Neopican Hunting Simulator (2017) sai keskikesällä jatkoa kakkososan muodossa. Metsästyssimulaatio tarjoaa kuusi eri karttaa, jotka sijoittuvat Coloradoon, Texasiin ja Eurooppaan. Löydettäväksi ja omaan, tyylikkääseen metsästysmajaan esille ripustettavaksi on kolmisenkymmentä eri eläinlajia. Monen kokoista riistaa löytyy riittämiin, joten tekeminenkään ei lopu elukoiden puolesta heti kesken.



Hunting Simulator 2 tähtää metsästyspelien markkinoille selkeästi sillä ajatuksella, että pelaajalle annetaan käteen avaimet tehdä pelikokemuksesta itselleen mieluinen. Pelissä ei ole varsinaista juonta, kehittymistä, taitoja tai tehtäviä, vaan kaikki keskittyy arcadetyyppisen yksinpelin ympärille: Pakkaa tavarasi, hyppää karttaan, tee viisaita valintoja ja kerää saalis talteen. Metsästysmaja toimii valikkona ja trofeehuoneena, josta lähdetään ja jonne palataan, mikä onkin kiva ajatus.


Alun lyhyt tutoriaali käsittää peruselementit kuten välineet, interaktion pelin sisällä, metsästyskoiran ja sen kouluttamisen sekä lupien käytön. Aloituksesta ei jää käteen mitään varsinaisia välineitä, mutta beaglen saa pitää ja rahaa annetaan ensimmäisten omien kamojen hankkimiseen. Se, mihin roposensa ja kaupanpäällisenä saadun loputtoman metsästyslupansa käyttää, onkin haastavampaa, erityisesti jos tosielämän metsästys tai genren pelit eivät ole tuttuja. Kukin eläin vaatii paitsi aluekohtaisen (sis. 2 karttaa), kappalemääräisen lupansa, myös oikean tyyppisen aseen, jolla sen voi kaataa rangaistuksetta. Pelin krediittikaupassa on valittavana runsaasti erilaisia kivääreitä, joiden alta löytyy myös useita eri kaliibereita mutta lisäksi tarjolla on myös haulikoita ja jousia, kaikki tosielämän valmistajien tuotteisiin perustuvia (mm. Sako, torille jne.). Sekä eläinten kaatolupien että aseiden kohdalta näkee yhden napin painalluksella keskinäisen vastaavuuden, mikä helpottaa varusteiden valintaa. Kiväärin optiikalle kertainvaihtoehtoja on kolme, mutta jokainen kiikaritähtäin on ostettava aseeseen erillisinä kappaleina eikä samaa voi ostaa kahta kappaletta, mikä on mielestäni ärsyttävä puute muuten mukavan yksinkertaisessa asemekaniikassa.


Kaupasta löytyy toki muutakin tarpeellista, kuten erillisiä kiikareita, houkutteluun tarkoitettuja suihkeita, pillejä ja torvia, hajunpeittäjiä ja tuulen suuntaa osoittavia jauheita, joten apuvälineistä ei ainakaan tule pulaa. Lisäksi hahmoaan voi kustomoida vaatteilla ja mukana kulkevaa inventaariotaan kasvattaa eri kokoisilla repuilla, mikä on pelin sujuvuuden kannalta oikeastaan välttämätöntä, etenkin jos mielii kantaa kahta eri asetta. Kaupassa on valittavana myös kaksi muuta koirarotua, joilla on erilaiset vahvuutensa: siinä missä beagle jäljittää ja ajaa pientä riistaa, voi noutaja hakea ammutut linnut vedestä ja pointteri osoittaa vaikeasti nähtäviä pienempiä eläimiä. Rotukohtaista viettiä kehitetään kehumalla ja taputtelemalla koiraa sen tehtyä hyvää työtä. Metsälle voi mennä myös ilman koiraa, mutta tällöin pitää huomioida se, ettei lampiin voi kävellä noutamaan lintujaan ja esimerkiksi jälkien seuraaminen voi olla vaikeampaa.



