Moni tekee nykyään retrohenkisiä pelejä, osa jopa alkuperäisillä työkaluilla. Mutta että joku tekee uuden 3D-räiskinnän yli 20 vuotta vanhalla pelimoottorilla ja vuolee silti siitä totaalista pelikultaa? Täytyy oikein hattua nostaa, sillä osittain suomalaisvoimin syntynyt Ion Fury (aiemmin Ion Maiden) on upea, hauska ja huikean pelattava paluu räiskintäpelien parhausytimeen.

Ion Furyn taustalla on paljon historiaa. Amerikkalainen koululainen Ken Silverman koodasi vuonna 1992 Wolfenstein 3D:n nähtyään oman pelimoottorinsa prototyypin ja Ken’s Labyrinth -pelin, jonka suuri pieni pelitalo Apogee osti ja julkaisi vuonna 1993. Apogee innosti poikaa jatkamaan pelimoottorinsa kehittämistä ja siitä tuli niin oiva, että firmahan palkkasi Kenin ja tuotteisti Build-pelimoottorin työkaluineen muillekin lisensoitavaksi. Buildistä tuli id Softwaren Doom- ja Quake-pelimoottorien menestyvin kilpailija ja sillä tehtiin yksi jos toinenkin megapeli, kuten Duke Nukem 3D, Blood, Redneck Rampage, Shadow Warrior ja Witchaven II.

Vaan Build hiipui historiaan, sillä sen 2,5D-tekniikka ja erikoinen visuaalinen spriteihin pohjautuva grafiikkatyyli eivät skaalautuneet uusille koneille tai 3D-näytönohjaimille. Niinpä olikin melkoinen jyräyllätys, kun Apogeen perillinen 3D Realms ja Voidpoint-studio ilmoittivat tekevänsä Buildillä uutta peliä. Kaiken lisäksi lähtökohtana oli nimenomaan Duke Nukem 3D:n aikainen Build-versio. Ajatelkaas - tämä on ensimmäinen ylipäätään millään Build-moottorin versiolla tehty peli 19 vuoteen. 19 VUOTEEN! Nyt on retroo.

Duke Nukem, pelimiesten Build-mies vm 1996.
Bombshell, pelinaisten Build-nainen vm 2019.

Toki Ion Maid… Furyn Build on aivan omansa, sillä pelitiimi on sorvannut sekä pelikoodia että työkaluja. Vaikka peli näyttää tämän päivän pelaajan silmiin kovin vanhalta ja retrolta, niin koodin alla on paikat pistetty paljolti uusiksi. Veikkaisin, että vanhan DOS-pelimoottorin tunaaminen moderneilla Windowseilla toimivaksi on ollut haastavaa. Siinä samalla on myös rukattu pelin sisäistä logiikkaa ja visuaaleja oikein kunnolla. Vaikka peli näyttää vanhalta, niin onhan se kuitenkin verrattomasti paremman näköinen kuin 1990-luvun Build-pelit. Tekijät kehuvat, että peli on luotu alusta loppuun käsityönä ja jokainen objekti, jokainen pikseli on laitettu paikoilleen tietoisesti, rakkauden hiirellä hivuttamalla.

Ison, muutaman vuoden mittaisen urakan tulema on peli, joka äkkinäisesti vilkaistuna näyttää vahvalta ysäriltä, mutta joka on silti liian iso ja tekninen toimiakseen 1990-luvun kovimmallakaan pelikoneella.

Vaan tiedättekös mikä tässä on parasta?

Se, että Ion Fury on älyttömän hyvä peli. Se on herkullisen mukaansatempaava paluu 3D-räiskintöjen juurille. Se on peli, joka jyrää täysillä eteenpäin ja tarjoaa kiitävää, ylivalonnopeudella tapahtuvaa juoksua ja toimintaa, jossa ei ole mitään ylimääräistä kikkailua. Kontrollit on karsittu hyvään ysäriytimeen, tarinaa ei juoksuteta massiivisilla animaatio- tai kerrontatuokioilla ja pelaaja pääsee aloittaessaan viidessä sekunnissa räiskintämättämään.

