Muistan kuinka nuorena pojankloppina katsoin Jaana Pelkosen tähdittämää TILT TV:tä, ja näin tuolloin ensimmäistä kertaa Final Fantasy XII -pelin arvostelun. Mieleeni juontuu yhä sanatarkasti pelille annettu tuomio: “se ei ole vain kova. Se on paras!” Nyt noin 12 vuotta tämän arvion jälkeen aion allekirjoittaa tuon tuomion. Final Fantasy XII: The Zodiac Age on Nintendo Switchin paras roolipeli Xenoblade 2:n rinnalla.



The Zodiac Age on käytännössä pelin kolmas versio. Alkuperäinen teos oli luonnollisesti Final Fantasy XII, jota seurasi Final Fantasy XII: International Zodiac Job System. Viimeisin näistä varianteista on pelin remasteroitu versio The Zodiac Age. Pelin uusimmassa - ja arvostelun keskiössä olevassa - versiossa sulautetaan yhteen kahden aikaisemman pelin ominaisuuksia. Oman kulmansa versioon tuo se, että tällä kertaa peli on saapunut Switch-konsolille kannettavaan muotoon. Tätä ennen The Zodiac Age on ilmestynyt Xbox Onelle, Playstation 4:lle sekä PC:lle.


Alkuperäisen Final Fantasy XII -pelin luomisprosessi oli aikanaan kuoppainen. Yhteensä viiden vuoden mittainen projekti koki useita takaiskuja, ja lopulta pelin ohjaajaksi asetettu Yasumi Matsuno - jonka käsialaan ovat mm. Final Fantasy Tactics ja Vagrant Story - joutui vetäytymään hankkeen johdosta vain vuotta ennen pelin virallista julkaisua.

Myös pelin päähenkilö tuotti päänvaivaa. Alunperin teoksen protagonistiksi suunniteltiin Bachia, joka lopulta jäi pelin sivuhenkilöksi. Hänen sijastaan tapahtumien keskipisteeseen nostettiin nuori Vaan, jonka ajateltiin vetoavan suurempaan yleisöön. Harmillisesti Vaan jää pelin Tintiksi, eli hahmoksi johon on helppo samaistua tämän tyhjän persoonallisuuden vuoksi. Heikosta johtotähdestä huolimatta pelin juoni on saatu pidettyä mielenkiintoisena, ja onneksi pelin muut hahmot ovat värikkäitä persoonallisuuksia.


Iso osa Final Fantasy -pelisarjaa ovat sen musiikit, ja tästä syystä on äärimmäisen ikävää, ettei Nobuo Uematsu vastannut tällä kertaa sävellystyöstä. Vaikka pelin melodioissa ei ole mitään varsinaista vikaa, huomasin yhä kaipaavani Ueamatsun tunnusomaista mystiikkaa.



Yksi keskeisimpiä muutoksia alkuperäiseen peliin verrattuna on Zodiac Job System, jonka avulla pelaaja voi valita jokaiselle hahmolle ammatin. Myöhemmässä vaiheessa jokainen hahmo oppii myös toisen ammatin, mikä entisestään vahvistaa sankareita, ja antaa mahdollisuuden puuttua ensimmäisen ammatin mukanaan tuomiin heikkouksiin. Varsinainen hahmojen kehitys tapahtuu License Boardin avulla, jonka kautta pelaaja kehittää sankareita haluttuun suuntaan. Kokonaisuus luo valtavan määrän mahdollisuuksia, ja tästä syystä on helpottavaa, että pelin Switch-versiossa on mahdollista pyyhkiä ansaitut saavutukset kokonaan pois ja sijoittaa lisenssilaatat kokonaan uudella tavalla.


Final Fantasy XII eroaa sarjan aikaisemmista peleistä reaaliaikaisilla taisteluillaan, jotka muistuttavat huomattavasti verkkoroolipelien vastaavia kahakoita. XII luopui jo aikoinaan pelisarjasta tutuksi tulleista satunnaisista taisteluista. Pelissä viholliset näkyvät alati kartalla, eikä taistelun aloittaminen siirrä pelaajaa erilliselle “taisteluareenalle”. Tämä nopeuttaa uskomattoman paljon pelikokemusta, sillä pelaajan ei tarvitse enää tuijotella taisteluiden latausruutua tai pitkällisiä voittoposeerauksia.


Omasta perspektiivistäni pelin isoin miinus on sen hyödyntämä Gambit-mekaniikka. Kyseessä on joukko käskyjä, joita pelaaja jakaa ryhmänsä sankareille. Näistä käskyistä muodostetaan joukko syy-seuraus -suhteita, joiden mukaan pelihahmot toimivat. Tässä ratkaisussa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta jotta Gambit-järjestelmästä saa kaiken ilon irti, on pelaajan ostettava käskyjä pelimaailman kaupoista, ja avattava uusi käskyrivejä pelihahmoja kehittämällä. Tällainen viilailu voi kannustaa pelaajaa luopumaan koko järjestelmästä, sillä kaikki komennot on mahdollista syöttää hahmoille myös manuaalisesti. Käskyjen antaminen käsipelillä kuitenkin venyttää taisteluita turhaan.



Pitkästä historiastaan huolimatta - ja osittain siitä johtuen - The Zodiac Age on mestarillinen kokonaisuus. Roolipeliklassikon käännöstyö Switchille on onnistunut erinomaisesti ja käsikoossa peli näyttää upealta. Huomasin ajoittain unohtavani, että pelaan alunperin vuonna 2006 julkaistua teosta. FFXII on ottanut visuaalisia vaikutteita Välimeren alueen kulttuuripiiristä, ja tämä pelimaailmassa harvoin hyödynnetty perspektiivi tuo raikkaan henkäyksen teokseen vielä vuonna 2019.


Remasteroidun version myötä peliin on tuotu pieniä, mutta erittäin tärkeitä viilauksia, joiden avulla pelaamisesta saa paljon miellyttävämmän kokemuksen. Zodiac Age mahdollistaa pelin kielen vaihtamisen, joten halutessaan englannin voi vaihtaa lennosta japaniksi. Myös musiikit voi pitää originaaleina tai ne voi vaihtaa uudelleen orkesteroituihin versioihin. Kiirellisemmille pelaajille on myös helpotusta luvassa, sillä pelin voi laittaa pikakelaukselle. Tällöin pitkät välimatkat ja taistelut sujuvat sukkelasti.


The Zodiac Age on uudelle pelaajalle raskas kokemus, sillä se tarjoaa suuren määrän vaihtoehtoja heti alkumetreiltä lähtien. Tästä syystä pelin satunnainen kokeilija voi tuntea ahdistusta, ja myönnän itsekin googlanneeni kuumeisesti millainen ammattikombinaatio millekin hahmolle parhaiten sopisi. Mikäli olet roolipelien ystävä, mutta Final Fantasy -pelisarja ei ole koskaan päässyt nappaamaan, voin vahvasti suositella Final Fantasy XII: The Zodiac Agea. Se kun eroaa niin tunnelmaltaan kuin mekaniikaltaan muista pääsarjan peleistä.

Hyvää The Zodiac Agen Switch-käännöksessä

• Erittäin onnistunut käännös Switch-konsolille
• Mahdollisuus nollata opitut kyvyt
• Pikakelaus, uudelleen nauhoitetut musiikit ja mahdollisuus valita pelin kieli
• Peli näyttää komealta sekä käsikoossa että isolta ruudulta
• Erittäin lyhyet latausajat

Alla plussat ja miinukset varsinaisesta (FFXII-)pelistä.