On täysin luonnollista, että kun ensimmäistä kertaa kuulee VR-laseista, reaktiona on kysyä, voiko niiden avulla lentää kuin Teräsmies, tai nykypäivänä ehkä pikemminkin Iron Man. Olemme sivilisaationa vihdoin nousseet seuraavalle tasolle, sillä vastaus kysymykseen on vihdoin ”kyllä”.


Hartaasti odotettu ja pariin kertaan lykätty Iron Man VR antaa itse kunkin hypätä Tony Starkin rautasaappaisiin ja liitää taivailla kokeellisen taistelupuvun puikoissa. Tämä lentämisen ja rautamiehettelyn fiilis onkin saatu kohdalleen, mutta oikeastaan kaikki muut osa-alueet pelissä ovatkin sitten enemmän tai vähemmän rempallaan.

Hups.



Iron Man VR on toki virallinen Marvel-lisenssipeli, mutta on syytä korostaa, että se ei ole virallinen Marvel-elokuvalisenssipeli. Pelin rooleissa ei kuulla Robert Downey Jr:n kaltaisia, valkokankaalta tuttuja näyttelijöitä, vaan perustason ääninäyttelijöitä. Samaten myös pelin tarina on kehitystiimin itsensä keksimä.


Tony Stark joutuu vastakkain Ghostina tunnetun, mystisen pahiksen kanssa, joka hyödyntää Starkin oman firman kehittämiä lennokkeja ja sotakoneita levittääkseen kaaosta ja sotaa pitkin maailmaa. Elokuvissakin asekaupasta irtisanoutunut Tony Stark ei tällaista tietenkään sulata, vaan lähtee taistoon Ghostin kanssa pysäyttääkseen laittomat asekaupat ja sodanlietsonnan.

Peli koostuu kiinteistä tehtävistä, joissa on yksinkertaiset tavoitteet, kuten SHIELDin lentotukialuksen suojeleminen vihollislennokkien hyökkäyksiltä. Tehtävien välissä pelaaja saa käpytellä ympäriinsä tarinan sen hetkisiin vaiheisiin sopivassa ympäristössä. Nämä pienet leikkikentät on ladattu täyteen niitä VR-kokemusten perusjuttuja, eli jos jonkinlaisia nappeja ja nippeleitä, joita voi painella, esineitä, joita voi katsella lähempää ja niin edelleen.


Aluksi näiden tilojen tutkiminen on hauskaa, sillä niissä on runsaasti pieniä viittauksia sarjakuvista tuttuihin tapahtumiin ja hahmoihin, mutta kun sama huone on edessä viidettä – tai kymmenettä – kertaa, siitä innostuminen alkaa olla jo aika hankalaa. Samoja paikkoja tulee todellakin katseltua tiheään, sillä pelin tarina raahaa eteenpäin aivan liian pitkään. Sen käänteet ovat helposti arvattavissa, eikä se sisällä oikein mitään kiinnostavaa tai viihdyttävää, joten tarinan seuraamisesta tulee nopeasti puisevaa pakkopullaa, joka pitää kärsiä läpi, ennen kuin pääsee sen varsinaisen viihteen, Iron Man -puvussa lentelyn pariin.



Iron Man VR on VR-lentosimulaattori, mutta ei todellakaan tyypillinen sellainen. Kehitystiimi on selvästi ammentanut inspiraationsa siitä, miten Iron Man -puvulla on aina lennetty. Pelaaminen vaatii kaksi PlayStation Move -ohjainta, hyvästä syystä. Kumpikin Move-ohjain vastaa yhtä puvun käsistä ja niiden avulla tehdäänkin pelissä sitten aivan kaikki lentämisestä hyökkäyksiin.


Lentomallin opettelu vaatii hieman toteuttelua, sillä se on todellakin aivan erilainen kuin perinteisissä lentosimulaattoreissa. Kumpaankin puvun käteen on rakennettu suihkumoottori, joita suuntaamalla sitten lennetään. Jos haluaa lentää eteenpäin, pitää ojentaa kätensä taaksepäin ja painaa virtanppia, aivan kuin harrastaisi Naruto-juoksua jossain animebileissä. Näin hoituvat ne suuremmat ohjausliikkeet, mutta jos haluaa tarkempaa kontrollia, se onnistuu yksinkertaisesti päätä liikuttelemalla: Iron Man lentää sinne, mihin pelaaja katsoo.

