Life is Strangesta ja Vampyrista tunnetun Dontnod Entertainmentin Tell Me Why kertoo pikkukaupungin mysteeriä selvittävistä kaksosista. Vanhat haavat aukeavat ja salaisuudet paljastuvat, kun telepaattisesti kommunikoivat Alyson ja Tyler Ronan penkovat Delos Crossingin historiaa.


Déjà vusta kärsivien ei kannata pelästyä, premissi kuulostaa kaikkien muidenkin mielestä tutulta. PC:lle ja Xbox Onelle julkaistu Tell Me Why voisi helposti kuulua peliyhtiön Life is Strange-universumiin, mitä parempaa kehua on vaikea keksiä!



Kolmessa episodissa julkaistu Tell Me Why rakentuu hyvin tutuista osista. Kriitikoiden ja pelaajien ylistämä Life is Strange kertoi yliluonnollisilla voimilla mysteerejä selvittelevistä ystävistä, mutta pintapuolisen juonen alla käsiteltiin nuoruuden maailmaa. Tell Me Why vaihtaa ystävät kaksosiin ja Washingtonin osavaltion Alaskaan, mutta erot ovat hyvin pieniä. Molemmista peleistä löytyy jopa ajan manipulointiin liittyvä mekaniikka: Life is Strangen Max Caulfield kelasi aikaa edestakaisin, Tell Me Whyn kaksoset voivat katsella muistojaan häivekuvina. Lopputulos ei kuitenkaan tunnu kopioinnilta tai samojen latujen tallaamiselta, vaan kyse on ennemmin sisarteoksista. Kompurointia on aiempaa enemmän, mutta Tell Me Why pysyy silti raastavan koskettavana ihmiskuvauksena.


Tarina alkaa yhteenpaluusta. Alyson ja Tyler Ronan eivät ole nähneet toisiaan vuosikymmeneen, mutta lapsuudenkodin myyminen johdattaa kaksoset takaisin Delos Crossingin pikkukaupunkiin. Syyt poissaololle ovat traagisia: lasten äiti uhkasi aseella 10-vuotiasta Tyleria tämän tultua kaapista transmiehenä, ja nuori Tyler joutui tappamaan äitinsä itsepuolustuksena. Hoitokodissa kasvanut ja transition läpikäynyt Tyler alkaa perata siskonsa kanssa perheen historiaa. Miksi äiti reagoi niin voimakkaasti, ja miksei kukaan halua puhua tapauksesta? Tyler ja Alyson purkavat lankakerää, mutta kun kaksosten omatkin muistot johtavat eri suuntiin, kumpaa lankaa pitäisi seurata?



HLBT-oikeudet ja muut tasa-arvoa edistävät aiheet ovat olleet pitkään tapetilla, mukaanlukien Dontnodin aiemmissa peleissä. Tell Me Why on kuitenkin ensimmäinen kohtaamani isomman budjetin peli, joka todella brändää itseään inklusiivisena teoksena. Inklusiivisuus on nähtävillä niin tarinassa kuin sen ulkopuolella: tilaa annetaan eri vähemmistöjen edustajille, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, ja suuri osa hahmoista kuuluu alueen tlingit-alkuperäisheimoon. Dontnod on myös pyrkinyt varmistamaan, että mahdollisimman moni pystyy pelaamaan peliä. Tell Me Whyssa on sisältövaroitusten lisäksi esteettömyysvalikko, mistä voi vaihtaa esimerkiksi lukihäiriöisille soveltuvan fontin. Pelin kotisivuilla taas on UKK-osio, mistä voi tarkistaa onko pelissä itselle ahdistavaa sisältöä. Tarinankerronta välttelee myös tietoisesti monia loukkaavia asioita, kuten transihmisen syntymänimen käyttöä.


Tarinassa kohdataan silti vaikeita ja mahdollisesti traumatisoivia aiheita, joten helposti triggeröityvien (traumatakautumista kärsivien) ihmisten kannattaa valmistautua henkisesti ennen pelaamista. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen elämän lisäksi episodeissa käsitellään muun muassa itsetuhoisuutta, traumaperäistä stressihäiriötä sekä riippuvuutta.

