Kanadalaisen, pienen Nine Dots Studion Outward kumpuaa sydämellisistä lähtökohdista, sillä se haluaa olla vakavasti otettava, perinteitä kunnioittava avoimen maailman kolmannen persoonan roolipeli, johon yhdistyy selviytymispelien perusmekaniikkaa. Pelaaja on ihan tavallinen tallaaja, jolle ei anneta synkkää ja mystistä taustatarinaa tai selittämättömiä sankarin voimia, vaan perusidea on rakentaa itse oma hahmonsa ja seikkailunsa Aurain maassa alusta saakka.



Seikkailuun ryhtymistä aletaan valmistella jo hahmoeditorista lähtien. Valittavissa on valmiita, kosmeettisia asetuksia ja näiden yhdistelmiä aina hahmon iästä ja kampauksesta edustamaansa etnisyyteen saakka. Uniikkia hahmoa ei pysty tekemään, mutta monenlaista hiihtäjää saa yhdistelmistä kuitenkin aikaiseksi, kuten animetyylisillä kampauksilla varustettuja eläkeläisiä tai naispuolisen Barry Manilow’n. Kun tyydyttävän näköinen digitaalinen tomumaja on tehty, pelaaja paiskataan rannalle kalsarisillaan, vailla aseita ja vatsa sekaisin. Perustavanlaatuista selviytymismekaniikkaa esitellään tällä tavoin: hanki lämmintä päälle, kerää tarvikkeita, tee vatsalääkettä sekä nauti se ja ota nokoset.


Pelaaja löytääkin itsensä seuraavaksi ensimmäisen kartan pääkaupungista ja omilta kotikulmiltaan. Käy ilmi, että herääminen rannalta oli seurausta haaksirikosta ja pitääkseen oman, rakkaan kotimajakkansa, pelaajan tulee keksiä määräajassa jostakin velanmaksuun tarvittavat 150 hopeakolikkoa yhteisön matriarkalle. Jos tehtävän jättää huomiotta, saa suojaa myöhemmin tarvittaessa rahaa vastaan majataloista, mutta jos tuon vaaditun summan maksaa ajallaan, on aina koti odottamassa lämpimine liesineen, pehmeine peteineen ja paikallisine inventaariopaikkoineen. Summan saaminen kasaan vaatii tavaroiden, romun ja arvoesineiden etsimistä tai ruumiilta ryöstämistä sekä myymistä, edellyttäen myös aseiden ja selviytymistaitojen hankkimista vikkelästi, koska vastustajat kylän ulkopuolella ovat aina valmiita käsirysyyn. Ryövärin puukosta ja villipetojen hampaista saa herkästi osumaa, jotka pitää pystyä korjaamaan mahdollisimman pian seuraavien mahdollisen uhkien odottaessa jo kulman takana. Jos verenvuoto ei tyrehdy tai vaikkapa akuutti myrkytystila iskee päälle eikä lääkkeitä ole maisemissa, on kohtalona kuolema, jonka jälkeen peli jatkuu jostain satunnaisesta lokaatiosta samalta kartalta, toisinaan varusteidenkin kadotessa samalla.


Inventaarion ja varusteiden ylläpito ja kaikenlainen esineiden ja asioiden valmistaminen ja rakenteleminen ovat selviytymisen kannalta ydinasioita. Pelaajalla on mahdollisuus pitää painorajojen puitteissa tavaraa taskuissaan sekä repussaan, jonka voi pudottaa taistelun alkaessa maahan paremman liikkuvuuden saavuttamiseksi. Reissuilta kerätään luonnonvaroja ja esineitä, joista reseptejä tuntemalla voi väsätä monenlaista näppärää vaikkapa aseiksi, ruoaksi, vaatteiksi tai halutessaan säästää myytäväksikin. Asioiden valmistaminen on mukavaa ja toteutettu helpoksi inventaariovalikosta käsin. Kaikenlaista roinaa ja rompetta on pelimaailmassa runsaasti ja valikoima on ilahduttavan laaja. Maailmalle kylvetyt selviytymistarvikkeet, kuten nuotiot, matkapedit ja aseet jäävät siihen mihin ne on pudottanutkin, joten itselleen voi tehdä halutessaan myös leirejä. Ulkosalla yöpyminen on usein vaarallista, mutta turvallisissa sijainneissa nukkuminen korjaa tarvikkeita ja palauttaa reissussa kuluvia terveyttä ja staminaa.



