Ihmiset orjuuttaneita robotteja, eksentrinen professori ja koulupukuinen teinityttö maagisella robottikädellä... eli Japani ei petä tälläkään kertaa, kun materiaa muovaava Reika lähtee pelastamaan maapalloa Game Freakin uusvanhassa tasohyppelyssä.



Peliyhtiö Game Freak ei ole nimenä välttämättä yhtä tunnettu, kuin Activionin tai Blizzardin kaltaiset pelimaailman suurnimet, mutta mielipide saattaa muuttua kun katsoo firman peliluetteloa: 80-luvulla perustettu peliyhtiö on vastuussa sellaisestakin pikkupelistä kuin Pokémon. Maailmanlaajuista menestystä ja kaksinumeroisen määrän jatko-osia saanut Pokémon on ollut sellainen rahasampo, että yhtiöllä on varaa tehdä välillä jotain muutakin. Se “jokin muukin” on tässä tapauksessa muutama vuosi sitten tietokoneille julkaistu Giga Wrecker, joka saa nyt konsolikäännöksen Alt-lisänimellä. Alt-nimen lisäksi konsoliversiota on uudistettu muun muassa neuvoja antavalla robotilla, uudella Iron Man -vaikeustasolla sekä 20 uudella kentällä.


Vaikka Pikachun ja muiden eläintappelijoiden seikkailut ovat kehittyneet vuosien varrella, moni voisi katsoa alkuperäisiä Red- ja Blue-pelejä ja tokaista, että kauas ei olla parissakymmenessä vuodessa päästy. Giga Wrecker herättää kovasti samanlaisia ajatuksia: vaikka pelimekaniikoissa on yritystä ja ajatusta, tämä animehenkinen 2D-platformeri tuo lähinnä mieleen menneiden vuosien tasoloikat ja vuosikymmenen taitteessa suositut, fysiikkapohjaiset puzzle-pelit.



Tulevaisuuteen sijoittuva Giga Wrecker tapahtuu tutunkuuloisissa maisemissa. Robottiarmeija saalistaa ihmiskunnan rippeitä riutuvalla planeetalla, ja nuori Reika odottaa omaa kuolemaansa sellissä viruen. Yhtäkkiä sellin seinä räjähtää ja Reika luulee jo pelastuvansa, kun savusta astuu mystinen nainen. Mysteerimimmi ei kuitenkaan ojenna kättään vaan osoittaa aseella: naisen mukaan ihmiskunnan pelastuminen vaatii Reikan tappamista ja sellissä virunut nuori saa luodista.


Oikeutetusti kaikesta pöllämystynyt Reika ei onneksi saa surmaansa, vaan herää myöhemmin upouuden robottikäden kanssa. Eksentrinen professori kertoo korvanapin kautta että henkitoreissaan olleen Reikan pelastaminen vaati uuden käden asentamista. Nyt Reikan täytyykin sekä korvata professorille pelastustoimista koituneet kulut että selvittää, kuka mystinen ammuskelija oli.


Höttöinen tieteistarina kierrättää tusina-animeiden hahmotyyppejä, vitsejä ja kohtauksia surutta, eikä tarjolla ole oikein mitään uutta kenellekään joka vietti teini-iän viikonloppuja supposuiden ja lautassilmien parissa. Mielenkiintoinen aloitus sekä muutamat juonenkäänteet ansaitsevat kyllä kehuja, mutta tarinan pintapuolta syvemmältä ei löydy oikein mitään.



Robottiarmeijan kaluama maailma on visuaalisesti mielenkiintoinen, vaikka ruutu onkin niin täynnä erilaisia värejä, tekstuureja, kerroksia ja muotoja, että nopean toiminnan keskellä elementit hukkuvat helposti toisiinsa. Tyyli on silti selvästi plussan puolella: selkeästä retrohengestä huolimatta Game Freak ei vain toista takavuosia perinteistä pikseligrafiikkaa, vaan onnistuu sulauttamaan entisaikojen visuaalisen tyylin nykyaikaisempaan muotoon. Robottivastusten design ansaitsee yhtä lailla kiitosta.

Vastuksia myös riittää, kun Reika lähtee kaatamaan robottihirviöiden armeijaa: professorin asentama nanobottikäsi pystyy tuhoamaan seiniä ja muokkaamaan materiaa tarvittavaan suuntaan, joten yhden koulutytön armeija alkaa siivota Tellusta droideista. Robottikättään käyttäen Reika voi murjoa vihollisia massiivisella irtomateriasta kerätyllä pallolla, kannattelevia köysiä taas pääsee katkomaan nanoterällä. Nanoroboteilla materiaa muovaava käsi saa väsättyä käytännössä mitä tahansa keihäästä poraan.


