Ranskalainen Éric Chahi ei ole ehkä nimenä kaikille tuttu, mutta 90-luvulla mies kehitti muutamia todella laadukkaita ja viihdyttäviä pelejä, kuten Future Wars -seikkailupelin sekä legendaarisen Another Worldin.


Sitten olikin useita vuosia hiljaista ennen vuoden 2011 From Dustia, joka ei noussut aivan Chahin 90-luvun tuotannon tasolle. Nyt edessä on kuitenkin kolmas tuleminen ja tällä kertaa paremmalla tuloksella. Paper Beast on hyvin erikoinen peli, mutta myös todella viihdyttävä ja jopa koskettava.



Paper Tiger on toistaiseksi yksinoikeudella PSVR-keinotodellisuuslaseille julkaistu pelin ja kokemuksen risteytys. Pohjimmiltaan Paper Beast on puzzlepeli, mutta pelattavuus on vain osa sen ainutlaatuista tarjontaa.

Peli alkaa ilman sen suurempaa fanfaaria kun pelaaja pudotetaan keskelle psykedeelistä VR-maailmaa, jonka surrealistiset maastot ja värimaailmat tuovat mieleen Salvador Dalin tai Rene Magritten maalaukset. Tätä purppuran hiekan ja liekehtivän sinisen taivaan täyttämää maailmaa asuttavat oudot eläimet ja olennot, jotka ovat myös kuin eläviä taideteoksia. Osa näyttää paperista muotoilluilta origami-hahmoilta, osa taas vaikka savisilta veistoksilta.


Nämä oudot eläimet ovat myös se pelin varsinainen pelimekaaninen selkäranka. Jokaisessa kentässä pelaajan tavoitteena on yleensä edetä pisteestä A pisteeseen B, mutta hänen omilla kyvyillään ongelmia ei saa ratkottua. Siihen tarvitaan eläimiä, mutta ei millään ”paina X-nappia riivataksesi paperihevosen” -tavalla. Pelaajan kyvyt vaikuttaa maailmaan ovat hyvin rajalliset: hän voi siirrellä kevyempiä eläimiä paikasta toiseen ja aiheuttaa näin tapahtumien ketjuja, jotka auttavat häntä eteenpäin. Kenties saalistaja esimerkiksi intoutuu hyökkäämään haluttuun suuntaan, jos vie saaliseläimen paikalle odottamaan?

Paper Beastin maailma on erikoinen, mutta omalle logiikalleen uskollinen ekosysteemi, jossa sen moninaiset eläimet elävät omaa elämäänsä ja tekevät omia juttujaan. Peli ei sen kummemmin selitä pelaajalle, mitä nämä omat jutut ovat tai listaa eri otusten kykyjä ja ominaisuuksia, vaan kaikki havainnot täytyy tehdä itse joko yrityksen ja erehdyksen kautta, tai eläimiä ja niiden puuhastelua seuraten.


Näin muodostuu todella erikoinen pelikokemus, joka tuntuu puolittain puzzlepeliltä ja puolittain maailman oudoimmalta luontodokumentilta, jossa pelaaja lentelee jalokiven näköisten rapujen ja paperitaitoslintujen keskellä yrittämässä pohtia, miten valtavan kiven saisi siirrettyä tieltään tai joen ylitettyä.



Paper Tiger on mitä erinomaisin VR-kokemus, koska Chahin tiimi on käyttänyt valtavasti aikaa luodakseen uskottavasti toimivan fysiikka-hiekkalaatikon, jossa leikkiminen on todella viihdyttävää puuhaa.

VR:n kautta koettuna pelin taianomainen maailma tuntuu välittömämmältä kuin television kautta katsottuna, mikä on varmasti osasyy sille, miksi kokonaisuus toimii niin hyvin. On vain jotenkin todella kiehtovaa ja rentouttavaa puhtaasti katsella outoja otuksia ja niiden touhuja. Ihailla, miten hiekka valuu täyttämään dyynin läpi kaivautuvan paperielukan jälkeensä jättämää kourua, pelin kauniita maisemia tai taivaalla kaartelevia lintuja.


Taustalla soi rauhallinen ja kaunis musiikki, joka tietenkin myös sopeutuu pelin tapahtumiin ja osaa tarvittaessa nousta korkeuksiin tai räjähtää pauhaamaan toiminnan myötä. Taustalla on myös tarinaa, jota ei kerrota niinkään suoraan, vaan enemmänkin vihjaillen. Niin outo kuin maailma onkin, sen kulissien takana piilee ehkä vielä jotain oudompaa, mutta mitä? En toki lähde sitä spoilaamaan, sillä näiden vastausten selvittäminen on oleellinen osa pelikokemusta. Kyseessä on myös sangen lyhyt peli, joten pienetkin vihjeet ja viittaukset tuntuisivat liiallisilta.

Teknisesti peli toimii hyvin. Sen kontrollit ovat todella simppelit ja pelata voi joko Move-ohjaimilla tai DualShock-ohjaimella. Itse pelasin DualShockilla, jonka kautta teleporttailu ja esineiden manipulointi sujui ongelmitta sohvalla istuen. Ei siis valittamista tälläkään osa-alueella.



Niin viihdyttävä ja immersiivinen kuin kokemus onkin, joskus se on myös turhauttava. Kaikkien puzzlejen tavoitteet eivät aina ole selviä, sillä Paper Beast nojaa kovasti Valve-henkiseen hienovaraiseen vihjailuun. Se yrittää valojen, maaston muotojen ja muiden passiivisten elementtien avulla saada pelaajan tajuamaan, mitä pitäisi tehdä. Kun tämä toimii, sitä tuntee itsensä neroksi, mutta kun homma lähtee tökkimään, kokemus kärsii.

Tästä huolimatta Paper Beast on kokemisen arvoinen peli. 30 euron hintalappu on kieltämättä aika tyly näin lyhyestä pelikokemuksesta, mutta toisaalta ne muutamat pelitunnit menevät todella ainutlaatuisissa tunnelmissa.


Chahin tiimi on tehnyt valtavasti työtä rakentaessaan erilaisen ja todella kiehtovan VR-kokemuksen, joka viihdyttää, haastaa ja hieman yllättäen jopa liikuttaa. Kyseessä on myös VR-kokemus siinä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä perinteisenä pelinä Paper Beast ei varmasti olisi yhtä vaikuttava kokemus. Sen simppeli pelattavuus tuskin toimisi läheskään yhtä hyvin, kun VR:n mukanaan tuoma valtava immersion ja paikan tuntu eivät olisi läsnä.

Kun VR-kokemusten potentiaalinen yleisö on edelleen hieman vähälukuinen ja kokemusten kehittäminen ajallisesti intensiivistä puuhaa, lienee vain hyväksyttävä, että niistä paremmista ja enemmän vaivaa vaatineista peleistä saa myös pulittaa VR-lisämaksun. Samalla voi myös lähettää pelistudioille viestin siitä, että VR-pelien ei tarvitse olla vain hyppykauhugallerioita tai zombi-ampumaratoja.

Enpä olisi uskonut, että lauma paperieläimiä saisi aikaan tällaisen reaktion.