Kartat on sidottu kiinteään aikaan, joten valaistus tai säätila ei muutu saman latauksen aikana. Säätila arpoutuu sateen ja “normaalin” välillä joka kerta, kun kartta ladataan. Kellonajalle on kolme eri valintaa aamusta iltaan, mikä on toki hyvä juttu, vaikka jonkinlaista ajan kulumista olisin kuitenkin toivonut. Valaistus pysyy enimmäkseen samana kussakin sessiossa, mutta näkymättömät pilvet luovat varjoja vaihtelevasti. Taivas on nätti, mutta kuitenkin täysin staattinen, joka tekee valoefekteistä epätodellisen tuntuisia. Sama koskee myös maastoja ja niissä olevia elementtejä, kuten heinikot, puut, pensaat ja kivet, sillä vaikka karttakokonaisuudet ovat mukavan monipuolisesti suunniteltuja, eivät yksityiskohtien ulkonäkö niitä juuri imartele. Korkeimmillakin grafiikka-asetuksilla osa tekstuureista jää epätarkoiksi ja esimerkiksi varjoja jää puuttumaan, mikä tekee kenttien graafisesta ilmeestä vanhentuneen tuntuisen, erityisesti laadultaan parempien pelaajahahmon- ja asegrafiikoiden rinnalla. Eläinhahmot, niin koirat kuin muutkin otukset ovat ulkonäöltään keskinkertaisia. Turkit ja mallit näyttävät enimmän aikaa luonnottomilta ja erityisesti animaatiot tökkivät ärsyttävän näköisesti. Todellista immersiota on vaikea saavuttaa, kun eläimet, joissa kuuluisi olla eroja, näyttävät alati lähes samoilta ja liikkuvat kuin robotit. Sarvissa on toivomisen varaa, sillä niistä oli mahdotonta innostua kunnolla keräilymielessä. Kutakin eläintä saa majaansa esille kerrallaan yhden, ja uusi korvaa aina edellisen.


Äänimaailmaa voisi kuvailla looppailevaksi. Koska aika ei kulu, eivät säätilatkaan muutu kesken kaiken, eikä ambienssi oikeastaan elä. Eläväisyyttä puuttuu myös ihmishahmon kävely- ja juoksuäänistä sekä repliikeistä, sillä samat klipit toistuvat tasan samanlaisina. Koirat haukkuvat itsensä päälle ja riistan ääni kärsii myös heikosta laadusta, myös sikäli, etteivät lajien kutsut ja varoitusäänet kuulosta aidoilta. Aseiden äänissä on vaikea kuulla myöskään mitään vahvaa realismia, vaan ampumisesta jää puuttumaan “se jokin”. On harmillista, että tunnelma jää siltä osin vajaaksi.



Jokaisen kartan keskivaiheilta löytyy aloitusmökki. Karttoihin on ripoteltu löydettäviä telttoja, jotka toimivat teleportaatiopisteinä toistensa ja mökin välillä. Mökkeröisellä voi vaihtaa varusteitaan ja ottaa mukaan uusia ammuksia ilmaiseksi, sillä mukana kulkevien määrä on tarkkaan rajattu. Tämä vaikuttaa toivottuun käyttäytymiseen eli siihen, ettei pelaajalla ole kaadon toivossa varaa räiskiä päämäärättömästi, vaan eläimen pitää kuolla mielellään yhdellä tai kahdella osumalla aivoihin tai elintärkeisiin sisäelimiin. Luvattomat kaadot, raatojen hylkääminen ja liian monet osumat kalahtavat omaan nilkkaan sakkojen muodossa. Luvalla kaadetut eläimet tilataan kartalta mökkiin, jossa niiden ominaisuuksia ja pisteitä voi tarkastella. Ennen pelisession lopettamista ne tulee joko myydä tai siirtää muistoiksi varsinaisen majan seinälle, joten peliä ei voi lopettaa kovin nopeasti, vaan suoritus pitää saada ensin loppuun. Suunnittelullisesti systeemi on huono, sillä pelin tulisi mielestäni olla helposti lopetettavissa sillä hetkellä, kun pelaajalle riittää. Myös kaatolupien täydentämistä varten majalle palaaminen on jäykkää pelaamista. Varsinainen karttanäkymä on yksinkertainen, mutta plussaa siitä, että niihin voi jättää itse merkkejä havaituista eläimistä.


