SOCOM on varsinainen virstanpylväs, kun puhutaan pelikonsoleiden nettiräiskinnöistä. Olihan se sentään peli, jonka avulla saatiin PS2:n verkkoadapteria kaupaksi varsin mukavasti. Peli keräsi varsin laajan faniyhteisön, mikä mahdollisti luonnollisesti useamman jatko-osan, joista PS2:n viimeinen, Combined Assault, nähtiin vuonna 2006, jonka jälkeen sarja kokeili taskumarkkinoita PSP:llä. PS3-debyytistä vastaa alkuperäisen sarjan työstäjän, Zipper Interactiven sijaan tällä kertaa Siant Six Games, jolla on suhteellisen keltanokkaisena pelitalona varsinainen näytön paikka.



Confrontation keskittyy tällä kertaa ainoastaan verkkopeliin, mikä onkin ollut aina sarjan merkittävin vahvuus, vaikkei yksinpeleissäkään isompaa moitittavaa ole ollut. Ilahduttavan lukuisista pelimuodoista ei löydy - panttivankien saattotehtäviä lukuunottamatta - kovinkaan merkittäviä uutuuksia, mutta vanhoissa vara parempi. Pelitilojen kustomointimahdollisuudet ovat myös miellyttävän monipuoliset. Esimerkiksi respawnin säätäminen päälle ja pois muuttaa pelin luonnetta varsin dramaattisesti.

Pelissä vastakkain taistelevat kommandojen ja palkkasolttujen joukkueet. Eri ryhmien asearsenaalit eroavat toisistaan lähinnä visuaalisesti. Pienenä lisäkoukkuna pelihahmonsa voi muokata haluamakseen, jos kohta hahmoeditori ei mahdollista järin omaperäisiä ratkaisuja. Lieneekin yleisen taistelufiiliksen kannalta parempi, ettei tantereella temmellä kovin oudon näköisiä tonttuja. Oman hahmonsa varusteet voi valita muutamasta eri vaihtoehdosta ja aseisiin voi myös valita erilaisia lisäpalikoita, kuten lasertähtäimen tai äänenvaimentimen. Kilkkeiden käyttöä on myös mahdollista rajoittaa. Etenkin kranaatinheittimet tuntuivat olevan kiellettyjen listalla useimmissa peleissä, ymmärrettävistä syistä. Hahmolleen voi valita myös omaan pelityyliin sopivat luotiliivit, jotka vaihtelevat suojaukseltaan halpahallin toppatakista viiden sentin paksuiseen haarniskaan. Suojan raskaus vaikuttaa luonnollisesti liikkumisnopeuteen.



Pelin painopiste on nimenomaan tiimipohjaisuudella, mikä käy sooloilijalle selväksi varsin ripeästi, etenkin jos vastassa on hiukankin porukkahenkisyyteen uskova jengi. Sooloilijat saavat surutta luotia nahkaansa useamman piipun päästä yhtäaikaa, ennen kuin ehtivät sanoa Isä meidän. Tarkka-ampujat ovat oikeastaan pelin ainoita yksinäisiä susia.

Pelaajaa yritetään saada koukkuun erinäisten tilastojen ja ansiomerkkien avustuksella. Mitaleja ei kuitenkaan irtoa automaattisesti, vähän sinne päin pelaamalla, vaan niiden eteen saa tehdä tosissaan töitä. Kerrankin saavutuksiaan voi pitää oikeasti saavutuksina. Virtuaalihenkensä vaarantaneen ei tarvitse kuitenkaan tyytyä pelkkään kiiltävään mitaliin, vaan palkkioksi hyvästä työstä saa myös parempia tappoleluja. Harmi sinänsä, että ainakaan arvosteluversiossa taistelustatistiikka ei vaikuttanut toimivan käytännössä. Taistelut eivät vain kirjautuneet mihinkään, mikä tietysti heikensi koukutusta kummasti. Vaikea sanoa, johtuiko tämä nimenomaan pressiversion rajoituksista, vai oliko kyseessä vakava bugi.



Sony tuntuu satsanneen peliensä lokalisointiin isolla kouralla, mikä näkyy ja kuuluu myös tämän pelin kohdalla. En liene kuitenkaan ainoa, jonka korvat alkavat punoittaa normaalia enemmän, kun tosi-kovien-jätkien-sotapelin äänimaailma kuulostaa joltain hiton prätkäjyrsijöiltä uranuksessa. Selitä siinä sitten ivallisesti nauravalle vaimolle, että oikeasti on aikuisten peli kyseessä ja vakava asia! Eipä dubbauksen laatua voi sinänsä moittia, mutta ikäviltä mielleyhtymiltä on silti vaikea välttyä. Onneksi pienellä säätämisellä kielen saa säädettyä myös amerikaksi.

