Minulla on vain harvasta pelistä niin elävät muistikuvat kuin alkuperäisen MediEvilin ensimmäisestä läpipeluusta. Elettiin viime vuosisadan loppua ja asuin keskustassa kahden kämppiksen kanssa. Opiskelu ei varsinaisesti rasittanut, joten PlayStationkin sai runsaasti huomiota etenkin iltaisin ja öisin.


Tuossa vaiheessa pelien läpipeluu oli itselleni vielä enemmän poikkeus kuin sääntö, mutta MediEvil sai minut koukkuunsa olemalla varsin lähestyttävä. Pidän tasoloikista, pelin humoristinen asenne toimi, kontrollit olivat kohtalaisen toimivat ja jokaisesta kentästä kerättävä ”sadan prosentin malja” tuntui mukavalta haasteelta: se oli kohtuullisen vaikea, muttei suinkaan mahdoton saavutettava. Tarina mainettaan puhdistavasta, alaleuattomasta Sir Daniel Fortesquesta oli sympaattinen.

Vaikka peli ei mikään ikiklassikko tai genren perusteos olekaan, olen toisinaan palannut sen pariin – etenkin, koska olen tunnetusti aika hyvin immuuni PS1:n aikaiselle 3D-grafiikalle. Myös hieman sisällöltään viritelty PSP-painos MediEvil: Resurrection innosti aikanaan. Kakkososa taas jäi ostamatta, kun Sega Dreamcast alkoi vaatia yhä isomman osan viihdebudjetista.



PS4:n MediEvil ei Resurrectionin tapaan irtaudu alkuperäisestä kertomuksesta, vaan se toistaa 21 vuotta sitten ilmestyneen pelin käytännössä sellaisenaan. Kaikki alkuperäiset kentät on mallinnettu yksi yhteen uudelleen Unreal Enginellä, mitään poistamatta tai lisäämättä. Onkin kohtalaisen rohkea päätös luottaa siihen, että joko alkuperäisen pelin ajaton timanttisuus tai keski-ikäisten Pleikkariystävien nostalgia kantaa riittävästi.


Alkuperäisen pelin tuottanut Cambridge Studio ei ole peliin enää osallistunut, vaan kehitystiiminä on häärinyt Other Ocean/Storyville. Sinällään tuntuu, että muun muassa alkuperäiset spiikkaukset ja äänitehosteet on voitu hyödyntää melko sellaisenaan, niiden tallennustekniikka kun ei ole ratkaisevasti muuttunut. Tämä on yksinomaan kehu, sillä minusta juuri mainiot ääninäyttelijät olivat alkuperäisen pelin vahvuuksia.


Alkuperäisen MediEvilin läpi kolunneelle päällimmäinen tunne on siis tuttuus. Kaikki on suunnilleen niin kuin sen muistaa olleen 20 vuotta sitten, mutta minusta jo alkuperäistä peliä vaivannut hyppyjen tietynlainen epämääräisyys on vain pahentunut. Paikoin ei tunnu reilulta, että peli edellyttää aivan nappisuoritusta mutta antaa pelaajalle hyvin rajalliset mahdollisuudet onnistua. Tulihan ne kentät silti läpi kyhnytettyä, mutta ei ilman ohjaimen ajoittaista paiskaamista nurkkaan.



Miten MediEvil sitten näyttäytyy nykypeleihin tottuneelle? No, vanhanaikaisena. Sankarilla on muutama ”pullollinen” elämää, jotka voi hukata nopeastikin vaikkapa putoamalla kentän ulkopuolelle. Se taas ei ole kovin vaikeaa, ja kun viimeinen elonkajo sammuu, se on GAME OVER ja koko kenttä alusta. Täydennyksiä saa harvoin ja silloinkin usein liian vähän, joten itse käyttämäni konsti oli pelata helppoa ykköskenttää uusiksi ja tankata terveyttä siellä olevista lähteistä.


Ja sitten tosiaan ne millintarkat hypyt. Juuri mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kuolla aivan turhaan sen takia, että kamera on väärässä asennossa tai hahmon inertia sysääkin pelaajan alas kielekkeeltä. Muistan tuskastuneeni näistä jo aikoinaan, eikä uusintaversio tunnu ainakaan asiaa helpottaneen.

Vaan ei pelistä pelkkää negaa sentään käteen jää. Selvästi Painajainen ennen joulua -leffasta inspiroitunut estetiikka on edelleen kohtuullisen toimivaa ja hahmokavalkadi ainakin hymyilyttää, jos nyt ei enää toisella kertaa varsinaisesti naurata. Kuten sanottu, kahlasin pelin loppuun asti tarttumalla siihen aina, kun Death Stranding alkoi kypsyttää, ja katselin viimein loppukrediittejä ihan tyytyväisenä. Trophyjakin kilahti sen verran, että mietin hetken myös niiden muiden hankkimista.


Edullisesta hinnasta huolimatta olisi silti vaikea suositella peliä varauksetta sellaiselle, joka ei tunne sitä kohtaan mitään lukkarinrakkautta. Perusmekaniikkaan ei ole tehty niin minkäänlaisia päivityksiä, vaikka monenmoista olisi voinut suorastaan suositella, ja jo pelkkä checkpoint-systeemi kenttien sisällä olisi säästänyt monelta ärsytykseltä. Vielä rohkeampi veto olisi toki ollut hylätä koko elämäjärjestely, vaikka autenttisuudesta olisi sitten pitänytkin tinkiä. Chalice-bonusten jahtaaminen sun muu tuo peliin sisältöä ihan riittävästi muutenkin.