Saksalainen Daedalic Entertainment on tunnettu eurooppalaisten pikkupelien julkaisijana. Laadullisesti pelit heittelevät suunnasta toiseen; välillä julkaistaan Shadow Tacticsin kaltaisia genresuosikkeja, toisinaan truutataan ulos Ö-luokan halpiskikkareita. The Great Perhapsin kohdalla puhutaan harmillisesti juuri siitä aakkosten häntäpäästä.



“The great perhaps” on englanninkielinen fraasi, joka viittaa kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen. Nimi on enne vain osittain, sillä venäläisen Caligari Gamesin 2D-seikkailupeli The Great Perhaps ei perkaa niinkään eloa vainajalassa, vaan koko ihmiskunnan kuoleman jälkeistä elämää. Filosofisesti mielenkiintoisesta lähtökohdasta huolimatta odotukset kannattaa pitää oven kynnyksen korkeudella, käsikirjoituksen taso näet paljastuu lähemmäksi ala-asteen kirjoituskilpailua kuin Dostojevskia. Hidasta kerrontaa ja ankeutta löytyy toki tästäkin teoksesta.


Mysteerien täyttämässä scifi-tarinassa yksinäinen astronautti Kosmos seuraa avaruusasemalla avuttomana, kun maapalloa kurittaa globaali katastrofi. Satavuotisen syväjäädytyksen jälkeen Kosmos herää uudelleen, vain yksi päämäärä mielessään: voiko maapallolta löytyä yhä elämää? Tutkimusmatka kuolleelle planeetalle saa pikaisesti uuden suunnan, kun astronautti törmää mystiseen lyhtyyn. Lyhdyn avulla astronautti voi paitsi nähdä menneisyyteen, myös liikkua kahden aikajanan välillä.


Tieteisfiktiosta tutuilla aikamatkustuksilla ja -paradokseilla leikittelevässä The Great Perhapsissa on toimiva alkupiste, mutta tarina ei oikein etene mihinkään suuntaan. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen juoni on käytännössä pelkkää filleriä ennen viimeistä viisiminuuttista. Väliin mahtuu pieniä vinjettejä entisen maailman asukkaista sekä jumalaton määrä perivenäläistä paatosta elämän kurjuudesta. Mitään mainitsemisen arvoista ei kuitenkaan saada sanottua, sillä käsikirjoitus on täysin lapsenkengissä: tarina on täynnä kuluneita kliseitä, aina huumorintajuttomista tekoälyistä itsetuhoisiin taiteilijoihin, eivätkä tarinan herättämät pohdinnat kerro mitään, mitä ei löytyisi jo valmiiksi jokaisen teini-ikäisen päiväkirjasta. Paksulla aksentilla epätoivoista englantia horisevat hahmot eivät paranna tilannetta tippaakaan.



Vaikka seikkailupelin tarina takkuaisi, vahvalla tunnelmalla ja nerokkailla puzzleilla voi pelastaa paljon. The Great Perhapsista ei löydy kumpaakaan.


WASD:lla ja muutamalla interaktio-napilla kankeasti ohjattava The Great Perhaps muistuttaa pelattavuudelta sekä ulkokuorelta enemmänkin takavuosien selainpeliä, kuin vakavasti otettavaa seikkailua. Venäläisen pikkutiimin budjetilla ei voi tietenkään odottaa mitään tehostetykitystä, mutta pelimarkkinat ovat niin täynnä erilaisia seikkailupelejä, että tylsään presentaation ei ole oikein varaa. Limbon ja Sword & Sworceryn kaltaiset 2D-pelit ovat myös osoittaneet jo vuosia sitten, että pienemmälläkin budjetilla saa muistettavaa jälkeä aikaiseksi. The Great Perhapsin laiska, sarjakuvamainen tyyli on vain harmillisen unohdettava. Äänipuoli myötäilee visuaalista antia: musiikkia ei juurikaan ole, ja ääninäyttelykin toimii parhaimmillaan mykistettynä.


The Great Perhapsia ei siis ole erityisen miellyttävää kuunnella tahi katsella, mutta entäs ne puzzlet? No, eihän niitäkään oikein ole. Tai on ehkä nimellisesti, mutta kyseessä on tarinan tavoin lapsenkenkiin jäänyt ajatus: oikean aivopähkinän sijaan puzzlet ovat tasoa “kävele huoneeseen A ja nouki avain, jonka jälkeen voit kävellä huoneeseen B ja avata kassakaapin”. Aivopähkinäksi laskettava osuus on se, että tajuat lukitun kassakaapin vaativan avainta. Jos aivot lyövät tyhjää, peli kyllä muistuttaa ongelmasta. “Tuo kassakaappi tarvitsee avaimen”, astronautti tokaisee, jatkaen ikuista tyhjyyteen tuijotusta. Monet nykyaikaiset seikkailupelit ovat hylänneet aivopähkinät keskittyäkseen tarinaan, mutta The Great Perhapsin kohdalla ei ole tarjolla kumpaakaan.


Aivokapasiteetin sijaan The Great Perhaps koettelee kyllä hermoja. Uudelleenyrityksiä kertyy helposti kymmeniä, pelillä kun on ilkeä tapa tapattaa äkkikuolemilla: Kosmoksen täytyy monesti liikkua edestakaisin ajassa, väistellen esimerkiksi vastaantulevia junia, vartijoita tai sortumia. Epäselvät ympäristöt ja kankeat kontrollit tekevät kuitenkin kaikkensa, että pelaaja hyppäisi väärällä hetkellä väärään aikajanaan. Lopputuloksena on monesti automaattinen kuolema ja läjä kirosanoja.


Onneksi murheenkryyni ei sentään ole pitkäikäinen. Kuolleen maan Gagarin on juoksutettu epilogista lopputeksteihin parissa tunnissa, elleivät bugit pakota pelaamaan leveleitä uusiksi. Tavallisesti yritän löytää edes pieniä hopeareunuksia tai varovaisia suosituksia, mutta The Great Perhapsin kohdalla kehut takertelevat kurkussa. Ehkäpä tätä voisi suositella alennusmyynnistä eurolla – tai venäläisistä tieteisseikkailuista erityisesti kiinnostuneille – kunhan mitäänsanomaton tarina tai olemattomat puzzlet eivät haittaa. Parempi toki jos silloinkin jättäisi ostamatta.