisesti kuolema. Jos taas viuhuttelee menemään perusaseena toimivalla ruoskalla, ruoska onkin yllättäen liekeissä. Se tekee luonnollisesti enemmän vahinkoa kuin normaalisti, mutta tulella on paljon muitakin seurauksia.

Liekehtivän ruoskan kanssa voi esimerkiksi käristää luolastossa tepastelevia kalkkunoita paisteiksi (jotka palauttavat kestopisteitä), tai vaikka epähuomiossa räjäyttää jos jonkinlaisia tulelle herkkiä esineitä.


Tällaisten yllättävien kombojen ohella pelissä on hirmuiset määrät sivutehtäviä ja suoranaisia salaisuuksia, joista ei vielä ole löydetty edes murto-osaa. Nämä erilaiset salaisuudet ja kikat olivat alkuperäisessä pelissä niin merkittävä osa sitä pelin suurempaa metapeliä, että niiden ympärille rakentui kokonaisia koulukuntia, jotka pyrkivät hyödyntämään eri salaisuuksia onnistuneissa pelisessioissaan, ja kehittämään niiden ympärille monimutkaisia taktiikoita.

Hyvästi elämä


Spelunky 2 on ilmiömäisen hyvä peli. Luonnollisesti se ei enää pääse yllättämään puskista samalla tavalla kuin alkuperäinen Spelunky, mutta hällä väliä. Spelunky kun oli niitä pelejä, jotka jaksoivat viihdyttää kirjaimellisesti satojen tuntien ajan; kyse ei ollut pelkästä uutuudenviehätyksestä.

En ole itse tippaakaan pettynyt siihen, että Spelunky 2 on ”vain” lisää Spelunkyä. Miksi turhaan tuulettamaan tätä toimivaa kaavaa liikaa tuulettamisen ilosta? Yhteisö kaipasi nimenomaan uusia esineitä, uusia vihollisia, uusia salaisuuksia, uutta sisältöä. Sitä on myös tarjolla.


Paketin suurin ongelma onkin, että se suuri uusi ominaisuus – verkkopeli – ei tällä hetkellä käytännössä toimi. Teoriassa Spelunky 2:ta voi pelata jaetun ruudun tai verkon välityksellä yhteistyössä kavereiden kanssa, mutta verkkopeli lagaa ja pätkii niin karmeasti, että pelikokemus on täysin pilalla.

Muuten kaikki onkin sitten viimeisen päälle kunnossa. Peli on yhä armottoman haastava, totaalisen koukuttava ja äärimmäisen uudelleenpelattava. Päivittäiset haasteet ja leaderboardit tarjoavat tekemistä kilpailunnälkäisille, ja me muut voimme hakata päätämme toiseen pelin kuudesta kerroksesta seuraavat puoli vuotta. Voin silti taata, että se pään hakkaaminen on äärimmäisen viihdyttävää puuhaa.

Bang your head! Spelunky 2 will drive you mad!

V2.fi | Miikka Lehtonen

Spelunky 2 (Playstation 4)

Juuri sitä, mitä Spelunky-fanit halusivat: lisää haastavaa, viihdyttävää ja hämmentävää tasohyppelyä salaisuuksilla ja syvyydellä höystettynä.
  • Peruspelattavuus hiottu täydelliseksi
  • Nätti sarjakuvamainen grafiikka
  • Hyvä soundtrack
  • Hirmuisesti syvyyttä
  • Runsaasti salaisuuksia
  • Karmeasti esineitä
  • Haarautuva reitti
  • Pelastettavat elukat
  • Moninpeli on aivan pelikelvotonta tuubaa
  • Välillä turhankin vaikea
< WWE 2K Battlegrounds... WRC 9: FIA World Ral... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova