Ihmiskunnan historiaa on käsitelty pelihistorian mittaan monessa muodossa. Kaikkein kuuluisin vaihtoehtohistoriapeli on tietenkin Civilization, johon Matrix Gamesin Aggressors: Ancient Rome vertautuu kerrassaan positiivisella tavalla. Euroopan historian käsikirjoittaminen uusiksi ei ole ollut yhtä viihdyttävää pitkään aikaan.



Vaikka Civilization-sarja kaikkine pääpeleineen ja spin-offeineen, joista erityisesti Colonizationit mainittakoon, ovat tunnetuimpia vaihtoehtohistorioita, niin genressä riittää pelattavaa muutenkin. Jo vuonna 1991 SSI äimistytti Euroopan historiaa 500 vuoden ajalta kuvaavalla Medieval Lordsilla, jonka historian uudelleenkirjoittaminen pohjusti osaltaan Paradoxin myöhempiä Europa Universalis- ja Hearts of Iron -pelisarjoja. Aggressors lähestyykin jo jokusen kerran käsiteltyä genreä aika tutunoloisin keinoin, mutta erittäin viimeisen päälle loppuun mietitysti ja ennen kaikkea pelattavuuden kautta.

Aggressorsista onkin nostettava esiin sen erinomainen pelattavuus. Historian vuodet ja vuosikymmenet vilistävät silmissä, sillä peli ei muutu missään vaiheessa liialliseksi näpertämiseksi tai yksityiskohtien viilaamiseksi. Pelaaminen on enemmän Civilizationia kuin Europa Universalisia. Näperrettävää tai säädettävää on vain vähän, pääosa pelaamisesta on suoraviivaisempaa yksiköiden liikuttelua ja suurten strategisten kuvioiden miettimistä.



Erilaisia lähtökohtia historiaan sukeltamiseen piisaa. Matkalle lähdetään varhaisimmillaan Roomasta, kun valtakuntaa ei vielä edes ollut. Satojen vuosien mittaiselta aikajanalta voi valita myös muita lähtöhetkiä, samoin kuin muita valtioita luotsittavakseen. Mielitkö mieluummin johtaa Karthagon suuruuteen tai astella faaraoiden jalanjäljissä Egyptin ja Ptolemaiosten valtakunnassa? Ehkä myös jokin pienemmistä valtioista olisi harkinnan arvoinen? Eihän nautinnollinen historiallinen pelikokemus välttämättä vaadi maailmanherruutta? Kyllähän jonkin Espanjan niemimaan, nykyturkin alueen pikkuvaltion tai ranskalaisen heimon johtaminen alueelliseksi mahtitekijäksi voi olla kovin tyydyttävää sekin. Maailman voi generoida myös satunnaisesti.




Omista koepeleistäni mainioimmaksi nousi ehkäpä Spartan nostaminen suurvallaksi. Ensin Ateena, sitten Balkan. Pohjoiseen edetessäni nielin ensin muutamia alueen pienempiä valtioita, minkä jälkeen länsirajalla olikin vastassa paljon, paljon suurempi Rooma. Laajentuminen itään kohti Mustaamerta sujui muutaman pienen sodan ja liittoumien kautta, kunnes Rooma julistikin sodan ja kaappasi kirpaisevan osan Balkanin omistuksistani. Onnistuin lopulta neuvottelemaan rauhansopimuksen, minkä jälkeen jatkoin rajua laajentumista itään. Turkin ja Ukrainan suunnan alueet siirtyivät omistukseeni rauhanomaisella valtioliitolla, minkä jälkeen oli aika töniä ptolemaiokset pois niin Turkin kuin Palestiinankin suunnalta.