Äänitehosteiltaan peli suoriutuu riman yli oikein tyylikkäästi. Räjähdykset vavisuttavat tauluja naapureidenkin seiniltä ja pyssyt paukkuvat riittävän uhmakkaasti. Pelaajien puheet pätkivät pelin timmellyksessä välillä turhankin paljon, mikä aiheuttaa epäselvyyttä intesiivisemmissä tilanteissa. Tähän toivotaankin päivitystä pelintekijöiden suunnalta mahdollisimman ripeästi. Grafiikoiltaan peli vuorostaan edustaa tuttua SOCOM-linjaa. Verkkokalvot eivät sula silkasta onnesta, mutta keskitie on varma tie. Pysyypähän ainakin ruudunpäivitys enimmäkseen säädyllisenä.



Hyvä kenttäsuunnittelu tukee tapahtumarikasta toimintaa, tarjoten sopivassa suhteessa lymypaikkoja ja avointa maastoa. Toiminta keskittyy pääasiassa urbaaneihin ympäristöihin. Mukana on myös muutama edellisistä osista tuttu kenttä, kuten Frostfire ja Crossroads. Tämä antaa SOCOM-veteraaneille mahdollisuuden pätemiseen. Confrontationia on verrattu joissain piireissä myös PS3:n toiseen suosittuun verkkosotapeliin, Warhawkiin. SOCOM pätkii verrokkinsa mielestäni erityisesti tiiviimmän kenttädesignin myötä itensiivisemmällä toiminnallaan. Yleisluontoisesti pelit eroavat toisistaan melkoisesti, joten varsinainen “kumpi on parempi” -tyyppinen vertailu ei välttämättä johda mihinkään.

Kontrollipuolella lipsutaan ikävästi epäloogisuuden puolelle. Osa toiminnoista, kuten tähtäys, on asetettu oletuksena omaan makuuni hieman outoon paikkaan. Myös pienten esteiden ylittämisestä on tehty tarpeettoman monimutkaista. Tällaisenaan hiukankin isompien kynnyksien ohittaminen vaatii aivan liikaa keskitymistä. Miksi ihmeessä tarvitaan erikseen hyppynappi ja kiipeämisnappi, joista jälkimmäinen toimii vain, jos pelihahmo on asemoitunut täsmällisesti esteeseen nähden? Useamman kerran aiheutin viholliselle todennäköisesti palleakouristuksen, kun jäin loikkimaan epätoivoissani liki olematonta estettä päin. Eipä siinä vihun tarvinnut kuin keskittyä erottamaan tähtäimensä naurunkyyneleidensä lomasta. Onneksi kontrolleista löytyy myös hyvää, sillä liikesensorin hyödyntäminen on toteutettu kerrankin fiksusti, eikä vain liimattu päälle väkisin. Ohjainta keikuttelemalla voi kurkkia nurkkien taakse ja vetää maihin, kun luodit alkavat viuhua.



SOCOM tunnetaan nimenomaan moninpelistään, joten monikaan ei jää edes kaipaamaan yksinpelikampanjaa. Tämä on leikannut pelin tuotantokuluja siinä määrin, että sitä kyetään myymään verrattaen sopivaan hintaan. Kieltämättä olen useammin törmännyt hyvään yksinpeliin, jossa on puolivillaisesti toteutettu moninpeli, kuin toisin päin, joten pisteet pelin aivolle tervetulleesta ratkaisusta. Confrontationia myydään myös pari kymppiä tyyriimpänä pakettina, joka sisältää bluetooth-headsetin. Kuulokemikki antaakin omistajalleen oivan etulyöntiaseman mykkiin solttuparkoihin nähden. Yksinkertaisia viestejä voi lähettää pelkällä ohjaimellakin, mutta tulituksen keskellä tämä on käytännössä mahdotonta. Arvosteluversio ei valitettavasti sisältänyt headsettiä, joten ei auta kuin luottaa netissä liikkuneisiin kehuihin.

Levyversion sijaan pelin voi siis ostaa myös ympäristöystävällisesti suoraan verkosta. Räiskintäpelien verkkolevitys tuntuukin olevan juuri nyt se kuumin sana. Ruotsalaisen DICE:n tuleva, niin ikään verkkojakeluun nojaava Battlefield 1943 tulee olemaan varmasti SOCOM:in kovin kilpailija. Etuna Bäfällä on tietysti monialustaisuus, siinä missä Confrontation jää ainoastaan PS3-omistajien iloksi. Yhteistä näille molemmille on se, että tarjolla on varman päälle tehtyä toimintaa, joka ei todellakaan yllätä millään tasolla. Hyvänä puolena mainittakoon kuitenkin, että vaikka meininki yllätyksetöntä onkin, on se myös erittäin viihdyttävää ja lapioi kyseisen genren ystäville hupia pitkäksi aikaa. Valitettavaa on, että pistemäärää on pakko nakertaa siitä, että peli on julkaistu keskeneräisenä. Kunhan kattava korjaustiedosto julkaistaan, voitanee pisteisiin lisätä jokunen lisää.