En ole koskaan pelannut 4X-genreen kuuluvia pelejä, joten Age of Wonders: Planetfall on minulle ensimmäinen kosketus kyseiseen genreen. Kieltämättä hikikarpalot valuivat otsalle, kun ensimmäisen kerran avasin pelin ja näin planeetan pinnan. Ruutu vilisi vimmatun määrän tekstiä, valikkoja oli vaikka muille jakaa eikä aivoissani pyörinyt minkäänlaista käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Kerrottakoon siis heti tähän alkuun, että tämä arvostelu ei keskity vertailemaan Age of Wonders: Planetfallia sarjan aiempiin osiin eikä myöskään muihin 4X-genren teoksiin. Sen sijaan tässä arvostelussa kerron untuvikon kokemuksista sekä yleisiä tuntemuksia pelistä.




Kun olin päässyt ohi ensijärkytyksestä, otin yhteyttä toimituksen Jukka O. Kauppiseen, sillä olin kuullut miehen 4X-taidoista. Jukalta lähtikin hyvät vinkit muun muassa linkkeinä peliin keskittyvälle foorumille. Lueskelin heti alkuunsa muutaman keskustelun ja pelasin Planetfallin tarjoaman tutoriaalin. Näiden jälkeen olin jo hieman tajuissani sen suhteen mitä tulisi tapahtumaan ja mitä kuuluisi tehdä. Minun kaltaisille nyypille onkin ehdottoman suositeltavaa toteuttaa kolmen stopin taktiikka: kysy kaverilta, lue foorumia ja pelaa tutoriaali läpi. Tutoriaali antaa melko laimeat ja laveaperäiset ohjeet taisteluun, joten kokemattomat saattavat ohjeistuksesta huolimatta kokea jäävänsä melko tyhjän päälle. Planetfallin alku ei näin ollen ole kovinkaan kutsuva, vaan oikeastaan hieman luotaantyöntävä, mikäli kokemusta 4X-genrestä ei satu olemaan jo ennakkoon.


Planetfallin takaa löytyy melko hentoinen juoni, joka vie aikaan, jolloin planeetoilla tallustavat rodut olivat yhtä. Aikoinaan samaan liittoon kuuluneet olivat hyvää pataa keskenään, mutta kuten yleensä, ennemmin tai myöhemmin kaikki menee pipariksi. Esimerkiksi hyönteisiin kuuluvat kir'ko:t on turha yrittää mahduttaa istumaan muiden kanssa samaan pöytään, sillä heidän kohtaamansa alistus ei ole päässyt unohtumaan. Muita rotuja ovat bio- ja laseraseita käyttävät amatsonit, kybervarusteilla vuoratut Assembly-joukot, räjähteitä erityisesti ihannoivat dvarit ja Psi-aseista pitävät syndicatelaiset. Lisäksi entiseen liittoon kuuluvat tietenkin ihmiset, jotka edelleen haikailevat hyvien aikojen perään.



Age of Wonders: Planetfall on jaettu kolmeen osioon: miniotteluista koostuvaan kampanjaan, skenaarioihin sekä verkkomoninpeliin. Kampanjassa päästään tutustumaan kaikkiin rotuihin, kun taas skenaarioissa voi valita itselleen yksittäisen taistelun. Tutoriaalin jälkeen koin helpommaksi käydä vielä tutustumassa skenaarioiden puolella pelimekaniikkaan, rotuihin sekä itse liikkumiseen. Vasta muutamien tuntien päästä, kun olin mielestäni tarpeeksi kalunnut valikoita ja pelialueita, koin olevani valmis kampanjan pariin.


Itse pelaaminen sinänsä on melko helppoa. Jopa aloittelijoille on luvassa paljon apua, sillä vastustajien kanssa voi taistella joko automaattisesti tai manuaalisesti. Kävin muutaman kerran kokeilemassa taistelua, joissa päätin itse mitä tapahtuu, mutta päädyin kuitenkin vaihtamaan sen automaatioon. Syynä vain ja ainoastaan se, että opeteltavaa riitti muutenkin. Taistelunjanoisten kannattaa kuitenkin valita manuaaliset ottelut, sillä ne syventävät pelikokemusta huomattavan paljon. Taistelut eivät myöskään kestä kovinkaan kauan, joten ajallisen syyn takia omia aivojaan ei kannata olla käyttämättä.

