Tuorein sisältö

ERICA

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Flavourworks
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 19.08.2019
Pelin kotisivut
Miia Lyyra

20.09.2019 klo 18.58 | Luettu: 8949 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

Elokuva jossa sinä päätät suunnan
Olipa mukava yllätys, kun Gamescomissa esitelty ERICA päätyi arvostelupöydälleni. Jo pelimessujen yhteydessä ajattelin, että kyseessä voisi olla minun mieleeni oleva teos, sillä interaktiiviset valintoihin pohjautuvat pelit ovat suosikkejani erilaisten pelattavien novellien lisäksi. ERICAssa mielenkiintoa nosti myös messujen yhteydessä nähty laadukas traileri, joka näin jälkikäteen ajateltuna ei ollut edes harhaanjohtava.

Kännykkä käteen ja pelaamaan


Holly Earlin näyttelemä Erica Mason menetti nuorena äitinsä ja jäljelle jäi vain valokuvia sekä hataria muistikuvia. Menetykset eivät kuitenkaan loppuneet äidin kuolemaan, sillä Erica löytää myös isänsä kuolleena. Menehtyminen ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla normaalilta, vaan lähinnä selvittämistä vaille olevalta murhamysteeriltä. Pelaajan tehtävänä onkin selvittää, että mitä ihmettä Erican elämässä tapahtuu, keitä ympärillä olevat ihmiset ovat ja miksi esimerkiksi isä kuoli.


Jotta mysteeriä pääsee selvittämään, on heti alussa valittavissa kaksi erilaista ohjaustapaa. Komentoja konsoliin voi antaa joko perinteisesti ohjaimella tai vaihtoehtoisesti ladata puhelimeen kauppapaikalta peliä varten tehdyn sovelluksen. Minä päädyin lataamaan sovelluksen, sillä Dualshockin kosketuslevy ei ole tehnyt minuun vaikutusta aiemmissakaan kosketusta vaativissa peleissä. Sovellus latautui kauppapaikalta hyvin näppärästi, ja pelaaminen sujui oikein sutjakkaasti sohvan uumenista kosketusnäyttöä hivellen. Itse asiassa puhelimen käyttäminen oli siitäkin mukavaa, että mikäli peliä on pelaamassa useampi, on mobiililaitteen käyttäminen hivenen kivempaa. Se on myös helpommin lähestyttävissä niille, jotka eivät ole läheisessä suhteessa PS4:n ohjaimen kanssa.

Ohjaustaidot ovat priimaa, mutta kirjoitustaidot tökkivät


Erica kestää noin kaksi tuntia, jonka aikana tarina etenee melko jouhevaan tahtiin. Hetkittäin pelaaja saa valita muutamista esitetyistä vaihtoehdoista itselleen mieluisan ja homma etenee sen mukaisesti. Puolessa välissä ajattelin, että valintoja tulee melko harvakseltaan, mutta jo lopussa päädyin kuitenkin toteamaan toisin. Ericassa on oikeastaan juuri sopivasti valinnan mahdollisuuksia, sillä nautin enemmän itse tarinasta. Tietenkin jos tarinaa haluaisi suorittaa enemmän itse päättäen ja pelaten, voi mielenkiinto lopahtaa melko alkuvaiheessa. Miellyttävää kuitenkin oli, että valinnan jälkeen elokuva jatkui hyvinkin jouhevasti ilman typeriä katkoksia tai tökeröitä leikkauksia. ERICAn ohjaajat Jack Attridge ja Jamie Stone saavatkin ison kiitoksen ohjaustyöstä.


Sen sijaan tarinan kirjoituspuolella olisi ollut juuri sen kriittisen puolen tähden verran petrattavaa. Viimeisen puolen tunnin kohdalla homma nimittäin muuttuu hieman sekavaksi. En tiedä johtuiko se kirjoitustaitojen puutteesta vai siitä, että tarina oli saatava päätökseen. Vaikka kyseessä on pelaajan valintoihin pohjautuva teos ja loppuratkaisunkin jälkeen peli lähes huutaa uudelleenläpäisyä, laskee draaman taso lopussa kuin lehmän häntä. Harmi, koska nyt olo jäi vähän kylmäksi, vaikka alku oli todella mukaansa tempaiseva.


No mutta summa summarum. 4,5 tähteä viidestä on erittäin korkea arvosana ja esimerkiksi verrattuna Netflixin tarjoamaa Black Mirror: Bandersnatchiin ERICA on kuin toista maata. Siinä missä Black Mirrorin interaktiivinen kokemus jäi kesken ensimmäisen 10 minuutin jälkeen, ERICA onnistuu viettelemään minut kuitenkin uusintakierrokselle ainakin kerran tai pari.

V2.fi | Miia Lyyra

ERICA (Playstation 4)

Noin kahden tunnin mittainen interaktiivinen elokuvakokemus on mukava vaihtoehto normaalille leffalle. Tällä kertaa sinä päätät miten tarina jatkuu ja mitä salaisuuksia Erican elämästä paljastuukaan.
  • Puhelimen käyttäminen ohjaimena
  • Erittäin hyvin ohjattu
  • Eteneminen sujui sutjakkaasti
  • Tarina olisi voinut olla pidempi
  • PS4:n yksinoikeus, joten muut jäävät nuolemaan näppejään

Pelikuvat

< Fire Emblem: Three H... Final Fantasy XIV: S... >

Keskustelut (3 viestiä)

IGN

21.09.2019 klo 09.41

0/10
-Ei mikromaksuja
-Ei räiskintää
-Ei Xboxille
lainaa
Manolo

21.09.2019 klo 16.54 2 tykkää tästä

"PS4:n yksinoikeus, joten muut jäävät nuolemaan näppejään"
Miten tämä voi olla miinus, kun koko peliä ei olisi olemassa ilman Sonyn kassaa??
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

21.09.2019 klo 18.11 1 tykkää tästä

Manolo kirjoitti:
"PS4:n yksinoikeus, joten muut jäävät nuolemaan näppejään"
Miten tämä voi olla miinus, kun koko peliä ei olisi olemassa ilman Sonyn kassaa??


Lähinnä se oli harmitus niitä kohtaan, joilla ei PS4-konsolia ole. Samaan aikaan kun Xbox Game Studios puhuu, että tuo pelejään myös muille alustoille, niin toivoisi että Sony tekisi samaa. Itse toivoisin aina, että hyvät pelit pääsisivät mahdollisimman monen ulottuville. Toki Sony ei ole sanonut etteikö Erica koskaan tulisi muille alustoille. Toisaalta eivät ole sanoneet, että tulisi. Aika näyttää miten maailma muuttuu näiden yksinoikeuksien suhteen. Tähteen tämä miinus ei kuitenkaan vaikuttanut, joten kyseessä tosiaan enemmänkin harmitus kuin vaikka suuttumus.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova