Ubisoftin Space Junkies tuo nopeatempoisen, arcadetyyppisen ammuskeluräimeen myös PSVR-kuluttajien saataville. Monennäköiset kosmiset heput ja heputtaret ovat päätyneet tukkanuottasille avaruusteemaisiin ympäristöihin eli Orbital Arenoihin. Näissä ulkoasultaan sarjakuvamaisen makeissa kentissä voi pelata joko eritasoisia botteja tai muita pelaajia vastaan. Vaihtoehtoina ovat useat erilaiset deathmatch-kentät tai lipunryöstö joko tuntemattomien pelaajien tai kavereiden kanssa. Kaikki ottelut ovat siis käytännössä joko 1v1, 2v2, 3v3 tai 3–4 hengen toisiaan vastaan käytäviä areenataisteluita, pitäen tunnelman jännittävän tiiviinä ja tilan käytön hallittuna. Ihmispelaajien kanssa käytäviin matseihin voi jonottaa myös bottimatsien kautta niin, että peliaulaan yhdistetään automaattisesti sopivien pelaajien löydyttyä.


Peliin voi liittyä joko eri alustojen välisesti tai valita hakuun pelkästään PS4-ottelijat. Tämä on mielestäni hyvä ominaisuus, sillä jos oma reaktioaika ei riitä PSVR-setin kontrollien kera muiden pelaajien vauhdissa, voi valita itselleen sopivamman tasoista peliseuraa. Ominaisuus tosin nollautuu jokaisella pelin käynnistyksellä, eli mikäli peliseuralla on väliä, täytyy asetus muistaa kytkeä valikoista joka kerralla erikseen päälle. PSVR-aulaan saa jonottaa yleensä hiukan kauemmin kuin alustoja yhdistävään aulaan – mikä käy tietysti myös järkeen – mutta turhan pitkiksi odotukset eivät vaikuta venyvän, siitä plussaa.

Kommunikaatio pelaajien kesken tapahtuu pelinsisäisen äänichatin välityksellä. Muissa VR-versioissa eri laitteiden ohjaimet mahdollistavat myös käsimerkkien käytön, mutta PSVR-versiossa tämä ei luonnollisesti ole mahdollista ohjainten yksinkertaisuuden vuoksi. Viittilöinti ja vilkuttaminen kuitenkin onnistuvat lukituillakin käsianimaatioilla, mikä jaksaa huvittaa kerta toisensa jälkeen peliauloissa toisten pelaajien kanssa hengaillessa. Pelaajakunta vaikuttaa muutenkin suurimmilta osin rennolta ja ystävälliseltä.



Liikkuminen kentissä on toteutettu rakettirepulla kaasuttamalla ja säätämällä lentokorkeutta toisesta Move-ohjaimesta, kun suuntaa voi taas määrittää katseen suuntaa vaihtamalla. Vaikka pään pyöritystä ja väistöliikkeitä tulee tehtyä paljon kiihkeässä ja moneen suuntaan ulottuvassa pelissä, pysyy silmikon ja ohjainten seuranta todella hyvin aisoissa. Mukavuuden kannalta liikkuminen kolmella akselilla tuntuu miellyttävältä, koska yleinen kontrollin tunne on hyvä ja liikkumisnopeus on suurimmillaankin kohtuullinen ja ennustettavissa eikä aiheuta täten huimausta. Vauhdin ja vaaran tuntua kuitenkin riittää painottomassa tilassa lilluessa, sillä samalla kun metsästät vastustajaa ammuttavaksi, jää oma selusta huolestuttavan avoimeksi ja haavoittuvaiseksi. Vaikka rakenteensa ja ulkonäkönsä puolesta hienosti toteutetut kentät tukevatkin useita eri tapoja pelata, on liikkeessä syytä pysyä koko ajan, koska kytikseen jättäytymällä tulee helposti paljastaneeksi oman sijaintinsa. Kentissä ovien läpi kulkeminen ja esimerkiksi terveyspisteiden poimiminen aiheuttavat ääniä, jotka kantautuvat kauas ja ovat hyvin paikannettavissa, joten korvat höröllään kannattaa aina olla. Hilluminen ja ammuskelu lipsahtaa nopeasti hikiliikunnan puolelle, mikä ei suinkaan vähennä hauskuutta, mutta minkä vuoksi tauottaminen voi olla välillä paikallaan.


Aseita ei ole tarjolla mahdottomasti, mutta niitä löytyy kuitenkin montaa sorttia ja niihin pääsee tutustumaan jo alkututoriaalissa. Värikkäitä ja järjettömiä pistooleita, jousia ja konetuliaseita pääsee kokeilemaan peliin tutustuessaan ja jälkeenpäin niitä löytyy kentistä kyytiin poimittavaksi. Aseita voi olla vyöllä kerrallaan kaksi ja niitä voi käyttää molemmissa käsissä. Hauskimmista aseista mainittakoon tässä välissä esimerkkinä kranaatteja ampuva ritsa sekä tyystin kohtuuton konekivääri, Cosmic Ripper.

Kokemuspisteiden kertyessä pelaajan inventaarioon tarjotaan uusia aseita, josta niitä voi kasata erilaisiksi varustekokonaisuuksiksi. Mukaan valittavien aseiden lisäksi varustevyötään voi muokata jonkin verran, esimerkiksi sisältämään ensiapupakkauksen ja suojakilven vahingon torjumiseksi. Muita muokattavia ominaisuuksia ovat pelaajan hahmotyyppi ja tämän ulkonäkö sekä aseiden ulkonäkö ja vaihdettavat nimibanneri ja avatar, joita putoaa joko kokemuspisteitä vastaan tai joita voi ostaa pelinsisäisesti kertyvillä kolikoilla.



Varsinaista syvyyttä pelissä ei ole ja taustatarinakin jää paperinohueksi alkuasetelmaksi. Yksinpelin mahdollisuutta ei bottiammuskelun ulkopuolella ole, vaikka sellainen kieltämättä olisi mukava lisä. Myös monipuolisemmat yhteistyötilat innostaisivat käyttämään lisätunteja tällaisen pelin parissa. Klassisen arcadetyyppinen ajattelutapa pelin takana on kiva ja tuo mieleen areenamättöklassikoista lähinnä Unreal Tournamentin, mutta toisaalta jokin tarinatila sopisi ympäristöön ja maailmaan, joka ei ota itseään liian vakavasti. Valoefektit, pelaajahahmot, hieno yleisilme ja toimiva peruskuvio kielivät potentiaalista, josta on jäänyt jotakin käyttämättä.


Space Junkies on kuitenkin juuri passeli lisä areenapeliksi PSVR:n nimikkeisiin. Alustojen välinen pelimahdollisuus on oletusasetuksistaan huolimatta hyvä ominaisuus, kuten myös komeat, monipuoliset kentät, liikeohjauksen hyvä toteutus ja yleinen tunnelma. Teknisiä virtuaalitodellisuuden ongelmia en kohdannut laisinkaan, vaan peli istuu matalan resoluution silmikkoon niin hyvin, että mm. verkkoefekti unohtuu täysin. Space Junkies sopii hyvin nopeaksi PSVR-pelattavaksi vaikkapa töiden jälkeen iltaisin, mutta myös pidempiin yhtäjaksoisiin pelihetkiin.