Uusia versioita vanhemmista peleistä putkahtelee esiin kuin sieniä sateella, ja lopulta meiniki tavoitti myös Pesusieni-Paavon ja Tappelun Tangalasta. Peli noudattaa käytännössä samaa runkoa kuin vanha, vuoden 2003 julkaisu, joka sijoittui siis kuudennen konsolisukupolven ajalle. 3D-tasohyppelytoimintaan sännätään täysillä, kun vanha kehveli eli Plankton mokaa punomansa juonen ja äkäisten ja väkivaltaisten robottien monistuskone riistäytyy hallinnasta. Koko sotku lankeaa onneksi Tangalan innokkaimman sählärin keltaisille narukäsivarsille, joten ei hätää.


Tehtävä on sinänsä yksinkertainen: Tangalaa ja sen lähilueita terrorisoivista roboteista pitää päästä eroon, joten niitä ja pieniä monistuskoneita on heitelty pikin kenttiä tuhottavaksi. Kentistä ja vihollisilta keräillään Shiny Objecteja eli kiiltäviä, kukkasten näköisiä pisteitä, jotka toimivat valuuttana ja joilla ostetaan pääsy lisähaasteisiin sekä uusille alueille tasojen sisällä. Kentistä löytyy kultaisia paistinlastoja, joilla taas ostetaan pääsy seuraaviin pääkenttiin, mutta jos kaikkia ei saa kerättyä, myy Mr. Krabs mielellään lastoja kiiltäviä esineitä vastaan. Viimeiseen pomotappeluun vaaditaan kultaisia lastoja 75 kappaletta, joten mahdollisimman paljon niitä kannattaa tietenkin pyrkiä keräilemään. Myös SpongeBobin bestikseltä Patrickilta voi saada yhden kultalastan kymmentä hänen kadottamaansa sukkaa kohti. Sukkien lisäksi keräillään puhtaita alushousuja, jotka toimittavat terveysmittarin virkaa. Kalsarien huvetessa lisää yleensä löytääkin jo lähistöltä. Huolellisille tasojen tyhjentäjille on annettu matkan varrelta avattavia teleporttauslaatikoita, jotka päästävät kulkemaan nopeasti hyppypuzzletaipaleiden välejä vaivatta.



SpongeBobin lisäksi pelaamaan pääsee tarinamoodissa myös Patrickilla ja myöhemmin Sandylla. Vaihto tapahtuu bussipysäkeillä, joita on tiputeltu kenttiin sellaisiin paikkoihin, joissa hahmonvaihdosta voi olla erityistä hyötyä. Jokaisella hahmolla on tietysti omat kykynsä ja vahvuutensa, kuten SpongeBobin saippuakuplat ja kalsari-benjihypyt, Patrickin mojovat mahatyrmäykset ja melonien heittely sekä Sandyn lassohyökkäykset ja lasson avulla liikkuminen. Pelata voi myös yhden kaverin kanssa sekä netin yli että paikallisesti uudessa moninpelimoodissa, jossa mätkitään vihollismassoja ja väistellään hyökkäyksiä loputtoman pitkiltä tuntuvissa aalloissa. Moninpeli tuntuu ehkä hiukan päälleliimatulta tekemiseltä siitäkin syystä, ettei muita pelaajia löydy kovin usein verkosta, ainakaan PSN:in kautta. Online-moninpeli vaatii myös PS Plus -jäsenyyden.


Pelattavuus on, noh, vaihtelevaa. Useimmiten kaikki toimii kuten kuuluukin, mutta välillä kamera kiepsahtaa ja jumiutuu typeriin kulmiin, kuten maan sisään. Aina hyökkäykset eivät toimi animaation loppuun saakka oikein ja latausruutua tarjoillaan päin naamaa sen vuoksi usein. Muitakin bugeja, sekä graafisia että toiminnallisia on raportoitu toisten pelaajien toimesta ja näihin odotetaan tulevaisuudessa korjauksia. Siltä osin tuli siis mieleeni kysymys siitä, kuinka keskeneräisestä pelistä mahtaa oikeastaan olla kyse ja onko julkaisua kiirehditty tiedostaen, että kaikki ei ole tyydyttävällä tavalla valmista.



Kosmeettinen päivitys animaatioille ja grafiikalle uuden pelimoottorin päällä on hyvin nätti ja värikäs, noudatellen sarjan uudempien kausien tyyliä. Korkeamman resoluution tekstuurit antavat kivasti yksityiskohtiin syvyyttä ja efektit, kuten ympäriinsä leijuvat partikkelit muistuttavat siitä, että meren pohjalla tosiaan ollaan. Taivas, eli meri näyttää tunnelmalliselta ja horisontissa siintävät lähistön kenttäalueet. Hahmoja on muistettu uusilla animaatioilla ja hyvännäköisillä mallipäivityksillä, jotka hyötyvät moderneista valoefekteistä. Parempi ääninäyttelykokonaisuus olisi viimeistellyt autenttisuuden piirrossarjaan nähden, mutta valitettavasti kaikkia alkuperäisnäyttelijöitä ei saatu peliin mukaan ja sen huomaa. Ajoittain ääniklippien nauhoituksen laatu on sekin välttävä, valitettavasti. Musiikkia ja ääniefektejä on kuitenkin remasteroitu tyylikkäästi, mikä on piristävä yksityiskohta. Huumoriakin SpongeBobin henkeen on ripoteltu esim. idle-animaatioihin, tekstuurien yksityiskohtiin (esim. taulut Squidwardin talossa, heh) ja dialogiin, jossa toisto käy tosin ajoittain hermoille. Jos Spongebob hairahtuu pelialueen reunan yli, mitä ainakin aluksi tapahtui usein, sillä reunat eivät olleet heti yksioikoisesti hahmotettavissa, tulee kapteenin kaksiulotteinen käsi palauttamaan tämän takaisin pelialueelle.


Riippuu kaiketi eniten pelaajan itsensä suhtautumisesta ja odotuksista, onko lukuisten kenttien läpäisy enemmän tönkköä suorittamista vai sarjan ja suoraviivaisen tasohyppelymeiningin rentoa fiilistelyä. Kallistun itse enemmän jälkimmäisen puoleen, vaikka toisinaan osa alueista tuntui pitkitetyiltä. Kenttiä on runsaasti läpäistäväksi, mutta ei liiaksi siihen nähden, jos tarkoitus on pelata vaikkapa koko perheen kesken. Alueet, maisemat ja vihollisetkin vaihtuvat, mutta ydintehtävä ja toiminta pysyy käytännössä samana. Juoni olisi toki voinut hyötyä nykymittapuulla jonkinlaisesta parantelusta, sillä rytmityksestä on helppo havaita, ettei sisältöä ole lähdetty ohjaamaan uusiksi. Peli on tehty lähes tasan samaksi, kuin mitä vanha versio oli ja se on nähtävissä etenkin dialogin ja toiminnan vuorottelusta. Ikääntynyt Battle for Bikini Bottom paistaa koko ajan uuden sisällön läpi, mutta se ei varsinaisesti ole itsessään puute. Ympärillä vain leijailee se tietty tuntemus ajan hampaan puraisusta ja keskeneräisyydestä, vaikka muuten hauskaa onkin.