Tuorein sisältö

WRC 8: FIA World Rally Championship

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Kylotonn Entertainment
Julkaisija: BigBen Interactive
Julkaisupäivä: 10.09.2019
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

27.01.2020 klo 19.35 | Luettu: 8711 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Tallipaikka katkolla
Jatketaan tammikuun kunniaksi viivästyneiden arvioiden parissa. WRC 8:n arvostelukappale on pyörinyt PS4:ssäni jo kuukausia sekin, mutta jäänyt paitsioon – ensinnäkin kiireiden vuoksi, mutta toisekseen siksi, että uuden sanottavan keksiminen pelistä on erinomaisen vaikeaa. Yritetään nyt kuitenkin jotain todeta.


Muistan sellaisenkin ajan, kun rallipelejä ei ilmestynyt lainkaan. Colin McRaen nimikkopelit olivat ymmärrettävästä syystä pitkään tauolla, Sony oli laittanut omat WRC:nsä tauolle ja muutenkin tuntui, että peleissä kaikki oleellinen oli tehty: simulaatiofriikit veivasivat edelleen Richard Burnsia ja arcadeajelun ystävät valuivat kokonaan muiden lajien pariin.

Tämä muuttui jokunen vuosi sitten, kun lähellä toisiaan esiteltiin DiRT Rally, sen kevyempi versio DiRT 4, Sebastien Loeb Rally ja vielä BigBen Entertainmentin uusi WRC-peli. Niukkuudesta oli siirrytty milteinpä ylitarjontaan. Arvostelin tuolloin kolme näistä neljästä pelistä ja totesin WRC:n tuosta joukosta heikoimmaksi, mutta pelisarjaan on tehty tämän jälkeen paljon parannuksia… vai onko?

Hidasta evoluutiota


Rallipelit ovat ammoisista ajoista asti olleet luonteeltaan melko kaavamaisia, mutta viimeistään ensimmäinen Colin McRae Rally asetti sapluunan, jota siitä asti on noudatettu varsin uskollisesti. Rallit on pilkottu parin-kolmen erikoiskokeen pätkiin, joiden välissä autoaan saa korjata. Toisin kuin ensimmäisissä konsoliralleissa, näissä aidoissa WRC-sarjaan pohjautuvissa tuotoksissa radalla ei ole muita autoja. Tämä on mukavaa realismia, sillä rallicross on sitten ihan oma lajinsa ja huomattavasti enemmän kontaktiurheilua kuin näiden pikapätkien ajo.


Uusimpana kehityksenä käytännössä kaikki suositut ajopelit ovat alkaneet tarjota pelaajalle mahdollisuutta rajoittaa uusintayritysten määrää. Niin tekee myös WRC 8, enkä vieläkään osaa päättää, mitä mieltä olen asiasta. Jos peliä pelaisi niin kuin sitä varmaan pitäisi, eli harjoittelisi jokaisen radan suunnilleen ulkoa ennen varsinaista kisasuoritusta, tässä ei olisi mitään ongelmaa ja se suorastaan tuo peliin aimo ripauksen lisää haastetta. Toisaalta itse en useinkaan jaksa niin tehdä, vaan lähden yrittämään ajoa suoraan kartturin nuotteihin luottaen ja otan uusiksi, jos ja kun auto sitten lentää metsään. Jokainen valitkoon itse, haluaako joutua pelaamaan selkä seinää vasten, jos kaikki uusinnat on jo käytetty.

Toinen suosittu lisäys on tiimin hallinta ja rekrytointi, jota tässäkin taas tarjoillaan. Tästä mielipiteeni on selkeämpi: se on turhaa ajanhukkaa eikä toimi kovin kummoisesti. Jos pelaan rallipeliä, haluan ajaa rallia, en mikromanageroida. Erot erilaisten rekrytoitavien tiimin jäsenten välillä ovat käytännössä kosmeettisia ja erilaiset teknologiapuut ym. tuntuvat kovin päälle liimatulta kikkailulta.