Voi olla, etten cissukupuolisena ole paras ihminen arvioimaan esimerkiksi sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia, hienovaraisimpia ongelmallisuuksia. Uskallan silti väittää representaation olevan ainakin suurimmilta osin onnistunutta. Pelinteon aikana konsultoidut tahot lisäävät luottoa: Dontnodin omien trans- ja muunsukupuolisten pelinkehittäjien lisäksi suunnittelutyössä on kuunneltu muun muassa GLAADin (seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen medianäkyvyyttä parantava järjestö) työntekijöitä. Sekä Tyler hahmona, että pelin tapa käsitellä aihetta kielivät kulttuurillisesta murroksesta. Tyler ei ole ensimmäinen peleissä nähty transhahmo, eikä Tell Me Why ensimmäinen transsukupuolisuutta käsittelevä peli, mutta näin anteeksipyytelemätön ja näkyvä kuvaus on oma virstanpylväänsä.


Tell Me Whyn kuvauksesta puuttuu kuitenkin hieman terää. Ongelman juuret ovat intertekstuaalisia: länsimaisessa tarinankerronnassa transhahmojen traagisuus on niin vallitsevaa, että siitä on muodostunut klisee. Jos tarinassa on transhahmo, voi jo ensi hetkestä olettaa traagista loppua. Dontnod on tietoisesti lähtenyt päinvastaiseen suuntaan, mutta lopputuloksena hahmot elävät vähän turhankin haasteettomassa satumaassa. Valinta ei ole suoranaisesti väärä – varsinkaan laajemmassa kulttuurillisessa kontekstissa – mutta Tell Me Why on muilta osin realistinen, jolloin peliin syntyy tonaalinen ristiriita. Tarinan tapahtumapaikka pahentaa dissonanssia: kaksoset elävät Alaskan pikkukaupungissa, joka on perinteisesti vanhoillista aluetta.



Tarinankerronnassa on muutakin viilattavaa. Tylerin transsukupuolisuus on merkittävä osa erityisesti ensimmäistä episodia, jonka aikana pikkukaupungin asukkaat kohtaavat hahmon ensi kertaa. Käsikirjoitus käy läpi yleisimpiä ongelmia – kuten sanoissa sekoilua ja pahaa tarkoittamatonta väärinsukupuolittamista – mutta dialogi kuulostaa enemmän pamflettien iskulauseilta kuin luonnolliselta keskustelulta. Tylerin vahva itsetunto ja tinkimättömyys on malliesimerkki tuleville transhahmoille, mutta ontuva dialogi iskee säröjä kokonaisuuteen. Sama ongelma on vaivannut myös Dontnodin aiempia pelejä, joiden teinislangi kuulosti 50-vuotiaiden setämiesten kirjoittamalta. Dontnod saa vastapainona suitsutusta siitä, ettei Tylerin hahmokaari ala ja lopu sukupuoli-identiteettiin: moniulotteisesta hahmosta löytyy eri tasoja ja suuntia, joiden lisäksi on mainittava erinomainen sisarussuhde Alysoniin.


Tuntuu siltä että jokainen Dontnodin peli määrittyy jonkin ihmissuhteen kautta: Life is Strange-peleissä oli parhaat ystävykset ja veljekset, Tell Me Whyssa parrasvaloihin pääsevät Ronanin kaksoset. Ja kuten aina ennenkin, ihmissuhdekuvaus nostaa pelin aivan omalle tasolleen. Keskinäiset muistot ja kemiat henkivät paitsi yhdessä kasvaneiden sisarusten suhdetta, myös erilleen ajautuneiden kaksosten välirikkoa. Hahmojen interaktioissa huomaa aina pieniä eleitä tai kommentteja, joista aistii kaksosia yhteen ajavan sekä erilleen repivän energian. Alyson ei myöskään jää Tylerin varjoon, vaan molemmat saavat yhtä paljon tehtävää.

