Erilaisia simulaattoreita on maailmat väärällään. Pääsääntöisesti nämä toinen toistaan erikoisemmat tosimaailmaa mukailevat pelikokemukset ovat vain PC-pelaajien ulottuvilla, mutta pikkuhiljaa konsolipelaajatkin ovat saaneet omia versiointejaan. Car Mechanic Simulator –sarja on koettu vuosia sitten kotimikrojen näytöillä (V2.fi:n arvostelu: Car Mechanic Simulator 2014) ja suosionsa ansiosta se on viimein käännetty myös konsolipelaajille.


Peliä voi pelata hiekkalaatikkomaisesti ilman rahapoliittisia ongelmia kaiken kattavassa korjaamotilassa, mutta pelaamisen kannalta hitaammin etenevä tarinamuoto tuntuu mielenkiintoisemmalta. Varsinaisesti mitään juonellista tarinaa pelissä ei ole, vaan tarinamuodossa aloitetaan pienestä nyrkkipajasta haaveillen suurempimuotoisesta tulevaisuudesta. Pelin alussa paja on pieni ja siellä on yksi autonnostin sekä perustarpeet esimerkiksi öljynvaihtoon ja pyörän tasapainotukseen.




Pelaajan tarjoamille palveluille vaikuttaa olevan paljon tarvetta, koska puhelin soi jatkuvasti. Puhelimeen ei tarvitse vastata, vaan peli esittää työpyynnöt listamaisesti. Onkin pelaajan oma valinta, mitä huoltoja milloinkin tekee, mutta jos kokemuspisteet ja dollarit ovat mielessä, niin monipuolisemmat ja selvästi vaativammat tarinatehtävät ovat järkevin valinta. Tarinatehtävät tarjoavat melko paljon tekemistä, kun tuntemattomien komponenttivikojen lista on pitkä ja asiakkaan vikakuvauksetkaan ei paljoa tilannetta avaa.


Kun selkeätä vikalistaa ei ole olemassa, voi suunnata testiradalle, jossa pahimmat iskunvaimennin- ja jarruviat on helposti havaittavissa. OBDII-mittari löytää lisää puutteita ja monesti vaaditaan pelaajan omaakin päättelykykyä. Kun viat ovat pääosin selvillä, on aika ryhtyä purkutöihin, jolloin loppuun käytettyjä osia voi huomata lisää. Remontin tekeminen on melko selkeää hommaa, kun pienen alkuselvittelyn jälkeen peli esittää vialliset komponentit valmiilla listalla ja osien purkujärjestys pysyy aina oikeana, kun peli ei anna tehdä asioita väärässä järjestyksessä. Sama pätee remontin lopussa tehtävään osien takaisin kiinnitykseen – yhtäkään komponenttia ei voi kytkeä väärässä järjestyksessä, saatikka unohtaa yhdenkään pultin kiinnittämistä, koska peli estää sen.




Tehdyistä remonteista saa rahaa ja kokemuspisteitä. Pisteitä voi hyödyntää remppaajan taitojen kehitykseen, sekä korjaamon laajentamiseen. Rahaa pitää olla myös jatkuvasti taskussa, että pystyy ostamaan varaosia työnalla oleviin autoihin. Kassan laajetessa voi miettiä myös omien pirssien ostoja. Autokauppaa voi tehdä huutokaupassa, tai kyläläisten ladoissa, jonne vanhoja ruosteen kuorruttamia kauneuksia on jäänyt heitteille.


Peliä ei tarvitse kovin kauaa pelata, kun se alkaa tuntua jo hieman työltä. Uuden rempattavan saadessaan selvittää nopeasti mitä pääosin tulisi tehdä. Sitten purkaa tarvittavat ja matkaa tietokoneelle tilaamaan osia. Jokainen varaosa haetaan ja tilataan erikseen tietokoneelta. Varaosien tilauksien kanssa väkertäminen oli sen verta työlästä, että teki mieli palkata oma sohvasihteeri asian hoitoon.


Peliä pelattuani mietin, kenelle se on todellisuudessa suunnattu. Päivät pitkät huoltamolla töissä olevat tekevät vapaa-ajallaan varmasti mieluummin muuta ja toisaalta täysin autoista ymmärtämättömille simulaattori voi tuntua todella tylsältä, kun ei ymmärrä mitä on tekemässä. Ehkä välivaihe johon itsekin kuulun, voi löytää pelistä jotain itselleen, mutta remppaamisen lineaarisuus ja todellisuuden tunne jättävät loppuvaikutelman melko valjuksi. Kun ei pääse havainnoimaan vikoja omin aistein, ei remppaaminen paljoa innosta.