Minulla on kahdesti vuodessa juhlapäivä. Toinen niistä on joulu, koska silloin saa syödä paljon hyvää ruokaa. Toisen kerran juhlin, kun Call of Duty -sarjan uusin osa ilmestyy. Tänäkin syksynä koin pienoista pettymystä kun betatesti oli ohitse, sillä olisin halunnut jäädä heti pelaamaan räiskintää. Onneksi olen pahasti koukuttunut Apex Legendsiin, joten Call of Duty: Modern Warfaren julkaisupäivän odotus kävi itse asiassa melko leppoisasti. Vaan millainen on tänä vuonna ilmestynyt Call of Duty?



Call of Duty: Modern Warfare on onnistunut aiheuttamaan kohua ennen julkaisuaan ja heti julkaisun jälkeen. Internetin väkeä hieman ihmetytti, kun Sony päätti olla myymättä pelin digitaalista versiota Venäjällä. Toinen kohu nousi pian julkaisun jälkeen, kun tekijöitä syytettiin “Highway of Death” -tapahtumien vääristämisestä pelimaailmassa. Vaikka kyseiset kohut voivat olla pelille ja julkaisijoille haitaksi, kertoo se mielestäni hyvin tarinallisen yksinpelin aiheuttamista tunteista. Noin kuusi tuntia kestävässä kampanjassa nimittäin yhdistyvät todella häilyvästi tosielämän tapahtumat sekä fiktio. Jos on yhtään seurannut poliittisia toimia esimerkiksi Lähi-idän alueella, huomaa yhtäläisyydet selvästi. Esimerkkinä mainittakoon Omar Sulaman, joka perusti Al-Qatala-järjestön. Fiktio ei ole kovinkaan kaukana tosielämän terroristi Osama Bin Ladenista ja al-Qaidasta.


On siis selvää, että Modern Warfaren tarina on saanut vähintään vaikutteita meneillään olevista sekä hieman vanhemmista poliittisista tilanteista. Ehkä se on syy, miksi tarina tuntuu hipovan täydellisyyttä. Draaman kaari kestää alusta lopputeksteihin asti ja matkalla koetaan tunteita laidasta laitaan. Mielestäni hyvä tarina aiheuttaa myös pahoja tunteita sisuskaluissa ja siinä Modern Warfare onnistuu. Pahinta oli esimerkiksi ryömiä lapsen roolissa pitkin pommitetun kaupungin raunioita ja törmätä kuolleisiin ihmisiin. Nykyisillä grafiikoilla kaikki näyttää niin aidoilta, että uppoutuessani sotatilanteeseen kunnolla meinasi päästä itku. Tilanne ei suinkaan ollut ainoa laatuaan, vaan etovaa oloa sisuskaluissa aiheutti myös moni muu raadollinen kohtaus.


Tosielämä ja fiktio yhdistyivät minun pelikokemuksessani vielä enemmän, koska onnistuin pelaamaan tarinan loppuun niin, että pelin ja todellisen maailman päivämäärät olivat samat. Lopputekstit valahtivat ruutuuni 2.11.2019, mikä oli myös pelissä tarinan päätöspäivä. Call of Duty: Modern Warfaren kampanjasta ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa, joten pelkälle tarinalle voisin aivan helposti antaa täydet viisi tähteä.



Sitten se Call of Duty -pelin toinen puoli, tai itse asiassa Modern Warfaressa moninpelaamisen voisi laskea toiseksi ja kolmanneksi puoleksi. Tällä kertaa mukana on kahteen osioon jaettuja moninpelejä, joissa jako tuntuu ehkä hieman tylsältä. Perinteisessä verkkomoninpelissä on taas tarjolla runsaasti pelimuotoja sekä karttoja. Tällä kertaa harmikseni joukosta puuttuu Hardpoint, joka on ollut yksi suosikkipelimuodoistani. Ehkä sitten kukaan muu ei tuosta mittelöintimuodosta ole pitänyt, joten poisto on nähty tarpeelliseksi.


Perinteisten pelimuotojen lisäksi mukana on hieman laajempaa sota-aluetta ja taistelua tarjoava Ground War, jossa mukana on myös erilaisia kulkuneuvoja. Ground War huokuu Battlefield-henkeä ja onkin näin ex-bäfättäjälle ihan hauskaa vaihtelua perinteisiin Team Deathmatch -otteluihin. Mikäli taas päivänvalossa taistelu on jo niin sanotusti nähty, voi siirtyä yöllisiin taisteluihin. Näissä otteluissa pelaajan päähän isketään pimeänäkölaite, jotta yöllisillä tantereilla näkisi vihollisesta edes vilahduksen. Jos pimeässä tarpominen ei riitä vielä sopivaksi haasteeksi, on mukana jälleen taas HC-tila, jossa HUD-näkymää on vähennetty ja vastustajien nimikyltit poistettu. Täytyy kyllä sanoa, että näin vuosia Call of Duty -sarjan teoksia pelanneena, en enää vaihtaisi HC-tilasta pois. Syy on yksinkertaisesti se, että pelaaminen on HC:ssä paljon rauhallisempaa ja vastustaja kaatuu ammuttuihin kuteihin paljon herkemmin.