Myös kaikkia Iron Man -puvun asesysteemeitä hallitaan samanlaisilla intuitiivisilla kontrolleilla. Aseita tähdätään kädellä osoittamalla ja käden asento määrittää, ampuuko puku kämmeneen upotetulla peruspyssyllä, vai ranteeseen kiinnitetyillä erikoisaseilla.


Oppimiskynnyksen ylittämisen jälkeen pelaaminen on ratkiriemukasta. Tuntuu todella hyvältä tehdä nopeita väistöjä ja ohjausliikkeitä käsiä heiluttelemalla. Kun meno äityy hektisemmäksi, pelaaminen käy jopa liikunnasta, kun heiluu sinne sun tänne, jotta pysyy vihollistulelta turvassa ja saa samalla hyökkäiltyä itse takaisin. Eräs VR-pelien suurista houkuttimista on uudenlaisten pelikokemusten tarjoaminen, ja tässä Iron Man VR todellakin onnistuu.

Tehtävien suunnittelu taas ei nouse samalle tasolle, sillä Iron Man VR on käytännössä nippu pienille areenoille sijoiteltuja ampumaratoja. Viholliset hyökkäävät paikalle, pelaaja lentelee pienellä pelialueella ja ampuu kaikki alas. Ihan viihdyttävää ne ensimmäiset pari kertaa, mutta jälleen: Iron Man VR ei ole parin tunnin mittainen pikapeli. Kun pelattavuus alkaa toistaa itseään, edes se lentelyn hauskuus ja toimivat kontrollit eivät pysty pitämään pakettia kasassa.



Eräs VR-pelien suurista ongelmista on, että pelaaminen aiheuttaa monille melkoista pahoinvointia. Kun silmien saamat syötteet ja tasapainoaistin tuntemukset eivät käy yksiin, tuloksena on huonoa oloa ja pahimmillaan kunnon vatsalaukun tyhjennystä. Kuten arvata saattaa, ”nopeatempoinen ensimmäisen persoonan lentelypeli” on oiva kandidaatti aiheuttamaan tätä VR-pahoinvointia.


On myös muistettava, että PlayStation VR ei ole langaton VR-näyttölaite, vaan sen kaapeli on jopa sangen lyhyt ja paksu. Jälleen, paikallaan ympäriinsä pyöriminen ja Iron Man -valssin tanssiminen ovat oivia keinoja saada johto tuhannelle mutkalle, jumiin johonkin tai vain yksinkertaisesti jäämään vähän väliä ärsyttävästi jalan alle. Tämä on toki monen muunkin VR-pelin perusongelma, mutta se on silti juttu, joka kannattaisi ottaa huomioon kun suunnittelee pelejä, joiden keskeisenä pelattavuutena on ”pyöri kuin hyrrä olohuoneessasi”.

Mitä sitten lopulta jää käteen? Pelinä Iron Man VR on pienoinen pettymys. Sen tarina on pliisu, sen tehtäväsuunnittelu toistaa itseään pahasti ja koko paketista olisi voinut helposti lohkaista pois puolet, keskittäen kehitystyön sitten sen jälkimmäisen viiden tunnin hiomiseen. Olin itse henkisesti valmis jo kauan ennen lopputekstien pyörimistä.

Toisaalta VR-kokemuksena peli toimii paljon paremmin. Jokainen Marvelin elokuvia nähnyt ymmärtää välittömästi ja intuitiivisesti, miten Iron Man -puvulla lennetään, ja voin taata, että ne ensimmäiset pelin parissa vietetyt hetket saavat hymyn jokaisen sarjisfanin huulille. Ideassa siis on selvästi potentiaalia, mutta nyt viimeistelyn taso ei vain kanna sitä maaliin asti.

Silti, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, jos sattuu vaikka alennusmyynnissä tulemaan vastaan!