On 1990-luvun loppu ja pieni Bungie-niminen poppoo työstää Apple Macintoshilla reaaliaikastrategiapeliä nimeltä Halo. Vuosituhannen vaihduttua projektin potentiaalin huomaa iso Microsoft ja siitä syntyy yksi kaikkien aikojen suosituimmista FPS-pelisarjoista. Seitsemän vuotta myöhemmin Bungie jatkaa omille poluilleen, mutta Halo palaakin juurilleen Ensemble Studiosin toimesta. Ympyrä sulkeutuu, kun kauppojen hyllyille saapuu nyt Halo Wars - Halon maailmaan sijoittuva RTS-peli.

Halo-sarjan fanit odottavat uusilta peleiltä paljon myös tarinan osalta. Tähän tarpeeseen Halo Wars ei valitettavasti vastaa, vaikka sanaa eeppinen onkin mainoslauseissa viljelty. Erinomaisen komeat välivideot kuljettavat pientä juonenpoikasta, jonka varjolla covenantteja kuritetaan, mutta päähahmot, kuten kersantti John Forge ja typytohtori Ellen Anders ovat varsin sieluttomia ja perinteisiä. Pientä makua ajasta ennen Master Chiefiä kuitenkin saadaan.



RTS-pelit mielletään yleensä PC:iden kauraksi, johtuen monipuolisemmista kontrollimahdollisuuksista. Konsoleilla strategioiden suurimmaksi haasteeksi ja kompastuskiveksi onkin aina noussut peliohjaimen taipuminen moiseen toimintaan. Ensemble Studios on tehnyt parhaansa ja lopputuloksena on jotakuinkin sujuva tilannehallinta - ehkä tämän parempaan ei voi pystyäkään?

Suurin ongelma on haluttujen joukkojen valitseminen. Helpoin tapa on RB-napin (ruudulla näkyvien yksiköiden valinta) ja LB-napin (kaikki yksiköt) käyttäminen. Alkuvaiheessa niiden kanssa tuli kyllä sekoiltua ns. isännän otteella, kun töppöilin aina koko sotajoukot jonnekin, vaikka osan oli tarkoitus jäädä vaikkapa tukikohtaa tai siviilejä suojaamaan. Kätevä apu tähän ovat liipasimet, joilla voi valita tietyn tyyppiset yksiköt, kunhan ensin kaikki ovat valittuna. A-näppäimellä voi myös valita yksittäisen soturin tai maalata isomman joukkion. Viimeksi mainittu on kuitenkin hankala hallittava ja taas tuli usein valittua niitäkin yksiköitä, joiden oli tarkoitus jäädä paikalleen.

X-näppäimellä valitut yksiköt saa liikkumaan haluttuun paikkaan tai hyökkäämään halutun vihollisen kimppuun. Sotajoukoilla on myös kiitettävästi tekoälyä, sillä joka vihulaista ei tarvitse naputella, vaan omat soturit rynnistävät automaattisesti muidenkin lähettyvillä olevien vastustajien kimppuun. Y-näppäin on varattu erikoishyökkäyksille, esim. kranaateille tai muulle tehokkaammalle sotavälineelle. Emoaluksen komentamisen lisäksi D-padista löytyvät oikopolut tukikohtaan ja joukkojen sijainteihin sekä viimeisimpään hälytykseen.

Opetusosion ja parin tehtävän harjoittelun jälkeen sormet alkavat löytää oikeat napit ja käy selväksi, että kontrolleilla kyllä pärjää Halo Warsissa vallan mainiosti. Näin sujuvaa ja hauskaa ei RTS:ien pelaaminen ole konsoleilla ennen ollut, mutta vastapainona näkyy sitten koko touhun yksinkertaistuminen.



Yksi Halojen pienistä innovaatioista oli rytmittää toiminta lyhyisiin actionpläjäyksiin. Sama pätee myös Halo Warsiin ja idea muotoutuu varsin hyvin myös strategiamaailmaan. Kampanjamoodin 15 tehtävää ovat tehokkaasti rytmitettyjä toimintarykäyksiä, joissa kuitenkin jätetään sopivasti taukoja tukikohdan rakenteluun, joten pahaa paniikin tunnetta ei pääse syntymään. Aistit pitää kuitenkin pitää hereillä ja adrenaliini sykkii suonissa.

Pelin vaikeustasoa voi säätää Legendaariseen asti, mutta varsinkin helpommilla tasoilla siinä on outoa heittelyä. Olin jo tyytynyt siihen uskoon että alkupään tehtävä, jossa suojellaan kolmea evakuontialusta, päätyy vääjäämättä kahden niistä tuhoon. Neljännellä yritykselläni yhtä ei sitten yllättäen tarvinnutkaan suojella lainkaan ja silti pääsi kaksi alusta matkaan. Tiukka skriptaus näkyy välillä liiankin selvästi, mutta sitä tarvitaan tahdin säilyttämiseksi. Uudelleen yrittäminenkään ei välttämättä potuta, sillä joka tehtävän jälkeen pisteet ynnätään yhteen ja pelaaja palkitaan mitalilla tinaisesta kultaiseen.

Tukikohtien rakentaminen on oleellinen osa useimpia tehtäviä. Kunhan sodinta antaa myöten, varmistetaan alue, johon emoalus tiputtaa pohjarakenteen. Siihen voidaan sitten vapaasti sijoittaa parakkeja jalkaväen kouluttamiseen, supply padeja resurssien hankkimiseen, reaktoreita, ajoneuvoparakkeja ja niin edelleen. Monista muista strategiapeleistä poiketen resursseja ei tarvitse itse kerätä (vaikka niitä hieman maastosta löytyykin), vaan pikkualukset tuovat niitä supply padeille. Usein paras strategia olikin päivittää kyseinen laskeutumisalusta isommaksi heti kuin mahdollista, päivittää tukikohta enemmän rakennuksia sallivaksi linnakkeeksi, rakentaa pari reaktoria ja sitten täyttää maailma sotajoukoilla.

Kun resursseista ei juurikaan tarvitse huolehtia, yksinkertaistuu itse pelaaminen huomattavasti. Joukkiot noudattavat kivi-paperi-sakset -periaatetta (maa-ajoneuvot voittavat jalkaväen, jalkaväki ilma-alukset ja ilma-alukset ajoneuvot), UNSC:n joukkojen ollessa hieman tehokkaampia covenantien isompaa lukumäärää vastaan. Lisäjippona pelaaja voi ottaa vielä yhteyden Spirit of Fire -emoalukseen, joka tarjoaa kiertoradalta tehokkaan MAC-hyökkäyksen, joukkojen ja rakennusten korjausta sekä apua kuljetukseen. Välillä pelaajan avuksi saattaa saada myös ryhmän spartalaisia tai lisävastapuoleksi - jonka olisi voinut jättää poiskin - Floodin.



Taas pienenä kumarruksena kohti emosarjaa, Halo Warsia voi pelata myös kaverin kanssa co-op -tilassa, jolloin toimitaan saman tukikohdan komentajina. Verkkovastusten ollessa vielä arvosteluhetkellä varsin vähäisiä, tarjosi hektisintä toimintaa skirmish deathmatch. Kyseisessä tekoälyjoukkoja vastaan käytävässä taistossa ovat alusta asti kaikki teknologiat valmiina, reilusti resursseja ja lisäjoukkoja saa valtaamalla muiden tukikohtia.

Halon värikäs scifimaailma on puristettu yläilmanäkymään hienosti, vaikka jokseenkin muovisen pienoismallin oloisesti. Isot alukset räjähtävät tuhoutuessaan palikkamaisen kökösti, toisaalta joskus animaatioiden yksityskohtaisuudesta yllättyykin, sillä mm. tukikohdista löytyy kivoja kikkoja ja spartalaiset suorittavat FPS-Haloista tuttuja liikkeitä. Vaikka sitä Halo Warsissa yritetäänkin eri keinoin, kunnon sankarifiilistä Halojen tapaan ei saada aikaiseksi. Suuri karahdus kiville on mielestäni musiikkiraidassa, joka yltyy eeppiseksi liian harvoin, eikä ainakaan lisää mitään pelin tunnelmaan.

Halo Wars ei ole uusi Starcraft tai Command & Conquer, se ei ole konsolistrategoiden äärimmäinen messias ja tehonaksuttelivat varmasti naureskelevat sille selän takana. Se on RTS-peli juuri minunlaisilleni, joita eivät vakavammat naksut kiinnosta ja Halo-maailma kiehtoo, mutta jos minäkään en suuremmin innostu, on jossain menty pieleen.