Taistelujen ollessa tauolla tehtävänä on selvittää mitä alueelta löytyy. Tavoitteena on yhdistää ensimmäiseen alueeseen uusia läänejä ja olla tuottava. Sotilasjoukkoja kasvattamalla taas on helpompi sotia hieman kauempanakin omista alueista. Erityisiä sankareita rekrytoimalla taas sotajoukot saavat hieman erityistä vahvistusta, sillä esimerkiksi johtajien taidot ja asevalikoima ovat hieman laajempia. Mutta kuten sanottu, kirjo on laaja ja erilaisten joukkojen ja asioiden tekeminen vaatii melko pitkällistä perehtymistä pelin valikkoihin.


Skenaarioiden puolella pelaaja voi halutessaan säätää asetuksilla alkavan matsin itselleen juuri sellaiseksi kuin haluaa. Valikoista löytyy valtava määrä pelin kulkuun vaikuttavia namiskoja. Säädettävissä on vaikeustason lisäksi muun muassa se, millaisia tietokonevastustajat ovat, miten vuorot toimivat, mikä on ottelun tahti ja kuinka suuri pelimaailma on. Vähemmän säätovaraa tarjoaa tarinallinen pelitila, mutta senkin puolella on mahdollista valita itselleen sopiva vaikeusaste kolmesta eri vaihtoehdosta.



Mukavista asioista joudutaankin sitten siirtymään hieman ikävimpiin. Kuten heti alussa mainitsin, erilaisten tekstien ja ohjeiden määrä on aivan valtava. Vaikka taloudessa olevat konsolit on yhdistetty 55-tuumaiseen televisioon ja olin raahannut pelituolini lähes päätelaitteeseen kiinni, näkyivät tekstit siitäkin huolimatta liian pienenä. Toki 30 vuotta lähestyvä ikäni on voinut alkaa tekemään tepposiaan, mutta olisi niitä ohjeita ollut mukava lukea hieman isommallakin fontilla. Myös käyttöliittymä ja ohjaimella ohjaaminen olisi kaivannut vielä pientä viilaamista, sillä esimerkiksi joukkojen erottaminen pienemmiksi isosta ryhmästä on liian monen napinpainalluksen takana. Eikä kyseinen komento ollut ainoa. Vaikka ohjain kädessä on mukava röhnöttää sohvalla ja pistää pelaten, niin toistuva virhepainallusten ja “monimutkaisten” komentojen muistaminen alkaa ärsyttää. Henkilökohtaisesti minua ei olisi haitannut jos konsoliin olisi voinut yhdistää hiiren ja näppäimistön. Olisin siitäkin huolimatta röhnöttänyt tuolissani ja komentanut joukkoja kohti voittoa.


Xbox Onella Planetfallia pelaavien ei kannata haaveilla pääsevänsä verkkomoninpeliin, mikäli ei itse meinaa perustaa ryhmää. Heti julkaisupäivän aikoihin näin muutaman yleisen käynnissä olevan pelin serverilistassa. Valitettavasti tuon jälkeen en edelleenkään ole nähnyt muuta kuin tyhjyyttä ammottavan listan. Verkkopeliin kannattaakin suhtautua varauksella ja pelkästään sen takia Planetfallia ei kannata Xboxille ostaa, paitsi jos on ystäviä. Hostaaminen on kuitenkin tehty helpoksi kaveripiirille, sillä serverin voi lukita salasanalla, jolloin mukaan ei pääse ulkopuolisia taistelijoita.

Lopuksi: miten oikein voitin ensimmäisen kampanjassa olleen osion? Hieman mystisesti. Tein kaikille muille alueen tyypeille heidän pyytämiään tehtäviä, pistin heidät tappelemaan keskenään, en ärsyttänyt liiaksi ketään, kävin näykkimässä heidän joukkoja pikku hiljaa pienemmäksi ja yhtäkkiä olin voittaja. Kai tätä peliä voi sitten pelata näinkin kierosti.