Mikä olisikaan viime viikon ystävänpäivää osuvampi julkaisuajankohta deittipelille? Fysiikkapohjaisessa Table Mannersissa etsitään sielunkumppania pyytämällä mieleisiään tyyppejä samaan pöytään ja vakuuttamalla heidät siitä, että osaat käyttäytyä ihmisten ilmoilla.


Deittailu voi olla kovaa touhua, jos käytettävissä on pelkkä ruumiiton, leijuva ja kumimaisen löperö käsi. Surgeon Simulatorin käsifysiikka-höpöhassuttelusta ammennetaan ideaa tähänkin tarpeeseen, vaikka hommaa on esimerkkiin verrattuna helpotettu sen verran, että kontrollit on käytännössä pudotettu neljään painikkeeseen. Hiiren puolelta tulee horisontaalinen liike, oikeasta napista raahataan ja lukitaan ranteen asento, tarttumaote puolestaan tapahtuu vasemmasta painikkeesta klikkaamalla kun taas korkeus säätyy näppäimistön w- ja s- painikkeista. Kontrollit ovat pienen harjoittelun jälkeen itsessään melko helpot, mutta moni muu asia ei sitten olekaan


Käden haltijan huoneeseen pöydän päälle katettu päävalikko on kiva idea, mutta tympeä käyttää. Kosketusnäytöltä säädettävät peliasetukset ovat vaivalloiset säätää eikä osumatarkkuus ole huima pienten ikonien ja painikkeiden vuoksi. Sama koskee myös tyylikirjasesta tehtäviä, ansaittavia kosmeettisia kustomointivalintoja sekä tabletin ruutua, jolla pyörivästä deittisovelluksesta etsitään seuralaista ja jonka kautta onnistuu myös yksinkertainen, valmiisiin repliikkeihin perustuva viestittely. Pyyhkäisyliikkeet ja klikkaukset osuvat kohdalleen miten kuten, joten valikkoympäristöjen käyttely ei tunnu toimivan riittävän sujuvasti.



Deittisovelluksesta pokattu treffikumppani tuodaan ravintolaan, joka on kulloinkin ennalta määritelty, muuttumaton pelin taso. Tarkoitus on täyttää tyypin toiveet mahdollisimman nopeasti ja tarkasti aikarajan sisällä. Vikkelä tahti kannattaa ja mitä vähemmän sotkua, sen helpompi on yleensä toteuttaa seuraavat toiveet, eikä seuralainenkaan pääse pillastumaan. Pelaaja ojentaa, tilaa listalta, sirottaa, kaataa ja palvelee parhaan taitonsa mukaan tasojen vaikeutuessa tavallisesta illallisravintolasta aina liukuhihnasushibaariin ja fysiikaltaan sitäkin vaativampiin kenttiin asti. Kuten asiaan kuuluu, ketsuppi pitää ravistaa pullosta ja juomat voivat läikkyä, tulipaloja sattuu ja painottomuuskin saattaa vaivata. Välillä tavarat voivat tasosta riippuen jäädä myös ulottumattomiin, joten pulmaa riittää siinäkin, miten pitää kaikki tarpeellinen lähettyvillä, mutta niin, ettei kömpelöllä ja lerppuvalla tarttumaelimellä operoidessaan tule kumonneeksi aivan kaikkea pitkin lattioita.


Kätöstä on vaikea hallita suhteessa ympäristöön myös siksi, että kuvakulma on todella rajattu, mahdollisuudet nähdä lähellä olevia esteitä ovat huonot ja välillä käsi pääsee sulamaan esineisiin kiinni. Viimeksi mainitun tarkoituksenmukaisuus on kysymysmerkki, mutta haastetta kieltämättä lisää se, jos poimimasi pihvi painuu kämmenen sisälle, mukaan sulautuu pöydältä haarukka ja kaksi sekuntia myöhemmin tärisevä käsimassa räjäyttää kaikki muut irtoesineet tiehensä. Kun tämä tapahtuu kolmatta kertaa peräkkäin, alkaa huumorin kukka olla heikossa hapessa. Myös esimerkiksi pöydällä vaakatasossa olevan ruokalistan käyttämisestä tulee lähes mahdotonta jos sen päälle pudottaa vahingossa jotakin, sillä esineet paitsi jäävät siihen tyypillisesti osittain kiinni, käsi myös automaattisesti laskeutuu lähelle listaa ja pysyy matalammassa asennossa melko tahmeasti jumissa.



Peli koostuu toistosta, toistosta ja toistosta. Vaikeutuvien tasojen läpäiseminen olisi ollut palkitsevaa ja motivoivaa, jos pelissä olisi muutakin sisällöllistä komediaa, kuin jo aikaisemmin nähty käsifysiikkavitsi. Sen sijaan myös treffikumppanit ovat vain arvottuja, vaihtuvia ulkonäköjä ja nimiä eivätkä sitouta itseensä tai pelaamiseen oikeastaan millään tavalla, joten deittailupuolen hupi jää hyvin ohkaiseksi.


Jos jotakin positiivista sanomista yritän sisällyttää arvosteluun kumminkin mukaan, sitä voisivat olla rento taustamusiikki, hauskan ja omalla tavallaan tunnelmallisen näköiset ruokailumiljööt sekä yleinen ilme, joka on sarjakuvamaisella tavallaan miellyttävä ja söpö. Ehkä viisitoista minuuttia oli näiden ominaisuuksien sekä alkuviehätyksen voimalla ihan mukavaa, sen jälkeen homma lipui kivasta kiusalliseen ja pakotetun hauskuuden puolelle. Lähtökohtaisesti halusin pitää pelistä, sillä pienet ja hassut simulaatiopelit kiinnostavat, mutta lupaava alku läsähti keskeneräisen ja hutiloidun tuntuiseksi kokemukseksi.

PC-kokoonpano: Acer Nitro 5