Eteneminen on suoraviivaista mutta hetkittäin myös sokkeloista. Genren perinteitä kunnioitetaan muun muassa sillä, ettei pelaajaa opasteta mitenkään. GPS:iä tai opastavia nuolia ei ole, vielä vähemmän kädestä opastavaa kenttäsuunnittelua. Ehei. Mene miten menet ja aikanaan varmaan löydät perille. Ehkä siihen väliin mahtuu myös kummastelua ja etsintää, että mistäs kummasta siihen ja siihen oveen sopivan avaimen löytää, mutta kaikki selvinnee aikanaan kunhan vain jaksaa koluta ja älyää pudottautua sen monesti ohijuostun kaivon pohjalle. Tiettyyn ysärilogiikkaan on siis syytä varautua, samoin kuin salahuoneiden etsimiseen ja hupaisiin viittauksiin.

Vaikeustasoltaan Ion Fury on varsin raju. Refleksien ja toimintapelikoodiston on oltava hanskassa, sillä vaikka ionineitomme Bombshell onkin raju soturi, niin vastustajia on paljon ja ne ampuvat kovilla. Oma lisähaastetta kertyy Build-moottorin mahdollisuuksien täysimittaisesta hyödyntämisestä. Ansoja, yllätyksiä ja kieroiluja näet riittää, kuten myös räjähteleviä seiniä ja taakse tyhjästä ilmestyviä vihollisia. Vakavammassa pelissä nämä voisivat jo ärsyttää, tässä ne kuuluvat ehdottomasti asiaan. Pelaaja elää jatkuvasti veitsen terällä eikä paikoilleen kannata jäädä makkaraa paistamaan.

Meikäläisen kaltaiselle pitkän linjan pelaajalle tämä paluu kiteytettyyn räiskeeseen on aivan ihanaa vaihtelua tämän päivän megapeleihin. Ion Furyn toiminta on vauhdikasta ja nautinnollista. Peli pyörii vanhemmallakin koneellani huikeaa vauhtia sujuvasti, mikä tekee ärhäkästä toiminnasta sitäkin hauskempaa. Kävelyaskeleita ei täällä tunneta eikä väsymystäkään sen puoleen, vaan vauhti on aina TÄYSIII. Räiski-ja-ryntää-toiminta lumoaa ja tempaa mukaansa, ainakin jos pelimaku ja ysärifiilistely osuvat kohdalleen. Pelimoottorin rajoitukset ja grafiikan kulmikkuus voivat toki olla joillekin ongelmallisia, samoin tahallisen ysärihenkinen äänimaailma. Mutta jos et elänyt 1990-luvun FPS-pelien aikakautta henkilökohtaisesti, niin Ion Fury on mitä parhain väline siihen tutustumiseen. Ainakin se näyttää Build-pelimoottorin ja ysäriräiskinnän parhaassa mahdollisessa valossa. Tämä toimii eikä ole edes kallis. Sen kokeneille Fury on taasen upea paluu siihen aikakauteen, kun Duke ja spritegrafiikka hallitsivat.

Videota vanhemmasta Early Access -versiosta:

Suora linkki: https://www.youtube.com/watch?v=0b6dp3x61tw

Ion Fury julkaistiin Ion Maiden nimisenä Steamin Early Access –palveluun vuonna 2018. Nimi jouduttiin vaihtamaan Maidenista sen jälkeen, kun Iron Maiden –yhtyeen lakimiehet hermostuivat nimien samankaltaisuudesta. Peliä on tehty nyt kolmisen vuotta ja sen tekijöissä on myös suomalaisia muun muassa tekniikan, kenttäsuunnittelun ja musiikin/äänien saralla. Musiikit ovat tamperelaisen demoscene-aktiivin Roz/Byterapersin (eli V2.fi:n pitkän linjan lukijoille tutummin Jarkko Rotsténin) käsialaa. Soundtrack löytyy ainakin Spotifystä.

Peli saapuu myöhemmin myös eri konsolialustoille.