Myös rallitapahtumien järjestely itse kalenteriin tuntuu hassulta. Todellisia vaihtoehtoja on kovin vähän, joten käytännössä kalenterissa käydään painamassa X:ää ja hyväksymässä ehdotus. Perinteisempi valikko olisi toiminut paremmin.

Entä ratin takaa?


Varsinaisen WRC-sarjan lisäksi tarjolla on muutakin: eri luokkien autoja, historiallista kalustoa sekä erilaisia sponsoritehtäviä, joissa vaikkapa ajetaan rikkoutuneella autolla sateessa tietty pätkä. Nämä ovat ihan viihdyttävää lisätekemistä.


Muutenkin peli on parhaimmillaan silloin, kun se ei yritä olla kaikkea mahdollista ralliajoon liittyvää vaan keskittyy oleelliseen. WRC-pelejä pitkään vaivannut kurja ajotuntuma, etenkin padilla, korjautui jo pari iteraatiota sitten, eikä auto tunnu enää liukuvan kuulalaakereiden päällä ajettaessa soralla tai lumella. Mukana on myös Suomen osakilpailu Neste Rally, ja senkin maisemat näyttävät aivan Suomelta. Itse asiassa kaikista hauskinta oli valita kaveriporukan kanssa Ouninpohjan erikoiskoe, autoksi vanha Lancia Fulvia ja pistää pystyyn kunnon aika-ajohaaste. Osa porukasta tosin vaati hyvin nopeasti rattiohjainta, jolloin tuli samalla testattua, että peli tottelee Logitech G29:ää oikein hyvin. Hori RWA Wirelessin kanssa se toimii huonommin, kun kaasu ja jarru pitää määrittää samalle akselille.

Samaa samaa vanhaa


Pohjimmiltaan totuus on kuitenkin se, että jos omistat jo jonkin hyvän rallipelin, kuten jonkin DiRT-sarjan tuoreemman pläjäyksen, ei tämän hankinnalle ole perusteltuja syitä. Toki mukana ovat lisenssin mukaisesti tuoreimmat kuljettajat ja rallit, mutta muuten kaikki perussisältö on nähty useita, ellei jopa kymmeniä kertoja. Realismi ei vedä vertoja DiRT Rallylle, viihdearvo taas ei pärjää DiRT 4:lle, joten jatkossa BigBenin pitää uudistusten mainostamisen lisäksi myös varsinaisesti tehdä niitä uudistuksia.

Testattu: PS4 Pro

V2.fi | Mikko Heinonen

WRC 8: FIA World Rally Championship (Playstation 4)

Niin perusrallipeli, että meinasi jäädä kokonaan arvostelematta.
  • Oikea lisenssi ja kuskit
  • Kivaa historic-kalustoa ja lisäkisoja
  • Ajotuntuma ihan jees
  • Turha tiimikikkailu
  • Turha muukin kikkailu
  • Muuten identtinen aiempiin osiin nähden
< Two Point Hospital: ... Warcraft III Reforge... >

Keskustelut (2 viestiä)

Alijohtaja

29.01.2020 klo 18.18

No ei ole kyllä WRC 8:n Suomi yhtään Suomen näköinen. Vertaa vaikka Dirt Rallyn vastaavaan. Tulee lähinnä mieleen, että ovatko WRC-pelien tekijät ikinä edes nähneet videoita tai kuvia Suomen rallipoluista. Harjun super-EK taitaa olla ainoa, missä Suomen MM-rallia kuvataan realistisesti, mutta sekin on sitten täynnä Google Maps-tier rakennuksia.
lainaa
HillitönKurvittaja

30.01.2020 klo 18.21

Alijohtaja kirjoitti:
No ei ole kyllä WRC 8:n Suomi yhtään Suomen näköinen. Vertaa vaikka Dirt Rallyn vastaavaan. Tulee lähinnä mieleen, että ovatko WRC-pelien tekijät ikinä edes nähneet videoita tai kuvia Suomen rallipoluista. Harjun super-EK taitaa olla ainoa, missä Suomen MM-rallia kuvataan realistisesti, mutta sekin on sitten täynnä Google Maps-tier rakennuksia.

Totta, ei Suomen sorateiden varsilla ole ojia ja maastokin on kulmikasta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova