Lautapelit nykypäivänä ovat hieman erikoinen pelien alagenre. Tietyllä tapaa ne ovat suosituimpia kuin pitkään aikaan ja niitä on tarjolla entistä monipuolisemmin. Toisaalta taas perinteisemmät lautapelit eivät ehkä kiinnosta teinejä samaan tapaan kuin ennen. Nintendo korjaa tätä epäkohtaa erinomaisella kokoelmalla lauta-, kortti- ja minipelejä, joista riittää varmasti viihdettä useammalle sukupolvelle, sekä monille mökki ja junamatkoille.


Nintendon julkaisema alla oleva esittelyvideo kertoo pelistä käytännössä kaiken, mitä siitä pitää tietää: Mukana on reilu joukko ikiaikaisia klassikoita (tosin osa niistä tekijänoikeusvapaalla nimellä) eri puolilta maailmaa ja päälle on läiskäisty vielä vähän erikoisempia lelupelejä, urheilulajeja (keilaus, darts, golf) ja jopa kalastusta. Pelejä voi pelata yksin (muitakin kuin pasiansseja) tekoälyä vastaan, tai sitten vieruskaveria tai verkossa olevaa vastustajaa vastaan.



Kokoelman laadusta ja laajuudesta kertoo jotain se, että liki joka kerta, kun Switchin nappasin kouraani siinä ajatuksessa, että voisi vaikka tunnin verran testailla eri pelejä, jumituin jos nyt en ensimmäiseen, niin todennäköisesti toiseen peliin. Ai, pelasin dartsia 1,5 tuntia? Noh, testaan enemmän huomenna. Jaa backgammonia 2 tuntia? Noh… Ai golfia?


Mario-firma muuten aloitti pelikorttien ja muiden perinteisempien pelien tehtailijana ja Clubhousen alkuvalikossa on oma kohtansa, joka keskittyy näihin Nintendon valmistamiin peleihin. Myös lähes jokaisen pelin kohdalla kerrotaan pientä triviaa kyseisen pelin historiasta ja säännöistä, mutta välillä hieman hämäsi, kun olisin halunnut vinkkejä pelaamiseen, niin esimerkiksi dartsin vihje vinkkasi että “3 kertaa 20 on enemmän kuin 50”. Kiitos. Kyllä ne pelausohjeetkin tosin saa näkyviin ja pelaamiseen ohjastetaan introanimaatiolla sekä painikeohjeilla ennen pelin alkua.



Lisätwistinsä mukaan tuovat pienet haasteet, jotka vaihtelevat “noh koitin pelata” -tasosta lähes mahdottoman tuloksen saantiin tai jotakuinkin epäreilun konevastustajan voittamiseen. En muista koska viimeksi olen kiroillut niin paljon pelille kuin keilauksen “special challengen” 80 pisteen saamisessa. Lisäksi hommaa mutkisti muun muassa keilaamisen kanssa se, että kosketusnäyttöohjauksella oli helppo saada onnistuminen joissain keila-asetelmissa, kun taas liikeohjauksella toisissa. Sama päti myös dartsiin: 20 pisteen heittäminen kosketusnäyttöä sopivasti hipaisemalla oli kohtuullisen helppoa, mutta tuplien saaminen hankalaa. Sitten taas liikeohjausta hyödyntämällä aivan kaikki oli hankalaa. “Perus-Switchin” liikeohjaustoimintojen hyödyntäminen tuo peliin aivan erilaisia haasteita ja ominaisuuksia, joten Switch Liten omistajat jäävät paitsi pienestä lisähuvista …. tai -turhautumisesta.


Konevastustajien vaikeuden voi monissa peleissä valita useasta vaihtoehdosta, mutta niiden tasoerot heittelevät aika reilusti. Helpoimmalla tasolla voi voittaa pelkällä säkällä, kun taas vaikeimmalla tasolla ei ole mitään mahdollisuutta, ellei pelaa täydellisesti ja sitten vielä saa hieman onnea mukaan. Toisaalta taas esimerkiksi curlingin “mahdoton” vastus meni ensimmäisellä yrittämällä ja Texas Hold ‘Emin vastukset eivät osaa panostaa, vaikka niillä olisi täyskäsi kourassa. Näin suuren pelimäärän kanssa on varmasti jouduttu vähän karsimaan siitä, kuinka paljon tekoälyn hionnalle kunkin lajin kanssa käytetään aikaa - ja toki koko touhun taustalla on ajatus siitä, että kaikkia pelejä pelattaisiin mieluummin kavereiden kanssa.