Taistelussa on puhtaan räimeen lisäksi mukavaa rytmittelyä. Reika pystyy aiheutettamaan vahinkoa vain, jos käsi on kerännyt tarpeeksi materiaa kohdetta kookkaampaa nyrkkiä varten: mitä isompi vihollinen, sitä isommalla moukarilla vihollista pitää motata. Taistelut muuttuvat monesti rytmipelin kaltaiseksi tanssahteluksi, missä pelaajan täytyy kerätä lisää materiaa ympäristöstä, väistellen samaan aikaan vihollisten iskuja.

Pelkkää robottien hakkausta Giga Wrecker ei silti ole, vaan suuri osa ajasta kulutetaan fysiikkapohjaisten puzzlejen parissa. Välillä pitää mukiloida seinämää jotta rakennelma romahtaa muodostaen sillan, toisinaan katkotaan köysiä tasohyppelyn pysäyttävän esteen tiputtamiseksi tyhjyyteen. Ongelmatilanteet eivät itsessään ole mitenkään mahdottoman vaikeita (ja Alt-versiossa on mukana vinkkirobotti), mutta 2D-fysiikkapulmissa on aina se ongelma, että fysiikkamoottori saattaa heivata rakennuspalikat minne sattuu. Puzzlea läpäistessä suurin osa ajasta ei välttämättä kulukaan ratkaisun älyämiseen, vaan siihen että palikat tippuvat ratkaisun mukaiseen asentoon.



Vanhanaikainen seikkailu kulkee miellyttävän metroidvaniamaista reittiä, eli tarinan edetessä ansaitut kyvyt avaavat vanhoilta alueilta uutta tutkittavaa. Alt-versiosta löytyy lisäksi kokonaan uutta tutkittavaa 20 kentän verran. Maailma on sinällään luotu monipuolisen hienosti, mutta eri huoneet yhdistyvät toisiinsa sellaisena sokkelona, että keskittymisellä ei ole varaa herpaantua. Teleporttipisteistä huolimatta edestakaisin juoksentelua syntyi sen verran, että pelin edetessä ramppaamiseen alkoi uupua. Vanhojen metroidvanioiden fanit ovat silti varmasti kuin kotonaan.


Sokkeloissa seikkailua vaikeuttaa pelin hipaisunherkkä ohjaus. Tattia ei tarvitse liikuttaa kuin millin verran sivulle, ja pelihahmo lentelee jo pitkin poikin näyttöä. Liiallisesti liukuva ohjaus ottaa erityisesti kupoliin, sillä anteeksiantamattomat tasoloikkakohdat ja pomotappelut vaativat todella tarkkoja refleksejä. Turhautumista lisää pelin omituinen checkpoint-systeemi, mikä tuntuu tallentavan menon monesti väärään paikkaan, kuten juuri ennen pitkää keskustelua. Lataustauot ovat onneksi olemattoman lyhyitä, mutta yksittäisen hypyn millintarkka hinkkaus on silti väsyttävää, jos tallennussysteemi heittää pelaajan pahimmillaan aiempaan huoneeseen.

Hiomattomuuden lisäksi peli tuntuu myös (paremman sanan puutteessa) halvalta. Valikot, grafiikat ja pelin yleisluonne synnyttävät mielikuvan käsikonsolipelistä tai 20 vuotta vanhasta klassikosta mistä on tehty remasterointi. Ei tämä suoranaista miinusta ole, mutta AAA-budjetin spektaakkelia tai innovatiivista indie-henkeä ei Giga Wreckeriltä kannata missään nimessä odottaa.


Giga Wrecker Alt ei ole erityisen huono peli, mutta pelatessa huomasin silti ärsyyntyväni moneen asiaan. Ehkä kyseessä on peliyhtiön maine niin myyntimenestysten kuin kulttisuosikkien parissa, mutta odotin jotakin enemmän kuin ihan kivaa 2D-puzzleloikkaa. Jos kaipaa animehenkistä metroidvaniaa robottiarmeijan keskellä, Giga Wrecker on oikein mukiinmenevä tuotos, mutta klassikoksi kruunaaminen jätetään väliin väliin.