Varsinaista tasokehitystä ei pelissä ole. Sen sijaan pelaaja voi hankkia rahalla kaupungeista mitä tahansa tarjolla olevia taitoja ja kehittää repertuaariaan ostettavilla tarvikkeilla ja resepteillä. Esimerkiksi ensiavun ja kokkaustaidon hallitseminen antaa mahdollisuuden parempiin selviytymistarvikkeisiin ja niiden myötä myös efekteihin, kun taas taitava aseseppä tekaisee itselleen eri efekteillä varustetut välineet. Efektien ja niiden vaikutusten yhdistelmillä on merkitystä esimerkiksi erilaisten taistelu- ja selviytymistilanteiden kannalta. Sää, myrkytystilat, lämpötilat, nälkä ja jano vaikuttavat myös hahmon palautumiseen ja jaksamiseen, joten niiden tarkkailu ja erilaisiin tilanteisiin varautuminen on tärkeää. Toisaalta selviytymisensä tarkkailuun ja jatkuvaan valmistautumiseen saa palamaan myös todella paljon aikaa ja vaivaa, joka voi mitätöityä milloin tahansa kuoleman kohdatessa.


Perushyökkäyksiä taistelutilanteisiin on aluksi vain kaksi. Uusia liikkeitä ja myöhemmin myös tappeluloitsuja saa rahaa vastaan, mikä tuntuu hölmöltä suhteessa siihen, miten vaikeaa rahaa on toisinaan hankkia taitoja varten. Taistelutilanteiden kannalta hyökkäyksien vähyys on tympeää, sillä viholliset osaavat suojautua tehokkaasti perusliikkeiltä ja ajoitusten saaminen oikein on usein hankalaa. Loitsusysteemi vaatii pelaajalta opettelemista ja totuttelemista perustaistelun lisäksi, koska se nojaa vahvasti ritualistiseen suorittamiseen. Onneksi viholliset eivät ole mitään järjen jättiläisiä, vaan ovat hämättävissä ympäriinsä liikkumalla vaikkapa taistelussa kuluvan staminan nousua odotellessa. Tämä parantaa mahdollisuuksia kumauttaa sopivasti pari viimeistä iskua ja selvitä puukkohippaleikistä hengissä. Myös kohteen lukitus on taistelutilanteita usein helpottava juttu, sillä vihollinen pysyy seurannassa tiukasti ja omaa ajoitustaan voi seurata tarkemmin. Myös ansoja ja myrkkyjä voi käyttää harkiten edukseen, mutta usein huonosti suunnitellut tai yllättävän vaikeat tappelut kuitenkin johtavat äkkikuolemiin.

Maailma on avoin ja se koostuu neljästä vihollisia kuhisevista kartta-alueesta kaupunkeineen ja maastoineen. Maisemat ovat komeita ja ne vaihtelevatkin mukavasti alueiden välillä. Navigointisysteemi on lyhyen totuttelun jälkeen virkistävä: kompassi ei kerro mihin mennään, vaan pelaaja suunnistaa maamerkkien mukaan kartan avulla paikasta toiseen. Päivät kuluvat ja seikkailija samoilee paikasta toiseen omilla asioillaan tai muiden käskyttämänä. Peli tarjoaa jonkin verran tekemistä ja haasteita NPC-hahmojen löyhien ja mitäänsanomattomien juonikuvioiden kuljettamana, mutta itselleen voi keksiä tekemistä myös maastojen ja luolastojen tutkiskelusta tai töistä, joita voi noutaa tehtäväksi kaupungeista. Roolipelipuoli jää melko kevyeksi, kun tarinaan ei ole panostettu eikä toisaalta pelaajaakaan kannusteta panostamaan, koska maailmassa on monenlaista muutakin löydettävää. Suhde kohdattuihin hahmoihin jää pintapuoliseksi eikä sitouta immersion puolesta ensimmäisen tehtävän jälkeen. Pelin varsinainen sisältö menee nopeasti romun keräämiseksi ja ympäriinsä kanniskeluksi sekä tappeluiden hakemiseksi – tai välttelemiseksi – omista preferensseistä riippuen.



