Final Fantasy XIV sai kesän loppuhetkillä kolmannen lisälevynsä, jota pelin ystävät olivat odotelleet hartaasti jo pitkään. Kuten Battle for Azeroth vuosi sitten odotti, joskus tämä pitkä odotus voi päättyä karvaaseen tappioon. Pientä pelkoa oli myös aistittavissa Final Fantasy XIV -leirissä, sillä se edellinen lisälevy, Stormblood, oli kokonaisuutena vaisumpi tapaus kuin Heavensward.


Sen mukavampaa olikin lopulta huomata, että Shadowbringers on huippuluokkaa. Se nousee Final Fantasy XIV:n parhaan sisällön tasolle helposti, ja ylittää odotukset noussen tarinansa ansiosta suorastaan huipputasolle.



Kuten totuttua on, Shadowbringers jatkaa sitä samaa tarinaa, joka pyörähti käyntiin A Realm Rebornin myötä yli viisi vuotta sitten. Tällä kertaa tarinan juuret löytyvät Heavensward-lisälevyn julkaisun jälkeisestä sisällöstä. Tuolloin pelaajat ottivat yhteen ascardialaisia avustavan Pimeyden soturin kanssa. Final Fantasy XIV:n tarinan keskipisteessä on valon ja varjon ikuinen taistelu, joka oli Pimeyden soturin maailmassa päättynyt valon voittoon. Toisin kuin voisi kuvitella, tämä ei tuonut maailmaan rauhaa ja onnea, vaan kaiken polttavan, ikuisen valon.


Heavenswardin jälkimainingeissa asia näytti jo ratkenneen, mutta toisin kävi. Pimeyden soturin maailma on aivan romahduksen partaalla, ja käy ilmi, että mikäli se romahtaa, edessä on myös massatuhoa pelaajien maailmassa erinäisistä syistä. Niinpä Shadowbringers asettaa pelaajan, Valon soturin, hieman erikoiseen tilanteeseen: hänestä tulee Pimeyden soturi, joka lähtee uuteen maailmaan pelastamaan sitä valolta.

Lähtökohta kutkuttaa tieteiskirjallisuuden ystävän mielikuvitusta mukavasti, joskaan toki ”mitä jos hyvä olisikin paha” ei toki ole se maailman originaalein idea. Shadowbringers kuitenkin käsittelee sitä hyvin ja onnistuu löytämään siitä paljon kokemisen arvoisia tarinoita. Tapahtumapaikkana toimiva rinnakkaismaailma on ikuisen valon kärventämä helvetti, jonka asukkaat uneksivat saavansa edes hetkeksi kokea yön rauhan. Ihmiskunnan rippeet kärvistelevät pienissä asutuksissaan, joiden olemassaolo riippuu häilyvästä taikasuojakilvestä.


Mitä tällaisessa tilanteessa tekisi? Näitä kysymyksiä Shadowbringers tarkastelee. Matka vie pelaajan muun muassa ökyrikkaiden linnakekaupunkiin, jossa rikkaat odottavat väistämätöntä loppuaan viimeisten eeppisten juhlien merkeissä, samalla kun kaupunkia ympäröivät köyhät pysyvät hengissä vain saamiensa almujen avulla, ja yrittävät epätoivoisesti ansaita itselleen orjatyöpaikan rikkaiden juhlakaupungissa.

Tarina on erinomaista tasoa. Se sisältää runsaasti kiinnostavia ja hyvin käsiteltyjä ideoita, koskettavia hetkiä ja pieniä tarinoita, jotka saavat maailman tuntumaan elävältä paikalta. Siinä sivussa graafikot ovat myös tehneet parastaan ja onnistuneet loihtimaan unenomaisen painajaismaailman. Pidin erityisesti valon korruptoimista hirviöistä, synninsyöjistä, jotka toivat mieleen ne vanhan testamentin enkelit. Ei siis niitä kaapuun pukeutuneita mallin näköisiä tyyppejä, vaan ne ”kolme päätä ja viisi palavaa pyörää” -kauhistukset, jollaisia nähtiin myös esimerkiksi Bayonettassa.



