Olen aina ollut suomalaisen kulttuurin ja kansanperimän ystävä. En nyt välttämättä tarkoita suihkulähteissä piehtarointia tai perskännissä siniristilippu kädessä lätkämatseissa heilumista, vaan sitä hieman varhaisempaa kulttuuriperimää.


Kun käytössä on vuosisatoja vanha kulttuuriperimä, jossa muinaiset perinneuskonnot sekoittuvat muualta saatuihin vaikutteisiin todella kiintoisalla tavalla, on todella hämmentävää, ettei juuri kukaan ole hyödyntänyt sitä. Toisaalta mikä voisi olla suomalaisempaa, kuin kaikin keinoin pyrkiä vähättelemään omia saavutuksiaan?

Tämä kaikki mielessä höristin välittömästi korviani, kun helsinkiläinen Action Squad Studios julisti, että heidän kehittämänsä Iron Danger pyrki olemaan super-suomalainen peli. Kehittäjien omien sanojen mukaan tarkoituksena oli tehdä ”suomalainen supersankaritarina”, mikä oli vankkumattoman fennomaanin korville suloista musiikkia.

Kun itse pelikin on vielä pahuksen hyvä, joko nyt saa suunnata torille (tällä hetkellä emme suosittele), vai ovatko ne lätkätyypit vieläkin siellä (toivottavasti eivät)?



Iron Dangerin tarina alkoi elokuvana, jossa tuleva Action Squad Studiosin toimitusjohtaja pyrki tarjoilemaan amerikkalaistyylisen supersankaritarinan suomalaisessa kulttuurikontekstissa. Elokuvaprojekti ei koskaan päässyt komeaa traileria pitemmälle (löytyy muuten yhä YouTubesta), mutta tämä samainen idea on nyt valjastettu pelin lähtökohdaksi.


Iron Dangerin tarina ammentaa vaikutteita Kalevalasta, mutta kertoo niiden pohjalta oman, villin tarinansa. Pelin maailmassa Pohjolan kuningatar Low-hee (lausutaan ”Louhi”) komentaa rautaisten hirvöidensä armeijaa, joka myrskytuulen lailla puhaltaa pohjoisesta, peittäen koko maan tuholla ja kuolemalla. Vähäiset selviytyjät pakenevat kohti Kalevalan linnoituskaupunkia ja sen tarjoamaa turvaa, mutta voiko sekään kestää rautavaaran edessä?

Pelin pääosassa nähdään nuori Kipuna-tyttö, joka yhdessä epätodennäköisten liittolaistensa kanssa lähtee omalle sankarimatkalleen valjastamaan luonnon alkukantaisia voimia taistelussaan teknologiaa ja rautaa vastaan. Vaikutteita on haettu Kalevalan ohella jos jonkinlaisista suomalaislähteistä, tavoitteena tarjoilla ”ruisleivän makuista meininkiä” suomalaiseen makuun.


Vihollisten riveissä näkyy suomalaisesta kansanperimästä tuttuja olentoja ja erään kentän pomona toimii kivitalon kokoiseksi kasvanut hirmuinen metso. Ääniraidalla kuullaan melodioita vanhoista lastenlauluista ja virsistä, sekä Poets of the Fallin tuotannosta. Seikkailuillaan voi käydä saunassa parantamassa haavojaan, tai napata evääksi ruisleipää ja lakkoja.

Varsinkin suomalaisesta perspektiivistä yhdistelmä toimii, sillä viittausten on annettu hengittää vapaasti, eikä niihin vedetä huomiota. Niinpä peli ei tunnu miltään sisäpiirin vitsikokoelmalta, vaan kotoisalta peliltä, jossa on sitä aitoa suomalaista tunnelmaa ja henkeä. Ulkomaalaisilta suuri osa viittauksista varmasti menee ohi, mutta hekin voinevat nauttia siitä, että Iron Dangerin maailma ja tarina tuntuu erilaiselta. Tämä ei ole mitään Tolkien-fantasiaa, vaan jotain alkuperäistä ja uudenlaista.



Aivan ensimmäisiä pelaajan kokemia asioita pelissä on kuolema, jota ei voi välttää. Pohjolan armeijan hyökätessä Kipunan kotikylään tämä pakenee muiden tavoin kohti metsän turvaa, mutta kokee matkallaan kuolettavan onnettomuuden. Tuonelan sijaan Kipuna huomaa olevansa juttusilla mystisen kristalliolennon kanssa, joka kertoo, että Kipunalla on Kohtalo. Hän saa kristalliolennolta maagisia voimia, joiden keskipisteenä on kyky kelata aikaa edestakaisin.


