Elder Scrolls Online on tyylinsä valinnut. Bethesdan kehittämä massiivimoninpeli on ihan fiksusti päättänyt jättää World of Warcraftin ja Final Fantasy XIV:n taistelemaan niin sanottujen huvipuisto-MMO:iden tittelistä, pyrkien itse tarjoamaan erilaisen pelikokemuksen. Vähemmän yllättäen, ja toki hieman mutkia oikoen, tämä tyyli on ”massiivimoninpelattava Skyrim”.


Kuten massiivimoninpelien kanssa usein käy, myös Elder Scrolls Online on saanut vuosien varrella useita lisälevyjä, jotka ovat vieneet pelaajia milloin mihinkin pelimaailman nurkkiin ratkomaan ongelmia, mutta ne suuret kuviot ovat lisälevystä toiseen tutut. Näin käy myös sen tuoreimman lisälevyn, Greymoorin, tapauksessa. Se kun on muutaman kymmenen tunnin edestä lisää Elder Scrolls Onlinea; ei suurempia yllätyksiä, ei poikkeuksia kaavasta tai tyylistä.

Mutta onko se sitten hyvä vai huono juttu?



The Elder Scrolls V: Skyrim on kenties Bethesdan suurin pelihitti ikinä, joten ei ole mitenkään hirveän yllättävää, että Skyrim pelialueena (tai pelinä, kiitos useiden uudelleenjulkaisuiden) kummittelee kuvioissa vuodesta toiseen. Tällä kertaa pelaajien tie vie läntiseen Skyrimiin, keskelle lumisia kukkuloita, vuoristopuroja, vihaisia viikinkejä, sekä synkkiä salaliittoja.


Greymoor lisää Elder Scrolls Onlineen kaksi uutta kohtalaisen kokoista pelialuetta, läntisen Skyrimin, sekä sen alla sijaitsevan Blackreachin kaivoskompleksin. Kumpikin alueista on suunniteltu mekaanisesti hyvin, sillä ne ovat avoimia ja niissä voi liikkua hyvin vapaasti ilman mitään puolen kartan kokoisia ”ei jaksettu tehdä tänne mitään sisältöä, nauttikaa tästä vuoresta” -vedätyksiä. Perinteiseen tyyliin pelialueilta löytyy pieniä luolastoja, sivutehtäväketjuja, kätkettyjä aarteita, murhaamistaan odottavia pomohirviöitä ja runsaasti muutakin tekemistä.

Lisälevyn varsinainen tarina on myös sen huonointa antia, paristakin syystä. Ensinnäkin tarina on itsessään aika pliisu. Noitien ja vampyyreiden yhteenliittymä puuhailee mustan maagisia touhujaan läntisen Skyrimin syövereissä, manaten esiin yliluonnollisia myrskyjä, jotka muuttavat uhrinsa tiedottomiksi zombeiksi.


Yhdessä paikallisen jaarlin tyttären, aiemmistakin Skyrim-seikkailuista tutun Lyris Titanbornin ja uusien kavereidensa kanssa pelaaja yrittää vakuuttaa paikallisia päättäjiä vaarasta, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan, vaikka vampyyrisalamurhaajat kirjaimellisesti paukahtelevat jaarlin hoviin murhaamaan tämän sukulaisia. Sitten juostaan pitkin maita ja mantuja etsimässä vihjeitä vampyyrinoitien (vai noitavampyyreiden?) suunnitelmista ja vakuuttamassa jaarlin liittolaisia siitä, että tarttis tehrä jottain.

Suurempi ongelma on se, että Greymoor on vain ensimmäinen luku vuoden mittaisesta eeppisestä tarinasta, jonka seuraava osa julkaistaan vuodenvaihteen tienoilla. Niinpä tarina jää nyt pahasti kesken. Kun Bethesda vielä haluaa, että kaikki lisäosien tarinat ovat itsenäisiä, Greymoor tuntuu tuulessa lepattavalta lipulta. Se ei johda mihinkään (vielä), eikä se ole yhteydessä oikein mihinkään.


Sivutarinat ovatkin viihdyttävämpiä, ja tuntuu siltä, että kehitystiimi on päässyt revittelemään niiden kanssa hieman enemmän. Jo aivan tarinan alkuvaiheilla vastaan tulee onneton velho, joka on onnistunut muuttamaan itsensä pulloksi taikajuomaa. Näiden sivutehtävien seuraaminen on usein todella viihdyttävää ja minulle Greymoorin parasta antia.