Uuden tarinan ja 10 uuden kokemustason ohella Shadowbringers sisältää myös kaksi uutta ammattia, tanssijan ja Final Fantasy VIII:n päähahmon mieleen tuovan gunbreakerin. Gunbreaker on uusi tankkiluokka, joka tulee peliin mielenkiintoisessa tilanteessa. Shadowbringers kun yksinkertaisti kaikkia tankkiluokkia melkoisesti poistamalla esimerkiksi erityisen tankkausasennon ja sen tuomat vahinkomiinukset. Kaikkia tankkiluokkia virtaviivaistettiin ja pyrittiin tuomaan samalle tehoviivalle, jolloin hahmoluokan estetiikka ja pienet erot olisivat se ratkaiseva tekijä.


Tämä mielessä Gunbreaker tuntuu erikoiselta ammatilta, koska se on tavallaan pari pykälää muita tankkiammatteja monimutkaisempi pelata. Gunbreakerin keskeisenä mekaniikkana ovat siihen pyssymiekkaan ladattavat patruunat, joita generoidaan tekemällä peruskomboja. Niitä käytetään paitsi tavallista tehokkaampien vahinkokombojen, myös erilaisten puolustuskykyjen aktivointiin. Tämä vielä on aika samaa tasoa muiden tankkiammattien kanssa, mutta lisäksi Gunbreakerilla on muutama hieman harvemmin käytettävä cooldown, joiden aikana pitääkin käyttää aivan toisia komboja.

Neljä kykypalkkia täynnä nappeja, joita kaikkia tarvitaan säännöllisesti, mutta ei aktiivisesti, tuntuu hieman erikoiselta samalla kun muilta tankkiammateilta vietiin kykyjä ja nappeja. Mutta toisaalta mikäs siinä, nyt kun tankkiammatteja on neljä, mukaan mahtuu kyllä vaihtoehto niillekin, jotka haluavat painella enemmän nappeja.
Dancer taas on aivan toista ääripäätä. Fyysistä pitkän matkan vahinkoa tekevä tanssija käyttää aseinaan Xena, soturiprinsessa -sarjastakin tuttuja chakrameita ja keskittyy enimmäkseen muun ryhmän buffailuun. Tanssija valitsee itselleen ryhmästä tanssikumppanin, jolle heitetään pysyvä buffi. Kun tanssija sitten tekee tanssejaan, jotka vaikka nostavat hetkeksi tämän tekemää vahinkoa tai parantavat ympärillä olevia liittolaisia, vaikutukset heijastuvat myös tanssikumppaniin.


Tanssijalla pelaaminen on todella hauskaa, sillä ammatti perustuu monikerroksiseen prioriteettisysteemiin. Ideana on, että käytössä on yksinkertainen kombo yhden kohteen vahingolle ja toinen AOE-vahingolle. Kombon kyvyt voivat kuitenkin procata parempia versioita itsestään, jotka taas voivat procata parempia versioita ja niin edelleen. Tanssit taas ovat kohtalaisella cooldownilla varustettuja kykyjä, joiden aktivoiminen vaihtaa kaikki kombonapit tanssiliikkeisiin, joita pitää sitten toistaa ruudulle tulevien asentojen mukaisesti.

Näin muodostuu hahmoluokka, jonka rotaatio on periaatteessa hyvin yksinkertainen. Kaikki kyvyt ovat välittömiä, joten tanssija voi aktiivisesti liikkua ja silti tehdä täydellä teholla vahinkoa. Prioriteettien järjesteleminen lennosta pitää huolen siitä, että kykykatto on kohtalaisen korkea, vaikka perustason pelaaminen onnistuu vaikka aivot narikassa. Red Magen tavoin myös dancer maksaa hintaa hyödyllisyydestään. Tanssikaverin buffaaminen ja ryhmän yleinen auttaminen tarkoittavat, että tanssijan henkilökohtainen DPS on aivan sieltä matalimmasta päästä, mutta toisaalta Final Fantasyn raid-logien kärkisijoilla on nähty myös useita henkilökohtaisen taitavia tanssijoita.


