Tuorein sisältö

Excite Truck

Arvioitu: Nintendo Wii
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Monster Games
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 16.02.2007
Pelin kotisivut
Pasi Piispa

02.04.2007 klo 19.29 | Luettu: 5410 kertaa | Teksti: Pasi Piispa

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Excite Truckin idea on yksinkertainen, mutta useimmiten toimiva: otetaan lähtökohdaksi perinteinen rallipeli, tuunataan maastoa hieman mielikuvituksellisempaan suuntaan, lisätään järjettömästi vauhtia sekä kaikkia fysiikan lakeja halventavia ilmalentoja ja siirretään painopistettä muutenkin ratojen mahdollisimman nopeasta läpikaahaamisesta erilaisten temppujen tekemiseen. Kun tähän vielä lisätään Wiin liikkeentunnistusta hyödyntävä ohjaus, on paketti enemmän kuin hyvin kasassa.

Nopeammin, pidemmälle, korkeammalle

Excite Truckin ehdottomia valtteja ovat nopeus, sekopäisyys ja rento meininki. Aluksi tosin ehkä hieman liiankin rento, sillä ensimmäiset kymmenen kisaa ja samalla yli puolet tarjolla olevista radoista selvittää leikiten, vaikkei ohjaus olisi kuin auttavasti hallussa. Toisaalta tämä palvelee monentasoisia pelaajia ja pelastaa pelin samalla autopelejä turhan usein vaivaavalta rasitteelta, joka ilmenee samojen ratojen loputtomana toistona muutamien puuttuvien sadasosasekuntien vuoksi ja jonka tyypillisiä seurauksia ovat verenpaineen nousu, aggressiivinen käytös ja reilusti ennen takuuajan umpeutumista hajoilevat peliohjaimet.

Vaikka suurimman osan kisoista selvittää normaalivaikeustasolla viimeistään parin yrityksen jälkeen, ei pelaaminen onneksi tähän lopu. Suorituksista nimittäin jaetaan arvosanoja sen mukaan, paljonko pisteitä on kilpailun aikana onnistunut keräämään. Pisteitä saa paitsi hyvistä sijoituksista, myös hypyistä, erilaisista tempuista, kanssakilpailijoiden ruhjomisesta, sivuluisuista ja läheltä piti -tilanteista. Riittävästä määrästä kutakin suoritusta jaellaan (täysin turhia) palkintopystejä ja läpäisemällä kaikki radat parhaalla arvosanalla aukeaa pelattavaksi tiukempi vaikeustaso, joka tosin sisältää vain muutaman uuden radan.

Avattavana on myös vajaat parikymmentä ominaisuuksiltaan toisistaan eroavaa autoa sekä erilaisia värityksiä näille. Suurta lisäarvoa tämä ei kuitenkaan peliin tuo, sillä autot eivät toisistaan kovinkaan radikaalisti eroa. Pelimuodoista tarjolla on yksinpelikisojen lisäksi vain haastemoodi, jossa pyritään keräämään rajoitetussa ajassa tietty pistemäärä hyppimällä renkaiden läpi, ajamalla radalle sijoitelluista porteista tai ruhjomalla kanssakilpailijoita, sekä jaetun ruudun kaksinpeli.

Kotkan poikii ilman siipii

Se, mikä Excite Truckin erottaa vastaavien pelien massasta, on ohjaus. Autoa käskytetään käätämällä Remote vaaka-asentoon ja kallistamalla sitä hieman ratin tapaan sivuille. Kaasuna ja jarruna (jota en muuten kertaakaan käyttänyt) toimivat ykkös- ja kakkosnapit ja ristiohjaimen painallus puolestaan käynnistää turbon. Hypyt saavat lisää nopeutta ja pituutta, kun painetaan samaista turbonappia heti renkaiden irrotessa maasta, ja kallistamalla ohjainta eteen- tai taaksepäin ilmalennon aikana voi hyppyä venyttää tai lopettaa sen lyhyeen. Oikeassa kulmassa laskeutumisesta palkitaan buustilla ja mikäli meno päättyy metsään, ei hätä ole suuri, sillä kakkospainiketta näpyttämällä pääsee radalle palatessaan matkaan turbolla, jolloin kolari ei omaa asemaa kisassa juurikaan heikennä.