Kuten metsästykselle tyypillistä on, ei HS2:kaan ole mikään liukuhihna, joka tuo riistan suoraan nenän alle. No myönnettäköön, että yllättäviä kohtaamisia ja superhelppoja kaatoja tuli vastaan useita, mutta ne luen puhtaan sattuman piikkiin. Kyse on maastossa kulkemisesta ja eläinten jäljittämisestä kyykistellen, kävellen tai juosten, joista viimeisen suhteen eläimet ovat joskus yllättävän armollisia. Aiheuttamaansa melua tai hahmon näkyvyyttä ei voi päätellä visuaalisesti mistään, vaan on mentävä sen varassa, kuinka eläimet reagoivat. Metsästykseen saa kulumaan aikaa ja hyvien osumien hakeminen on joskus hidasta. Kartoissa on löydettäviä rakenteita, joihin voi kiivetä odottelemaan tai hakemaan parempaa kulmaa. Erillisten kiikarien käytöstä on etua, sillä niillä voi nähdä erityisesti aavoilla alueilla eläimet jopa puolen kartanmitan päästä parhailla grafiikka-asetuksilla, mikä ehkei edusta täydellistä realismia, mutta helpottaa löytämään otuksia. Usein saakin huomata, että riistaa on liikkeellä hyvin paljon ja lisää vaikuttaa ilmestyvän sitä myötä, kun entisiä ampuu pois. Toinen helppo tapa löytää eläimiä on seurata niiden ääntelyä, joka ilmestyy ruudulle merkkinä sisältäen myös etäisyyden. Jos eläin on jo aikeissa häipyä, saa sen lähes aina käännettyä ympäri lajikohtaisella kutsulla, mikä kertoo ehkä jotain tekoälyn yksinkertaisuudesta. Hömelöt eläimet myös suosivat pitkiä suoria reittejä ja kävelevät välillä rinnakkain samaan suuntaan.



Aseiden osumatarkkuus on kummallinen juttu, jota ihmettelin hetkisen myös metsästysmajan ampumaradalla. Kiväärien optiikat ovat kiinteät eivätkä säädettävissä, eikä ballistiikassa ole juurikaan vaihtelua n. 250 metrin matkaan saakka. Aloittelijalle tai pelaajalle, joka haluaa mahdollisimman huolettomia osumia, ratkaisu on tietysti ymmärrettävä. Kiväärit ja haulikot toimivat siis järkevällä säteellä lähes joka tilanteessa, mutta jouset ovat vähän oudompi tapaus. Tarkkuus on huono, oikean pisteen hakeminen on vaikeaa ja jännityksen voima tuntuu jäävän aina vajaaksi. Riistaa voi kaataa aivan lähietäisyydeltä, mutta sadan metrin kieppeillä homma menee jo hankalaksi. Lisäksi ensimmäisen persoonan näkymästä tähtäysruutuun siirryttäessä taljajousella ei voi tähdätä, vaan on käytettävä kolmannen persoonan kameraa, jotta näkymä tarkentuu loppuun saakka.


Jäin kaipaamaan viimeistellympää peliä. Perustavanlaatuisesti HS2 ei ole huono, vaan siinä on hyviä oivalluksia ja paljon mahdollisuuksia muokata omaa pelikokemustaan. Koirat ovat mainio lisä, mutta lupia olisi kiva saada ostaa kerralla enemmän. Pelinsisäisiä saavutuksia on jonkin verran, mutta kaikki käytännössä pelituntien kertyessä lähes itsestään avautuvia. Ainoa tavoite, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on jokaisen mahdollisen lajin kaatamisen jälkeen saatava komeampi kaksipiippuinen haulikko joka on nähtävillä metsästysmajan asehuoneessa, vaan siinä se.

Koska mitään tehtäviä, haasteita tai etenemistä ei ole, jaksaa peliä samalla kaavalla toistuvana ajanvietteenä vain rajallisen ajan. 40 euron hinta on suhteellisen kova tämän tyyppiselle yksinpelille, joten ostosta kannattaa harkita ehkä myöhemmin, mikäli sisällöllisiä ja graafisia päivityksiä julkaistaan.

Käytetty kone:
CPU: Ryzen 7 2700x 4.2 GHz
RAM: G.Skill Trident Z 32Gb 3200 MHz
MSI X470 Gaming Pro Carbon
Asus GeForce GTX 1080 STRIX 8GB