Julkaisun jälkeen tiimi on ehtinyt puskemaan ulos jo muutaman tasapainotuspäivityksen, jotka ovat toimineet pääosin mainiosti. Munkit saivat Shadowbringersin myötä reippaasti huomiota ja nousivat selkeäksi DPS-kuninkaaksi, mutta sittemmin päivitykset ovat auttaneet myös samuraita, sekä järkeistäneet ninjan ”painele miljoonaa nappia ja tee silti puolet muita vähemmän vahinkoa” -tilannetta. Tasapaino onkin tällä hetkellä oikein hyvässä jamassa ja Savage-raideillakin on nähty hahmoja vähän jokaisesta ammatista.



Uusien ammattien ohella Shadowbringers sisältää myös kaksi uutta rotua: Final Fantasy XII:stäkin tutut pupukorvaiset vierat sekä leijonamaiset hrothgarit. Erikoisesti vierat voivat olla vain naispuolisia, hrothgarit vain miespuolisia. Koska kummankin rodun päägeometria on niin erilainen kuin muilla roduilla, vain muutamat päähineet ja kypärät ovat yhteensopivia uusien rotujen kanssa. Harmi, mutta kyse oli siitä, että kohtalaisen pieni kehitystiimi ei yksinkertaisesti pystynyt parempaan.


Helposti useamman kymmenen tuntia kestävän tarinatilan ohella Shadowbringers sisältää uuden raidin, ja aivan kirjoitushetkellä ulos on tulossa myös Yoko Taron suunnittelema NieR: Automata -henkinen instanssi, joka Monster Hunter -yhteistyön tavoin tarjoaa jotain aivan uutta ja ihmeellistä, sekä tietenkin runsaasti himoittavaa kosmeettista loottia.

Totuttuun tapaan kehitystiimi ei myöskään jätä Final Fantasyä lepäämään, vaan lisäsisältöä tulee jatkuvasti. Suunnitelmissa on muun muassa jonkinlainen ”New Game+” -tila, jossa pelaajat voivat vielä nyt tuntemattomalla tavalla pelata uudelleen peruspelin tai aiempien lisäosien tarinoita, sekä tietenkin Shadowbringersin tarinan jatkaminen.


Nostan YoshiP:lle ja hänen tiimilleen hattua, sillä Shadowbringers on miltei millä tahansa mittarilla nappiosuma. Se on tarinansa ja sisältönsä puolesta helposti parasta MMO-sisältöä ikinä, ja mielestäni kilpailee tarinana parhaan Final Fantasy -tarinan tittelistä. Siinä sivussa se tuulettaa hahmoluokkia kunnolla, ja ainakin omasta mielestäni uudistukset olivat lähes puhtaasti positiivisia. Turhia särmiä on hiottu pois ja kaikki toimii jouhevammin. Mukana on myös taas paljon kokeiluhenkisiä uudistuksia, kuten niin sanottu Trust-systeemi.

Shadowbringersin kaikki luolastot voi pelata läpi myös tekoälyn ohjastamien Valon soturin kumppaneiden kanssa. Jos siis on halunnut luolastoon Thancredin tai Alphinaudin kanssa, nyt sekin on mahdollista.


En oikeasti keksi Shadowbringersistä mitään todellista valitettavaa, ja pienistä jutuista nipottaminen tuntuisi tyhmältä, koska koko lisälevy on yksinkertaisesti erinomaista työtä. En malta odottaa, mihin tarina tästä vielä kehittyykään.