Sisarusten suhteesta muodostuu useammallakin tavalla Tell Me Whyn merkittävin tekijä. Peli vaihtelee ohjattavaa hahmoa kaksosesta toiseen, kertoen jokaisen kohtauksen parhaasta perspektiivistä. Kaksosten yliluonnolliset voimat ovat myös sidoksissa toisiinsa: Alyson ja Tyler pystyvät sekä kommunikoimaan telepaattisesti, että katselemaan vanhoja muistojaan häivekuvina. Muistot noudattavat ns. “Rashomon effectiä”, eli Akira Kurosawan elokuvan mukaan nimettyä tilannetta missä useampi silminnäkijä muistaa tilanteen eri tavalla. Pelaajan täytyy päättää, kumman sisaruksen muistoa seurataan. Yliluonnolliset voimat ovat hauskoja ja toimivat temaattisella tasolla, mutta ne jäävät alikäytetyiksi niin tarinassa kuin pelimekaniikkana: telepatia ei juuri eroa radiopuhelimista, eikä eri muistojen seuraamisesta synny merkittävästi haarautuvia polkuja.


Tarinan vahvuus piilee pienissä hetkissä. Laajempi mysteeri ajaa lähinnä asiansa, mutta matkan varrella kohdatut hetket ovat pelin kohokohta. Lapsuudenkodin tutkiminen, pihavajan penkominen ja kauppareissu pikkukylään henkivät peleissä harvoin nähtyä autentiutta: tilat todella heräävät eloon tosimaailman lailla, ja siivittävät pelaajan omiin, arkisiin nuoruudenmuistoihin. Tunteellisemmatkin hetket toimivat. Mysteerien ratkonta vie kaksosia synkille vesille, jotka ovat täynnä surkeita kohtaloita ja petettyjä lupauksia.

Tragediasta huolimatta Ronanin sisarukset ovat myös kuin keitä tahansa jumalan selän takana kasvaneita nuoria, joiden muutoksenhalussa on paljon samaistuttavaa. Tosimaailman lisäksi Tell Me Why hakee inspiraatiota saduista: monet mysteerit punoutuvat kaksosten äidin kirjoittamaan satukirjaan, jonka tapahtumat peilaavat tosielämää. Pintapuolisia metaforia tarjoilevat sadut ovat hauska vastine popkulttuurista ammentavalle Life is Strangelle.



Teknisesti peleissä ei ole moitittavaa. Ohjattavuus toimii yhtä hyvin kapulalla kuin rotalla, eikä peli nikoitellut millään alustalla. Peli itsessään näyttää upealta: tekstuurien suttuisuudessa on varmasti parantamisen varaa, mutta upeat kuvakulmat, värimaailmat ja ympäristöt herättävät talvisen Delos Crossingin hienosti eloon. Tell Me Whyn Alaska näyttääkin aina kuin suoraan postikortista repäistyltä. Sama pätee pelin musiikkeihin: Dontnodin peleissä on aina käytetty musiikkia hyvin, eikä Tell Me Why ole poikkeus. Ryan Lottin soundtrack on hienovarainen, mutta tehokas.


Tell Me Why on hieno kokemus, mutta täyteen arvosanaan ei päästä. Dontnodin vahvat puolet pitävät pintansa: kohtaukset arkisissa ympäristöissä ovat todella immersiivisiä, ja hahmojenväliset suhteet toimivat oppikirjaesimerkkeinä muille pelintekijöille. Ronanin perheen mysteeri ei kuitenkaan ota missään vaiheessa tuulta alleen, jolloin mielenkiintoiset hahmot joutuvat kannattelemaan koko peliä harteillaan. Peli tullaan muistamaan myös representaatiosta; en ole varma toimivatko kaikki ideat osana tätä kokonaisuutta, mutta ihastelen Dontnodin panosta laajemmassa kulttuurillisessa kontekstissa.

Tell Me Whyn ensimmäinen episodi julkaistiin 27. elokuuta ja viimeinen 10. syyskuuta.