Burnoutin tyyliin turbon jatkuva käyttö on kisoissa menestymisen avain, mutta samalla kannattaa seurata moottorin lämpötilaa, sillä liiallinen intoutuminen kyseisen ominaisuuden kanssa johtaa koneen keittämiseen. Tässä piilee myös eräs pelin taktisista elementeistä: moottori nimittäin jäähtyy rivakammin ilmassa tai välittömästi vedessä. Pieni koukkaus läheisen lätäkön kautta siis riittää tuplaamaan käytettävissä olevan turbon määrän, ainakin hetkellisesti.

Ohjaus vaatii totuttelua, eikä vähiten melkoisen vauhdin ja usein keskellä metsää mutkittelevien ratojen vuoksi. Siinä vaiheessa kun homma alkaa olla selkärangassa, ei paluu perinteisiin ohjaimiin kuitenkaan houkuttanut enää ainakaan allekirjoittanutta. Taipuuko tämäntyylinen ohjaus sitten koskaan tarkkuutta vaativiin, ns. vakaviin ajopeleihin onkin taas kokonaan toinen asia, mutta Exciten tyyliseen sunnuntaikaahaukseen se kyllä istuu kuin nyrkki silmään.

Mutkat suoriksi

Ohjauksen suurpiirteisyyttä, vauhtia ja pelin hurjia hyppyjä kompensoidaan myös toimivalla ratasuunnittelulla. Useissa kohdin vaihtoehtoisia reittejä voi olla rinnakkain kolmekin kappaletta, ja kielekkeeltä alas johtanut surmansyöksy päättyykin pusikon sijaan lähes yhtä usein toiselle reitille. Kaikki mahdolliset oikoreitit ovat sallittuja ja niiden käyttöön myös kannustetaan sieltä täältä löytyvillä power-upeilla, jotka vauhdin lisäksi tarjoavat hetkellisen mahdollisuuden ajella suoraan metsän läpi tarvitsematta välittää puista.

Radat sisältävät lisäksi joitain hauskoja yksityiskohtia, kuten valtavat loikat Kiinan muurin tai öljytankkerin yli, ja sijoittuupa niistä muutama ainakin nimellisesti myös Suomeen. En tosin tähän päivään mennessä ole kotimaassa jäävuoriin törmännyt, mutta sallittakoon pelintekijöille tällainen pieni taiteellinen vapaus. Geologia ei Excite Trucksissa muutenkaan näyttele tutun muuttumatonta rooliaan, sillä radoilta löytyy huutomerkillä merkittyjä pisteitä, joiden läpi ajaminen aiheuttaa erilaisia mullistuksia maanjäristyksistä ja uusia reittejä avaavista metsäpaloista aina maasta kohoaviin hyppyreihin.

Hyvä, muttei loistava

Exciten ainoa heikkous on sen lievä varovaisuus kaikilla osa-alueilla. Pelattavaa on loppuen lopuksi vähänlaisesti, grafiikka on komeaa, muttei loistavaa, vauhtia riittää, tosin ei yhtä paljon kuin vaikkapa Burnouteissa, autoilla ei ole tarpeeksi eroja ja liioittelevasta meiningistä huolimatta se lopullinen sekopäisyys jää monilta radoilta uupumaan. Monipuolisempi moninpeli ja esimerkiksi FlatOut-tyylinen vauriomallinnus olisivat molemmat olleet mukavia lisiä, samoin kuin kunnollinen biisivalikoima nykyisen taustamusiikin tilalle, jota rasittavampaa ja turhempaa kitaratilutusta en ole hetkeen kuullut. Pisteet kuitenkin siitä, että peli tukee oman musiikin soittoa SD-kortilta.

Vaikkei Excite Truck vuoden peli -tittelistä taistelekaan, ei se silti missään nimessä huono hankinta ole. Uudenlainen ohjaus tuo sinänsä vanhaan konseptiin riittävästi mielenkiintoa, ja kun jälki muutenkin on tasaisen laadukasta, huomaa peliä helposti tahkoavansa tuntikaupalla "ihan vain yksi kisa vielä" -tyylisessä hurmoksessa.

V2.fi | Pasi Piispa

Excite Truck (Nintendo Wii)

Ei loistavaa, mutta taatusti viihdyttävää offroad-kaahausta toimivalla ohjauksella.
  • Ratasuunnittelu
  • Inhimillinen vaikeustaso
  • Mielenkiintoa lisäävä ohjaus
  • Vähän pelattavaa
  • Musiikki
< Crackdown... Star Fox Command... >

Keskustelut (1 viestiä)

Nikki

14.03.2009 klo 00.00

Excite Truckiin saa omia biisejä sd kortilta samalla kun pelaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova