Taiteellisia pelejä on nähty ennenkin PS-alustoilla ja Concrete Genie jatkaa tuota linjaa. Peli tuo mieleen ?kamin, Flowerin ja Journeyn kaltaiset monenlaiseen pelaamisen rytmiin mukautuvat ikimuistoiset seikkailukokemukset. Se, onko siitä samanlaiseksi klassikoksi on ehkä kysymysmerkki, mutta nautittavia hetkiä se toi kuitenkin mukanaan.


Denskan kerran niin kaunis ja iloinen pieni satamakaupunki on paikallisen ympäristökatastrofin myötä autioitunut ja pimeys asettunut sinne, missä oli ennen onnellista. Peli keskittyy nuoren, kuihtuneessa kaupungissa pyörivän Ash-pojan näkökulmaan. Ashilla on vilkas ja värikäs mielikuvitus ja se näkyy hänen piirroksissaan, joissa esiintyy kaikennäköisiä henkiotuksia ja mörököllejä. Kun poikaa piinaavat kiusaajat tulevat ja palastelevat tämän luonnoskirjan, henkiolennot heräävät eloon ja ulottuvatkin yhtäkkiä kirjan sivuilta kaupungin seiniin. Suuri maaginen sivellin ja henget apunaan Ash ryhtyy puhdistamaan Denskaa ankeudesta ja leviävästä pimeydestä.



Alkupuoli pelistä perustuu pitkälti seinämaalausmekaniikkaan, joka on yksinkertaisuudessaan hauska. Ashin maagista sivellintä ohjataan joko PS4-ohjaimen oikealla tatilla tai liiketunnistuksella, jonka toimimiseen vaaditaan tietysti kamera. Liiketunnistus toimii riittävällä tarkkuudella ja sen uudelleen keskittäminen on tehty helpoksi ja nopeaksi, jolloin maalaustouhujaan ei tarvitse erityisemmin keskeyttää kursorin karattua. Ominaisuus on passelisti yhden napin takana, sillä keskitys häviää 3D-maailman 2D-pinnoilta usein.


Kaikki maalattavat kuviot ovat käyttövalmiita ja niiden sijoittelu seinille tapahtuu eräänlaisena vapaana piirtämisenä, jossa pelaaja vaikuttaa myös siihen, minkä kokoisia ja -suuntaisia seinämaalauksissa näkyvät kuviot ovat. Erilaisia kuvioita kerätään jahtaamalla kaupungissa ympäriinsä vapaana lenteleviä luonnoskirjan sivuja, joista jokainen sisältää yhden käytettävän kuosin. Kaupungissa juoksennellessaan voi avata maalausvalikon missä vain, mutta tehtävien suorittamiseen vaaditaan ensisijaisesti ympäriinsä ja ristiin rastiin ripustettujen hehkulamppujen sytyttämistä. Lamput sytytetään maalaamalla niiden alta, jolloin alue saa tarpeeksi valoa ja sinne pesiytynyt pimeys väistyy.


Pelaajan avuksi herätettävien henkien sijainnit on merkitty pelaajan karttaan, jota seuraten niiden luokse on helppo suunnistaa. Pelaaja voi luoda hengistä valmiiden ulkoisten ominaisuuksien avulla sellaisia kuin itse haluaa. Otukset voivat siirtyä eteenpäin vain yhdistettyjä seiniä pitkin, joten uusia täytyy luoda selvitäkseen eteenpäin muutamista erillisistä pulmatehtävistä. Kolmelle eri voimalle, eli tuulelle, sähkölle ja tulelle perustuvat henget pyytävät ensin pelaajalta erilaisia kuvioita tai leikittämistä, jonka jälkeen ne tyytyväisenä auttavat pulmissa esimerkiksi johtamalla sähköä tai polttamalla poroksi esteitä tai antamalla Ashille käyttöönsä supermaalia, jolla poistetaan seinämaalauksissa edistymisen tielle osuvaa pimeyttä. Jokaisen alueen lopussa on maalattava suuri mestariteos, jonka kuvioinnista henget esittävät omia toiveitaan ja joka viimeistelee koko pelialueen suoritetuksi.



Pelialue ei ole kovin suuri ja se perustuu edetessä avattaville pienille kartoille, mutta laajuuden puute ei sinänsä tunnu ongelmalliselta. Enemmän vaivasi se, että pelin alkupuolella on paljon tylsäksi käyvää toistoa tehtävien parissa. Maalaamisen lomassa ainoat varsinaiset haasteet ovat satunnainen tarve väistellä kiusaajaporukkaa talojen katoille ja toisinaan henkien piirrostoiveista puuttuvien kuvioiden etsiminen rajatulta alueelta.


Pelityyli kokee muutoksen tarinan keskivaiheilla. Maalaaminen pysyy yhä mukana, mutta lisäksi käyttöön tulevat helpot ja yksinkertaiset taistelut. Taisteluissa vastapuolena ovat pimeyden korruptoimat, seinistä ulos maailmaan loikanneet henget, joita mäiskitään samoilla kolmella perusvoimalla. Ideana on käyttää oikeita voimia ja väistellä tarvittaessa, minkä lisäksi Ashin hahmolle tarjotaan uusi tapa liikkua luistelemalla paikasta toiseen. Yllättäen taisteluissa ei olekaan kyse vihollisen päihittämisestä, vaan pimeiden henkien kesyttämisestä ystävällisyydellä, josta on tehty yksinkertainen ajoitustehtävä jokaisen kahinan päätteeksi. Taisteluissa, kuten muussakaan pelissä, ei kuolla lopullisesti, vaan uudelleen pääsee yrittämään loputtomasti. Toimintapuoli pelissä ei siis lisää erityisesti haastetta, mutta vaikeustasoa voi silti säätää mieleisekseen, mikä on ominaisuutena kiva juttu ikäraja huomioiden. Se mikä tosin oli hankalaa, liittyy taisteluissa tähtäämiseen, sillä mitään ruutuun asettuvaa tähtäintä ei pelaajalle anneta. Tämän vuoksi osuminen on usein ärsyttävän hankalaa, jos kamerakulma on huono. Kohteen seuraamisesta on kuitenkin jotakin apua, vaikka tähtäimen puuttuminen tuntuu kummalliselta ratkaisulta.


VR- ja vapaan taiteilun pelitilat ovat hauska pieni lisä. PSVR-tila tarjoaa lyhyen lisätarinan, jossa pelaaja pääsee nauttimaan nätistä ja raikkaasta VR-huoneesta ja 3D-animoidusta maalaamisesta. Tila ei kuitenkaan tuo mitään sisällöllistä lisää varsinaiseen seikkailuun tai edes erillistä maalausmekaniikkaa, vaan se toimii samalla tavalla kuin tarinatilassakin. Vapaa maalaaminen pelitilana tarkoittaa VR-puolella muutamaa lisähuonetta, joissa 2D-maalataan seiniin ja seinämiin tarinatilan tapaan, valmiilla kuoseilla. Erona on se, että paikalle voi loihtia uusia, tuoreita henkiä kolme kappaletta kerrallaan, toisin kuin tarinatilassa, jossa henkiä saattaa luoda ja kutsua rajoitetusti. Vapaassa VR-tilassa maalaamiseen käytetään Move-ohjaimia. Tämän lisäksi päävalikosta löytyy toinen vapaaksi maalaamiseksi nimitetty tila, jossa pääsee maalaamaan ja tutkimaan lisää jo avattuja tarinassa nähtyjä alueita.



Graafinen tyyli edustaa kaunista ja tyyliteltyä, osittain realistissävytteistä ja synkeän sarjakuvamaista ilmettä. Värikkäät ja efektoidut maalaukset loistavat upeina hämyistä kaupunkimaisemaa vasten. Hahmoissa on yksinkertaistettua nukketeatterimaista fiilistä, mutta tyyli on lopputuloksena kuitenkin mukavan yhtenäinen. Visuaalinen kerronta korostaa kauneuden heräämistä yksinäisyyteensä ja pimeyteensä näivettyvän Denskan sisällä ja äänimaailma seuraa ajatusta eheästi.


Klassikkoainesta Concrete Genie ei välttämättä ole, vaikkakin ikäsuosituksen täyttäville seikkailun ystäville peli todennäköisesti on hyvin mieluinen kokemus. PSVR-sisältö ei ole pakollinen osa kokonaisuutta eikä siksi varmastikaan itsessään rajoita pelin varsinaisen tarinan ikäsopivuutta. Toteutus on hyvä, mutta maailmassa puuhaamisen potentiaalista on osa jäänyt valitettavasti käyttämättä. Vaikka tarina ja maailma omaavat synkeitä sävyjä, vaikeitakin teemoja käsitellään kypsällä tavalla ja sanoma ystävällisyydestä ja myötätunnon voimasta selkeä ja piristävä. Ei tässä mitään mullistavaa toisaalta varmasti haettukaan, vaan jotakin sellaista, joka on kullekin pelaajalle helposti allekirjoitettava näkemys matkasta, jolla on onnellinen loppu. Maalausten tekeminen on nopeaa ja helppoa, mutta jokaisesta siveltimenvedosta jää jälkeen tunne siitä, että omaan peliynpäristöönsä on voinut vaikuttaa. Ajatus taiteesta voimavarana vaikeuksien keskellä on sydäntälämmittävällä tavalla vahvasti läsnä.