Lasten kasvatus on sikäli mielenkiintoinen aihe, että siitä on paljon mielipiteitä etenkin niillä, jotka eivät ole koskaan kasvattaneet yhtään lasta. Itse voin kahden yksilön otoksella sanoa, että onnistumiset ovat keskimäärin sattumaa ja epäonnistumiset yleensä seurausta jostakin pieleen menneestä hyväntahtoisesta pyrkimyksestä. Olin joka tapauksessa erittäin kiinnostunut, kun arvioitavaksi tarjottiin oikein tyttärenkasvatussimulaatiota.


Vajaan parintuhannen vuoden kuluttua pääosa ihmiskuntaa asustelee taivaalla leijuvissa kaupungeissa, kun maanpinnan menosta on tullut liian hapokasta. Myös väestö on hieman jakautunutta sen mukaan, onko heidän taustansa maalla vai ilmassa. Ciel Fledge käynnistyykin tilanteesta, jossa pelaaja (jonka hahmoa saa hieman muokata omien toiveidensa mukaan) joutuu pakkoadoptoimaan toisen kaupungin tuhosta pelastuneen Ciel-nimisen tyttölapsen. Ei tarvita kummoisiakaan ennustustaitoja sen päättelemiseen, että kyseessä on aika poikkeuksellinen yksilö, mutta lapset ovat lapsia, joten hommat pitää aloittaa alusta: tarkoitus on viettää Cielin vanhempana ikävuodet kymmenestä kahteenkymmeneen.



Valinnanvapaus on neljännen vuosituhannen loppupuolella edennyt siihen pisteeseen, että vanhemmat määrittelevät lapsen koko viikon ohjelman. Tarjolla on erilaisia päivän kestäviä oppiainekokonaisuuksia, joista kertyy pisteitä eri taitoihin. Taitoja taas tarvitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun lähdetään tutkimusretkelle vanhaan maailmaan, jossa pörräilee tätä nykyä erilaisia hirviöitä.


Liikaa ei kuitenkaan pidä ahnehtia, sillä jokainen oppimiskokemus myös kuluttaa lapsen kestävyyspisteitä ja lisää stressiä. Jos pisteet loppuvat kesken, viikon loput oppitunnit menevät vihkoon ja lapsi sairastuu. Tästä taas kaupunkivaltion johto ei vanhemman päätä silittele. Käytännössä viikko-ohjelmien suunnittelu onkin siis melkoista tasapainoilua, jossa on syytä tarkkailla silmä kovana etenkin arviota Stamina-lukeman kehityksestä.

Vanhemman pitää myös valita lapselle kaikki mahdollinen ruokavaliosta alkaen, hankkia vaatteita ja muita tukiesineitä ja vielä järjestää asiat niin, että rahat riittävät tähän kaikkeen. Valittavina on erilaisia työmäärävaihtoehtoja, joissa pitää tietenkin suhteuttaa työmäärä ”tyttären” kanssa vietettävän ajan määrään, mikä puolestaan vaikuttaa kiintymyssuhteeseen.



Taitojen kertyessä Ciel oppii hiljalleen myös taistelemaan. Tältä osin mekaniikka perustuu match-3-systeemiin, jossa väriyhdistelmillä saa aikaiseksi voimakkaampia hyökkäyksiä. Taistelusysteemin eräänlaiseksi ansioksi laskettakoon se, että pelattuani peliä tuntikausia en edelleenkään ymmärtänyt, miten se tarkalleen toimii ja miten tietyt taistelut voisi edes teoriassa voittaa. Toiset taas menivät läpi sen kummemmin asiaa pohtimatta. Pieni lohtu oli sentään, että peli ei tunnu juuri rankaisevan tappioista, joten tahimista sai jatkaa melko rauhassa.


Muutenkaan pelillä ei ole tapana kertoa pelaajalleen liiemmälti asioita, vaan enemmän mennään yrityksen ja erehdyksen kautta. Olin lähettänyt Cieliä kouluun viikkokaudet mielestäni tasapainoisella lukujärjestyksellä ja luulin eteneväni ihan mukavasti. Sitten kotiini ilmestyikin toimikunta kertomaan, että kahden kuukauden päästä pitää lähteä ensimmäiselle tutkimusmatkalle ja siihen mennessä voimapisteiden pitäisi olla vähintään 100. Ne olivat tässä kohtaa noin 50, ja oppitunnista saa hyvässä lykyssä yhden pisteen kerrallaan. Seurasi siis aivan hullumainen myllytys, jossa kaikki muut oppiaineet korvautuivat voimaharjoittelulla ja niiden välissä pidettiin vain pakolliset lepotauot. Oma hahmoni taas takoi ylitöitä minkä ehti, että saatiin kasaan rahat verkkapukuun ja muihin voimaharjoittelua tehostaviin varusteisiin. Kun tuo kohtalon viikko sitten koitti, olin päässyt 97 pisteeseen, mutta Stamina oli niin vähissä, että Ciel-parka pökertyi retkellä lähes heti alun jälkeen. Ja yllättäen tällä ei ollut pelin kannalta yhtään mitään merkitystä.



Valitettavasti onkin todettava, että sinällään kiintoisasta ideasta on saatu aikaan varsin puunmakuinen ja hidastempoinen ”simulaatio”. Pelaajan tehtäväksi jää lähinnä odotella, tuijottaa statsien kehitystä ja välillä klikkailla taisteluita sekä lukea melko yhdentekeviä välidialogeja, joiden syvempi merkitys ei avaudu kuin ehkä joskus myöhemmin. Mukana on hirveä määrä NPC:itä, joiden kanssa Ciel voi sosialisoida, mutta heistäkään ei lopulta ilmeisesti ole apua kuin kumppaneina tutkimusretkillä. Ennalta määrätyt tapahtumat taas on ruuvattu sen verran tiukalle, ettei todellista valinnanvapautta juuri synny, vaan pikemminkin pelaajan pitää raivokkaasti yrittää täyttää pelin asettamat vaatimukset.


Pahin ongelma on kuitenkin se, että tuntikausienkaan pelin jälkeen ei koe vielä saavuttaneensa oikeastaan yhtään mitään. Vaikka peliä nopeuttaisi, edessä on aina seitsemän päivän välein uuden viikon ohjelman laadinta. Viikot taas toistuvat käytännössä samanlaisina yksi toisensa jälkeen ja kehitys on tuskallisen hidasta. Kun yksi vuosi Cielin elämää tarkoittaa reilun kolmen tunnin istuntoa, on pelin kokonaispituus helppo laskea – ja lopputulos on omaan makuuni liian suuri. Vaikka tavallaan kiinnostaakin nähdä, millainen ihmeotus adoptiotyttärestä vielä kasvaa, viikko-ohjelmien laadinta ja pelikellon tuijotus kymmenien tuntien ajan mahdollisen juonikehityksen toivossa ei vastaa omaa käsitystäni laadukkaasta viihtymisestä.

Pelin parasta antia onkin ehdottomasti mukava musiikki (joka tosin alkaa pian toistaa itseään) ja kauniisti piirretty staattinen grafiikka. Samoin edullisuus pitää huomioida arvosanaa nostavana tekijänä, mutta alta parin kympinkin hintaluokassa tämä indie-pläjäys lienee valitettavasti tuomittu hukkumaan Steamin julkaisumereen. Jos olet todella kärsivällinen, voit saada tästä jotain irti, mutta itse en kokenut saavani aikainvestoinnilleni juurikaan korkoa.