Tuorein sisältö

Decay of Logos

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Roolipelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Amplify Creations
Julkaisija: Rising Star Games
Julkaisupäivä: 27.08.2019
Pelin kotisivut
Samuli Leppälä

15.11.2019 klo 18.53 | Luettu: 3624 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Pettymysten rappiotila
Kävin vuoden alussa piipahtamassa Göteborgissa Thunderful-studiolla, jossa pääsin kokeilemaan pienen portugalilaisen indie-studion kehittämää Decay of Logosta. Muistan, että session aikana teos jätti itsestään positiivisen mielikuvan. Jäin mielenkiinnolla odottamaan kyseisen pelin arvostelukoodin saapumista.


Kirjoitin tuolloin: “Päivän ensimmäinen alaleuan roikottaja oli Amplify Creations -studion luoma Decay of Logos. Vain neljän hengen portugalilaisella tiimillä luotu kokonaisuus näytti kokoluokkaansa (ja epäilemättä budjettiaan) valtavasti isommalta peliltä.”

Lähempi tutustuminen Decay of Logokseen osoittautui kuitenkin karvaaksi pettymykseksi.

Riisutaan ne vaaleanpunaiset silmälasit


Koodi saapui lopulta, mutta varsinainen arvostelun tekeminen lykkääntyi. Syy oli kiusallinen, peli nimittäin osoittautui kammottavan hankalaksi. Tai pikemminkin armottomaksi. Vain hyvin harvoin mikään peli on niin kinkkinen, että pelkästään alkumetreistä selviäminen tuottaa hankaluuksia. Näin kuitenkin tapahtui Decay of Logosin kanssa. Varsinaiseksi ongelmaksi muodostui se, että toistuvat kuolemat eivät tuntuneet olevan pelaajan vika, vaan syyttävä sormi osoitti kohti nikottelevaa peliä. Tämän takia Logoksen pariin palaaminen ei juuri innostanut.


Decay of Logos alkaa kuten kaikki geneeriset fantasiakertomukset. Päähenkilön kylään hyökätään, vanhemmat purevat pölyä ja oma elämä aloitetaan tuttavallisen kauriskaverin kanssa. Pelin maailma on värikäs ja omalla tavallaan kaunis, vaikka mistään visuaalisesta mestariteoksesta ei olekaan kyse. Juuri Logoksen maailma jätti aikaisemmassa testisessiossa itsestään miellyttävän kuvan.

Pohjimmiltaan Decay of Logos pyrkii olemaan virtaviivainen toimintaroolipeli, joka lainaa paljon Zelda: Breath of the Wildin tunnelmista sekä Souls-sarjan avoimesta kerronnasta. Ensimmäisenä pettymyksenä pelaaja saa kuitenkin huomata, että toisin kuin esikuvillaan, Decay of Logoksen kontrollit ovat kaukana napakoista komennoista. Varsinainen taisteleminen on suoraviivaista hakkaamisen ja väistelyn vuorottelua, jota piristetään ajoittaisilla taikuuksilla.


Taistelun nihkeyttä korostaa entisestään se, että pelin ruudunpäivitys tuntuu romahtavan joka ikinen kerta, kun satunnainen vastustaja hyökkää ensimmäisen kerran päähenkilön kimppuun (ongelma voi korjaantua PS4 PRO -konsolilla). Tämän takia taistelemisesta muodostuu uhkapeliä, jossa vastustajan aikeita on hankala tai mahdoton ennustaa. Mikä pahinta, osa vastustajien lyönneistä riittää pudottamaan pelaajan kerrasta kanveesiin.

Tuskastelua joka tuutista


Decay of Logos rankaisee kuolemisesta. Kuolema miinustaa puolet hahmon statseista, ja taistelukunto palautuu vasta levossa. Tämä mekaniikka kuulostaa paperilla mielenkiintoiselta, mutta edes nukkuessaan pelaaja ei ole turvassa. Vastustajat voivat nimittäin väijyttää lepäävän seikkailijan. Vihulaiset eivät tule herättelemään nukkujaa yksitellen, vaan vastustajia on aina tarjolla mahdoton sakki. Tämä johtaa käytännössä aina kuolemaan, eikä palauttavaa lepoa näin pääse tapahtumaan.


Tästä syntyy helposti kierre, jonka takia pelaaja joutuu väistelemään vastustajia aikaisemman kuoleman takia. Tämä mekaniikka on erittäin outo lisä, sillä se ei tunnu lisäävään peliin oikeastaan mitään. Paitsi epäreiluutta ja tuskastumista.

Kaikkineen Decay of Logos on hiomaton ja epätasainen kokonaisuus, joka epäonnistuu siinä ainoassa tavoitteessa, jonka se on itselleen asettanut. Epäkiitollisen kokonaisuuden kruunaa se, että peli on erilaisten bugien värittämä. Esimerkiksi matalalla lentäviin vihollisiin kiinnittyessään kamera sukeltaa suoraan pelihahmon jalkoihin, ja vastustajien tekoäly saa ne juoksemaan pitkin seiniä ja jahtaamaan pelaajaa maailman tappiin asti.

Ai niin, pelistä on myös Switch-versio. Herra varjele.

V2.fi | Samuli Leppälä

Decay of Logos (Playstation 4)

Decay of Logos on kammottava pettymys. Pelaajan kokemat hankaluudet eivät johdu pelaajan omasta kokemattomuudesta, vaan pelin omista ongelmista.
  • Suht mielenkiintoinen maailma
  • Päähenkilön hahmodesign
  • Kokonaisuus toimii paperilla
  • Kokonaisuus ei toimi käytännössä
  • Kuolemisesta rankaiseminen
  • Epäreiluus
  • Bugit
  • Tahmeat kontrollit
< Felix the Reaper... World of Warships: L... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova