PlayStationin Lontoon-studion Blood & Truth vie pelaajan olohuoneestaan suoraan keskelle elokuvamaista toimintaa ja ensimmäisen persoonan kuvakulmasta raiteilla kuljetettua ammuskelua. Erikoisjoukkojen sotilas nimeltä Ryan Marks joutuu palaamaan komennukselta kotiinsa Lontooseen isänsä kuoltua huolehtimaan rikollispomon uhkaileman perheensä hyvinvoinnista. Kuten arvata saattaa, vauhdista, vaaranpaikoista tai agenttihommien aromeista ei tule matkan varrella puutetta.



Elokuvamaisuus tarjoillaan toimintaleffan omaisen juonen sekä lukuisten kliseiden muodossa. Kliseet eivät välttämättä ole lainkaan ikävä asia, vaan niiden kautta muuten jo nähdyn tuntuiseen tarinaan saadaan todella viihdyttäviä sankarillisia kohtauksia pelaajan koettavaksi. Ikkunan läpi hyppääminen, liikkuvasta autosta ammuskelu ja räjähteiden posauttelu ovat niitä koukkuja, joilla juonen heikot vaiheet kestää yhden läpipeluun verran. Bond-henkiset vaikutteet kutkuttavat toiminnan lisäksi mainiolla taustamusiikkiraidalla, jota kuuntelee jopa huvikseen pelistä erillisenä teoksena.


Tunnelmaa tuovat myöskin miljööt sekä maisemat: Erityisesti öinen Lontoo välittyy uskottavasti PSVR-mittapuulla pelaajalle asti ja lukuisia yksityiskohtia hivelevä valaistus tekee ympäristöistä miellyttäviä. 360-asteiset äänet on toteutettu loistavasti tilan tunnun kannalta ja ne ovat valon lisäksi merkittävä tunnelmaa sitova tekijä. Se, mihin laitteiston tehot ja tarkkuus eivät kuitenkaan riitä, on valitettavasti hahmojen visuaalisuuden viimeistely. Hahmoja näytetään läheltä ja kaukaa, mutta ne näyttävät etäisyyksien eroista huolimatta keinotekoisilta ja suttuisilta. Realistisen ilmeen tavoittelu ei siis toimi loppuun saakka, myöskään siksi, että tekstuurien resoluutiot ovat kentissä paikoitellen matalat ja tukkoisen näköiset. Hahmoanimaatiot ja -dialogi sen sijaan ovat hyvin toteutetut ja etevät ääninäyttelijät pitävät oman tonttinsa kiistattoman siistinä. Marksin perheen ja muiden hahmojen välille syntyy tuntua oikeasta vuorovaikutuksesta, mikä sitoo pelaajaa osaksi omaa rooliaan.



Liikkuminen tapahtuu joko omista valinnoista irrallisena eteenpäin liukumisena tai valitsemalla lyhyiden etäisyyksien päässä toisistaan olevien pisteiden välillä. Pelaaja voi hyödyntää taisteluissa näitä pysähdyspisteitä suojautuakseen luodeilta tai toisinaan kohti lentäviltä käsikranaateilta. Rintamasuunta on pysyvästi sama, eikä kääntyilyyn anneta mahdollisuutta. Ensin tämä tuntuu oudolta, mutta kun ottaa huomioon, että koko peli on rakennettu näkymättömillä raiteilla liikkumisen päälle, on ratkaisu ymmärrettävä, vaikkakaan ei välttämättä luonnollisen tuntuinen. Ympäriinsä liukuminenkaan ei tunnu enimmäkseen huonolta suosituksesta istualtaan pelatessa, mutta välillä nopeuden vaihtelu voi yllättää myös tottuneemmankin VR-pelaajan.


Keräiltäviä esineitä, avattavia saavutuksia ja akrobaattisia taidonnäytteitä, kuten kiipeilyä ja ilmastointiputkissa etenemistä on ripoteltu putkessa etenemisen varrelle, mikä rytmittää muuten strukturoitua teosta niin, ettei meno tunnu liian tiukasti ohjatulta. Hidastusefektoidut kohtaukset antavat mahdollisuuden valmistautua reaaliaikaiseksi muuttuvaan tulitaisteluun ja takaa-ajoilla ryyditetyt siirtymät herättelevät, jos pelaajan keskittyminen on päässyt herpaantumaan. Mahdollisuudet kenttien tutkimiselle on käytettävä sillä hetkellä kun ne eteen annetaan, sillä taaksepäin ei ole mahdollista päästä muuten, kuin pelaamalla uudelleen kohtauksia niiden avaamisen jälkeen.



Kontrolleissa on kaksi vaihtoehtoa: Move- tai DualShock 4 -ohjaimet, jotka molemmat ovat toimivan tuntuisia ratkaisuja. Aseita annetaan käytettäväksi aluksi yhtä tyyppiä, josta on helppo laajentaa saatavilla olevia vaihtoehtoja poimimalla uusia aseita kentistä. Asekohtaisia muokkauksia voi avata kentistä löytyvillä haastetehtävillä. Muita varsinaisia haastetiloja, joissa voi mitellä lähinnä parhaita suorituksiaan vastaan, saa auki pelin edetessä. Mukaan poimitut aseet löytyvät vyöltä tai selkäkoteloista molemmilta puolilta ja uudelleenlataus tapahtuu helposti nappaamalla täydet lippaat rinnalta. Ohjatusta liikkeestä ammuskelu on tehty hauskaksi, sillä aseiden yksilölliset erot sekä tähtäyksen erinomainen tarkkuus PSVR alustana huomioiden tuovat vaihtelua etenemiseen. Koska etenemiseen tasoissa kuuluvat olennaisena osana myös kytkentärasioiden sabotoiminen ja lukkojen tiirikointi, ovat mukana tietysti tarvittavat välineet, mutta ne ilmestyvät valittaviksi vain silloin, kun niitä on mahdollista käyttää. Ohimeneviä seurantaongelmia ilmenee silloin tällöin molempien ohjainvalintojen kanssa, mutta silmikon sijainti pysyy onneksi ajan tasalla ongelmitta.


Vihollisen kätyrit osaavat kiertää esteitä pelaajan luokse ja suojautua, mutta muuten niillä ei ole juurikaan älliä, joten pelaaja saa raatopinoja aikaiseksi nopeaa tahtia. Välillä viholliset tosin tuppaavat kuollessaan jäämään kiinni lähimpiin seiniin tai esteisiin, mikä tuottaa tahattoman koomisen ja immersiota rikkovan efektin. Toinen vaikutelman todentuntuisuutta heikentävä piirre on samojen hahmoresurssien käyttö usein peräjälkeen. Kaksosten ja kolmosten posauttelu yksi toisensa jälkeen tuntuu hölmöltä, vaikka sitä yrittäisikin itselleen perustella laitteen suorituskyvyn rajoitteilla.


Blood & Truthin tarinan läpipeluu kestää suunnilleen 5–7 tuntia ja se on mielestäni juuri sopiva mitta. Toimintaa mehustellaan riittävästi ja pelin loppuessa sen tapahtumat jäävät hetkeksi mielenpäälle pyörimään, mutta toisaalta juonta ei venytetä tarpeettomasti sen varsinaisen kapasiteetin ylitse. Haastetiloista on hiukkasen hupia tarinan läpäisyn jälkeen, mutta mitään intohimoja läpipeluukierroksen uusimiseen ei herää. Kevyt, mutta monipuolistettu fyysisyys toimii eläytymisen kannalta hyvin. Pienet ongelmat eivät verota kokemuksesta lopulta kovin paljoa, sillä vaikka Blood & Truth hyödyntää laajaa toimintaelokuvien ja -videopelien genreä pohjanaan, jotakin oman näköisellään tavalla todella nautittavaa se kuitenkin tarjosi PSVR-pelien kattauksen jatkoksi.