Greymoor lisää Elder Scrolls Onlineen kokonaan uuden aktiviteettityypin, arkeologian. Tamrielissa arkeologia ei toimi aivan samalla tavalla kuin meidän maailmassamme, vaan kaikki on hieman maagisempaa. Arkeologien kilta tarjoaa pikaisen opetuksen tieteenlajinsa perustoista ja lyö sitten arkeologiksi haluavien käteen taianomaiset työkalut. Matkoillaan pelaajat voivat löytää viheitä jos jonkinlaisten esineiden sijainnista, olipa kyseessä sitten muutaman sadan kultarahan arvoinen rihkama tai vaikka talon seinälle ripustettava komea koriste-esine. Arkeologitaitojen kertyessä voi sitten jahdata aina kovempia ja harvinaisempia esineitä.


Ennen kuin voi tarttua lapioon, pitää selvittää, missä esineet piileskelevät. Tämä tapahtuu pelaamalla pientä minipeliä, jossa yritetään muodostaa reittejä kuusikulmaisista ruuduista koostuvalla pelilaudalla. Mitä paremmin onnistuu, sitä tarkemman käsityksen esineen sijainnista saa, minkä jälkeen kartalle ilmestyy yhdestä useaan mahdollista kaivuupaikkaa.

Kun aarre on paikallistettu, se pitää vielä kaivaa esiin, jälleen uuden minipelin kautta. 10x10 ruudukon kokoisella kaivuualueella pitää ensin pingailla ristikon ruutuja ja yrittää paikallistaa aarteen tarkka sijainti. Sitten se kaivetaan esiin, ja jos kelloon jäi vielä rajallisesta ajasta pelivaraa, etsitään mahdollisia muita alueella sijaitsevia aarteita.


Arkeologia on puuhana ihan hauskaa ja rentouttavaa, mutta koska kyseessä on massiivimoninpeli, myös melkoista grindaamista. Jo aivan alkumetreiltä saakka saa haltuunsa vihjeitä kiinnostavista esineistä: kosmeettisista panssareista, talojen koristeista ja ties mistä muusta, mutta ennen kuin voi lähteä jahtaamaan edes niitä ensimmäisiä, täytyy korottaa arkeologiataitojaan parin tusinan tason verran kaivelemalla esiin sinänsä hyödytöntä tusinaroskaa useiden tuntien edestä. On masentavaa katsella vihjelistassa päivästä toiseen möllöttävää kosmeettista kruunua tai suoranaisia käytettäviä aseita ja varusteita, kun tietää, ettei pääse jahtaamaan niitä vielä pitkiin aikoihin.



Greymoor on kuin puolipilvinen kesäpäivä. Se ei nostata suunnattomia tunteita kuten kunnon kesähelle, mutta ei toisaalta myöskään pilaa kenenkään viikonloppua juhannussateiden tavoin. Se on ihan jees. Olisi toki epärealistista odottaa, että massiivimoninpelin n:s lisälevy muuttaisi pelin suuria linjauksia merkittävästi, mutta Greymoor tuntuu niin riskittömältä. Ihan kuin Bethesdan kellarissa olisi muotti, johon kaikki lisälevyt puristetaan. Joskus ollaan värikkäissä fantasiamaisemissa, toisinaan viileissä vuoristotunnelmissa, mutta kokonaisuus on samaa lisäristä toiseen.


En sano, että tämä on huono juttu. Elder Scrolls Onlinen fanit todennäköisesti saavat sitä, mitä halusivatkin. Vähän lisää tarinaa, vähän uusia luolastoja, vähän uutta craftattavaa, vähän uusia pomoja tapettavaksi. Mutta kolikon kääntöpuolella jos Elder Scrolls Online ei hirveästi kiinnostanut ennen Greymooria, ei se tee niin sen jälkeenkään.

Rehellisesti sanoen olisin odottanut vampyyreiden, noitien, mustan magian ja synkkien salaliittojen täyttämältä lisälevyltä voimakkaampaa menoa, dramaattisempia käänteitä ja synkempää tunnelmaa. En puolipilvistä päivää.