No, eihän se ihan noin vain onnistunut, sillä väliin mahtui erinäisiä diplomaattisia kriisejä, samoin kuin hurjaa kaupantekoa sekä Rooman että tämän perivihollisen Kartghagon kanssa. Monipuolinen kauppapolitiikka toi kassaan kultaa ja muuta vaurautta, mutta Spartan perusongelma oli pitkään eräänlainen kulttuurillinen ja sivistyksellinen köyhyys. Rooma oli yksinkertaisesti paljon vahvempi tieteen alalla, joten Spartani täytyi panostaa ennen kaikkea armeijoiden kovaan koulutukseen. Jos kerran joukkoni olivat Roomaa huonompia, niin olkoon he edes sekä lukumääräisesti monituisia että todella perusteellisesti koulutettuja. Pääsevätpähän edes pakoon tiukasta paikasta.



Lopulta etelärintama oli vakautettu, Ptolemaios suostui nöyryytysrauhaan, suhteet Spartaan olivat hyvät ja omassa selustassa ei ollut ainuttakaan itsenäistä pikkuvaltiota. Oli aika nujertaa Rooma kolmen rintaman sodalla. Roomalla oli omat ongelmansa Kartgagon kanssa Espanjassa ja Ranskassa, eteläisellä meririntamalla taasen melskasivat Karthagon ja Ptolemaioksen laivastot. Nyt valtavat laumani aloittivat Balkanilla totaalisen sodan vastahyökkäyksen ja etenivät rajujen, veristen taistelujen jälkeen ensin Italian alueelle, sitten sekä kohti Ranskaa että Italian saappaankärkeä. Lopullinen voitto olkoon minun.

Ja onhan se niin upean koukuttava peli, etten yksinkertaisesti vain tohdi pelata sitä enää. Vielä yksi vuoro –koukutus ja erilaisten pienempien valtioiden ja skenaarioiden houkutus on yksinkertaisesti liian suuri.




Aggressors paketoi suuren mittakaavan strategian, diplomatian, kaupankäynnin ja oman valtakunnan teknisen ja sivistyksellisen kehittämisen sen verran sujuvaan pakettiin, että ei voi kuin nahkakypäräänsä nostaa. Se huokuu historiallista pieteetiyttä ja uskottavuutta, ja niin suurten kuin pienten valtioiden diplomaattiset liikkeet yllättävät kerran toisensa jälkeen. Diplomatia- ja kauppajärjestelmät ovat yksinkertaisia käyttää, eikä niihin tuhraudu liikaa aikaa, mutta samalla niistä on myös paljon iloa ja hyötyä. Diplomatia onkin saatu paketoitua sellaiseen kuosiin, että siitä on oikeasti hyötyä.




Siinä sivussa myös valtioiden oman talouden ja kansan tyytyväisyyden kanssa painiminen toimii oivallisesti, ja väestöstä kannattaakin pitää huolta. Ja joskus myös varautua naapurivaltioiden vaikutusyrityksiin. Venäjätrolleja oli silloinkin, olkootkin vaikka Rooma- tai Karthagotrolleja. Tyytymättömyys voi kasvaa ja pänniihän se, jos jokin tärkeä kaupunki kapinoi tai jopa vaihtaa leiriä. Sitten äkkiä strategisesti pahalla paikalla onkin Ahvenisto-tukikohta, jonka palauttaminen ruotuun ei onnistukaan noin vain, kun välit kaupungin uuteen valtiopäämieheen diplomaattisesti rauhanomaiset, vaikkakin viileät. Muutenkin kuriinpalautusmaihinnousuun tarvittaisiin laivastovoimia, joita just nyt ei ollutkaan.



Aggressors: Ancient Romen nimi onkin vähän hämäävä, sillä pelaajat voivat valita riemastuttavan monipuolisesti valtakuntansa niin aikakauden suurvalloista kuin pienistä rajaheimoista. Oli valinta mikä tahansa, niin valtakuntien tavoitteet ovat itse kullekin räätälöityjä ja pelikokemus yleensä mainio. Tosin käpyisten pikku barbaariheimojen luotsaaminen on aika tukalaa. Aggressors toimii myös oivana simulaationa Euroopan- ja maailmanhistoriaan sen lisäksi, että se on tasokasta ja jopa sivistävää pelattavaa. Lämmin suositus historian ja strategian ystäville.