Audiovisuaalista elämystä on tämäntyyppisessä pelissä hieman vaikea arvottaa, mutta kaikki on tehty kohtuullisen laadukkaasti kiiltävistä pelinappuloista likirealistiseen keilahalliin. Hassu lisä ovat niin kutsutut lelupelit, joissa tietyt urheilulajit (tennis, baseball yms.) on toteutettu mukamas-muovisen, pöydällä olevan pelin muodossa. Jopa äänitehosteet kuulostavat siltä, kuin ne tulisivat lelun pienestä halvasta kaiuttimesta. Käytännössä lähennellään realismia, vain hieman värikkäämpää ja kliinimpää. Kissa ei kulje kesken pelin keskeltä pöytää, kukaan ei kaada Jaffaa pelilaudalle tai heitä kesken pelin lautaa lattialle rage-quittina. Eikä kenenkään tarvitse pitää kirjaa pisteistä tai harmitella hävinnyttä nappulaa.


Osaa peleistä voi pelata myös “mosaic”-tilassa, jossa useammasta Switchistä voi muodostaa isomman pelilaudan tai -alueen. Toiset lajit taas toimivat kätevämmin kääntämällä näyttö pystysuuntaan. Kokonaisuuden toteutuksesta huokuu Nintendo. Kun pelin kannessa lukee “51 peliä” (52. bonus on muuten soiteltava piano), ajatukset lipsuvat väistämättä niihin menneisyyyden epävirallisiin, puolivillaisiin ja piratisoituihin monen pelin halpakokoelmiin, joissa muutaman kohtuullisen pelin lisäksi oli kuorma-autollinen kuonaa. Nintendolla on kuitenkin selvästi katsottu jokaista peliä useampaan kertaan, lisätty siihen ominaisuuksia ja mietitty, mitä muuta mukaan voisi vielä pultata, sekä samalla pidetty touhu yksinkertaisena ja lähestyttävänä. Todennäköistä on, että näiden pelien ja lajien varsinaiset harrastajat löytänevät useammastakin pelistä hiottavaa ja nokankoputettavaa, mutta kevytversiot maistuvat pieninä välipaloina mökkigrillauksen jälkeen tai vessaistunnolla.

Moninpelausta voi siis suorittaa yhdellä tai useammalla konsolilla, joko kosketus-, tai liikeohjauksella. Tällöin pelivalikoima on toki rajoitetumpi. Internetin kauttakin löytyy peliseuraa, mutta kyllähän tällaisten pelien henkeen kuuluu se, että ollaan saman pöydän äärellä, varsinkin jos kellään ei ole ollut flunssan oireita useampaan viikkoon.


Clubhouse Games: 51 Worldwide Classics saattaa puhutella enemmän hieman varttuneempaa peliväkeä, jolle suurin osa valikoiman peleistä on tuttuja lapsuudesta. Ruutupaperilla pelattavaa “pisteet ja viivat” -peliä tuli joskus pelattua moneen kertaan jo edesmenneen mummuni kanssa. Snif. Pelikokoelma on kuitenkin myös hyvä tapa tutustuttaa uusi sukupolvi perinteisiin peleihin ja voi toimia jopa porttihuumeena oikeiden lautapeli-iltojen viettämiseen. Osa peleistä tulee varmasti unohtumaan yhden kokeilun jälkeen, mutta laaja kattaus mahdollistaa sen, että monen pelaajan on mahdollista löytää oma suosikkinsa. Itse tuppaan aina palaamaan yksinkertaistettujen (ja Wii Sportsista muistuttavien) urheilulajien pariin, mutta kyllä välillä tulee niitä “mikäs tämä olikaan” -hetkiäkin.