Rauhallisuudesta tulikin itse asiassa mieleeni, että Modern Warfaren moninpelit ovat paljon rauhallisempia kuin edeltäjänsä. Jopa normaalissa Team Deathmatch -ottelussa käy usein niin, että kumpikaan joukkue ei ehdi ylittää 75 tapon rajaa ennen kuin peliaika loppuu. HC-puolella aika päättyy kesken vielä useammin ja matsi ehtii loppua ennen vaadittuun tappomäärään pääsyä. Osittain hitaaseen taisteluun voi liittyä usean kartan sokkeloisuus. Lähes labyrinttimaisissa kartoissa liikkuminen on hidasta ja tarkempaa, joten päättömästi säntäily on selvästi vähentynyt. Edes pelin tekijät eivät välttämättä ole ajatelleet tai tajunneet, että otteluihin kannattaisi laittaa hieman enemmän peliaikaa. Ongelma on kuitenkin tällä kertaa positiivinen, sillä säntäily ja pomppiminen sekä liukuminen pitkin pelikenttää ei houkuttele.


Kolmas pelimuoto on co-op-tilassa pelattava, erilaisia tehtäviä sisältävä Special Ops. Tarkoituksena on neljän hengen tiimin avulla suoriutua erilaisista tehtävistä. Tuntemattomien kanssa pelaaminen on melko työlästä, sillä osa sählää mitä haluaa ja toiset taas tietävät mitä pitäisi tehdä. Parhaimmillaan pelitila on ystävien kanssa, mutta valitettavasti minulla ei ole niin paljon Modern Warfarea omistavia pelikamuja, että olisin saanut täyden tiimin kasaan. Näin ollen Special Ops -tilasta jäi melko hajuton ja mauton olo, enkä näe itseäni enää pelaamassa näitä tehtäviä.



Puhutaan loppuun vielä hieman teknisistä ominaisuuksista. Peli arvosteltiin PlayStation 4 Pro -konsolilla, joka oli kytketty kiinni Gigabyte 27" Aorus AD27QD -näyttöön. Pelasin vaihtelevasti näppäimistöllä ja hiirellä sekä välillä myös ohjaimella. HDR-ominaisuuden pitäminen näytössä päällä teki pelistä aivan erinomaisen näköisen, joten mikäli päätelaitteesta löytyy kyseinen ominaisuus, kannattaa se pistää päälle. Näppäimistö ja hiiri taas toimi melko mutkattomasti Modern Warfaren kanssa, joten ohjaimella pelaamista vihaavat voivat ihan hyvin vaihtaa ohjaustapaa. Mikäli toisten alustojen pelaajat inhottavat, voi ne blokata pois ja harrastaa sotimista vain oman alustan pelaajien kesken. Täytyy kuitenkin todeta, että kokemissani otteluissa alustat ja ohjaustavat olivat melko tasaväkisiä, joten ilmeisesti otteluhaun tasapainotus on siis kohdallaan.


Call of Duty: Modern Warfare näyttää PlayStationilla kauniilta. Toki varmasti PC-versiossa alueet kukoistavat vielä enemmän, mutta ei konsoleillakaan rumuudesta tarvitse kärsiä. PlayStationin ongelmana tosin on, että Pro tuntui lähtevän lentoon hetkenä minä hyvänsä ja asunnon toinen asukas sekä koirakin ihmettelivät, mikä pelihuoneessa oikein puuskuttaa. Valitettavasti myös pelin äänimaailmassa olisi hieman parannettavaa, sillä omien ja vihollisten askeleet kuulostavat lähinnä norsun tömistelyltä. Oli äänimaailmassa jotain hyvääkin: istuin peltikattoisen talon sisällä ja kuuntelin, kuinka pelti naksui auringon lämmöstä. Samanlaista ääntä olen kuullut kesäisin mökillä - ah, miten rauhoittavaa.


Kokonaisuudessaan nämä kolme pelimuotoa ovat neljän tähden arvoisia. Miinusta tulee siitä, että ristiin pelaamisessa on edelleen pienoisia ongelmia. Näihin lukeutuvat vaikeudet lisätä toisen alustan pelaajaa pelissä ystäväksi. Sen lisäksi Modern Warfaren sisäinen äänichat on edelleen luokatonta tasoa. Olenkin joutunut pitämään kaksia kuulokkeita päällekkäin: toisista peliäänet ja toisista äänichat muun sovelluksen kuten Discordin kautta. Miinusta ropisee myös hieman vajaista ei-niin-pelillistä ominaisuuksista. Näitä ovat esimerkiksi hahmojen ulkoasujen määrän vähyys sekä oman emblem-merkin muokkaamisen puuttuminen. Vaikka nämä ominaisuudet eivät ole maailman tärkeämpiä, ovat ne olleet mukava lisä Call of Duty -peleissä. Ulkoasujen määrä kuitenkin lisääntyy joskus, sillä pelin sisäisen CP-valuutan käyttökin mahdollistuu vasta myöhemmin. On kuitenkin hieman outoa, että ostoksien tekeminen ja Battle Passin hankkiminen saapuvat osaksi peliä vasta julkaisun jälkeen. Mieleen hiipiikin, onko tällä yritystä hillitä ikuista mikromaksuista aiheutuvaa keskustelua?

Pelin arvostelukoodi saatiin Activisionilta.