Tämä ajalla leikkiminen on koko pelin selkäranka. Taistelun ulkopuolella pelaaja saa liikkua vapaasti pitkin maita ja mantuja, tutkien suuria kenttiä ja etsien niistä salaisuuksia, mutta taisteluissa mennään vuoropohjaisesti. Tavallaan. Iron Danger on sekoitus tosiaikaista ja vuoropohjaista taktikointia, jossa vuorojen ja toimintapisteiden sijaan kaikilla toiminnoilla on oma sydämenlyönneillä mitattu kestonsa. Perustason esimerkkinä sen sijaan että pelaajalla olisi omalla ”vuorollaan” vaikka viisi toimintapistettä käytettävänään, Kipunan komentaminen heittämään tulipalloa vihollisten keskelle vain lukitsee tämän kolmeksi sydämenlyönniksi valittuun toimintaan. Kaikki muut toimivat hyökkäyksen aikana normaalisti.

Ajan manipulointi avaa pelaajan käyttöön todella syvällisiä taktisia mahdollisuuksia, joita myös tarvitaan. Iron Danger kun on aivan sikamaisen vaikea peli, mutta se ei silti tunnu rankaisevalta tai epäreilulta, sillä kuoleman kohdatessa vain kelataan aikaa taaksepäin ja yritetään uudelleen hieman eri tavalla.


Palataan siihen aiempaan esimerkkiin. Kipuna heittää tulipalloa kolme sydämenlyöntiä, mutta hups: vihollisen jousimies ampuikin samalla kuolettavan nuolen. Ei haittaa, kelataan aikaa taaksepäin pari sekuntia ja pistetäänkin Kipuna väistämään sivulle ennen tulipallon heittoa, jolloin nuoli lentää sekuntia myöhemmin harmittomasti ohitse. Ajan manipulointi antaa myös mahdollisuuden rakentaa monimutkaisia komboja ja säätää ne prikulleen kohdalleen, koska samaa kuviota saa iteroida uudelleen ja uudelleen niin monta kertaa kuin haluaa.

Ehkä se äsken ammuttu tulipallo ei riitäkään tappamaan vihollisia. Ei hätää, kelataan takaisin hetkeen ennen tulipallon heittoa ja nyt valitaankin komennettavaksi Kipunan soturitoveri, kilvellä ja lekalla varustettu Topi. Komennetaan Topi heittämään aiemmin pelikentältä mukaan poimittu räjähtävä tynnyri vihollisten keskelle niin, että se laskeutuu juuri ennen kuin tulipallo räjähtää, ja yllättäen viholliset ovatkin liekehtivässä infernossa.
Tarinan edetessä käyttöön avautuu yhteensä neljä erillistä hahmoa, joista jokaisella on oma pelityylinsä ja omat kykynsä. Kerrallaan käyttöön saa vain kaksi hahmoa, mikä tuntuu paperilla onnettoman pieneltä määrältä, mutta koska Iron Dangerin taistelut ovat hyvin intensiivistä ja monimutkaista mikromanagerointia, suurempi hahmomäärä tuskin olisi edes toiminut.


Taistelut ovat todella tyydyttäviä, sillä on uskomattoman hauskaa hioa samaa aluksi mahdottomalta tuntunutta tilannetta yhä uudelleen, kokeillen erilaisia variaatioita samasta ideasta, tai vaikka jotain aivan uudenlaista. Jos homma ei toimi, ei haittaa: yritetään vain jotain muuta.



Rehellisyyden nimissä on todettava, että mukana on myös ongelmia. Kykyjen käyttö on joskus pientä nysväämistä, kun pelaajan ja vihollisten sijoittumiset eivät ole aivan kohdallaan, tai kaikki ei vain osu juuri sydämenlyöntien rytmittämään tahtiin. Topin kilpitorjunta tapahtuukin silmänräpäyksen liian aikaisin tai vihollinen onkin astunut juuri iskun etäisyydeltä pois ennen lekan osumaa.

Mukana on myös bugeilta tuntuvia outouksia. Muutamalla sankarilla on kyky juosta vihollisten läpi, ja kykyjen kuvausten mukaan tämän lennättää vihollisia syrjään samalla vahinkoa tehden. Käytännössä kykyä käyttämällä kuitenkin usein vain juoksee itse vihollisten keskelle hellästi näitä syrjään siirtäen, jolloin omissa kolisee armottomasti ja kuolettavasti.


Normaalissa taktiikkapelissä tällaiset ongelmat söisivät reippaasti peli-iloa, mutta Iron Dangerin tapauksessa ne ovat vain hetkittäisiä ärsykkeitä. Mikään toiminto ei ole lopullinen ja aina voi kelata taaksepäin ja yrittää hieman eri tavalla uudelleen. Toivon silti, että kehitystiimi jaksaa vielä tuunata peliä ja hioa ongelmakohtia, sillä vaikka ne ovat vain hetkittäisiä ärsykkeitä, pienetkin ärsykkeet voivat lopulta kasautua oikeiksi ongelmiksi.

Ilman korjauksiakin Iron Danger on ehdottomasti pelaamisen arvoinen tapaus. Sen suomalainen tunnelma toimii mainiosti ja syvälliset taktiset taistelut jaksavat viihdyttää ja haastaa alusta loppuun. Minut peli yllätti aika täydellisesti puskista, sillä ennen ennakkoversioon tutustumista en ollut häpeäkseni edes kuullut koko teoksesta, ja nyt se on mielestäni alkuvuoden iloisimpia peliyllätyksiä.