Moninpelimahdollisuudet ovat mukava pieni lisä, joista jaksoi huvittua muutaman hetken verran. Kaverin kanssa voi pelata joko verkon yli tai paikallisesti jaetulla ruudulla. Jaetun ruudun kokemus oli tosin vaikea taistelun kannalta, sillä horisontaalisesti rajattu ruututila muuttuu äkkiä liian tukkoiseksi. Välillä oli lähes mahdotonta nähdä, mitä edessä on ja kuinka lähellä. Moninpeli toi (ehkä epätoivottuakin) haastetta, kun hahmot olivat eri varustelutasoilla aseidensa sekä taitojensa suhteen. Toisen hahmon suojeleminen ja ruokkiminen oli jatkuvasti välttämätöntä, eikä lapsenvahtina toimiminen juuri parantanut pelikokemusta. Tästä syystä molempien kannattaa aloittaa yhdessä suunnilleen samalla peliajalla, mielellään alusta, jotta pelaaminen ei ole pelkkää katastrofien välttelyä ja resurssien silmitöntä tuhlaamista. Moninpelin eduksi voitaisiin laskea lähinnä ne tilanteet, joissa uskollinen ystävä vartioi leiriä toisen nukkuessa tai muuten epäreilussa taistelussa on yksi äijä lisää miekan varressa, mutta koska vaikeustaso muuttuu pelaajamäärän mukaan, ei pelissä voi tuudittautua turvallisiin tunnelmiin vain siksi, että omalla puolella on vahvistusta.


Grafiikka näyttää jääneen jälkeen nykypäivän ideaalista. Kantikkaat hahmot, heikot tekstuurit, grafiikkabugit ja tönköt animaatiot näyttävät staattisessa maailmassa yksinkertaisilta ja valitettavan ikääntyneiltä muutamia satunnaisia efektejä lukuun ottamatta. Vuorokaudenajan tai säätilojen vaihtuminen ei vaikuta siihen, mitä NPC:t puuhaavat tai mitä muuten maailmassa tapahtuu, mikä tuntuu nykymittapuulla omituiselta. Elävän elämän tunne puuttuu, kun interaktiota on tarjolla hyvin vähän ja kaupunkien asukkaat ovat enimmäkseen koristeita. Äänet puoltavat samaa vaikutelmaa: ääninäyttelijöitä kuulostaisi olevan muutama tekemässä useiden eri hahmojen äänet, näyttely on laadultaan ankeaa ja nauhoituslaatu karkea. Lisäksi hahmot eivät lue dialogipätkistään muuta kuin alut ja loput on tihrustettava tekstilaatikosta, jos edes jaksaa siinä kohtaa enää kiinnostaa. Ambienssiääntä ja efektejä on tarjolla minimimäärä, mutta musiikki on onneksi ihan kuunneltavaa, vaikkakaan se ei riitä yksin paikkaamaan muun äänimaailman vajeita.



Outwardia ei pidä luulla yhdeksi läpijuostavista tusinaseikkailuista, sillä se pistää pelaajan opettelemaan asioita ja toistelemaan samoja tehtyjä virheitä useita kertoja. Jo senkin jälkeen, kun virheet lakkaavat olemasta virheitä, tuntuvat toisto ja kuolemanjälkeinen itsensä keräily liian kovilta rangaistuksilta. Peli ei varsinaisesti arvosta siihen investoitua aikaa tai ajatustyötä, vaan saattaa listiä seikkailijan armotta milloin tahansa uudestaan. Hahmon kehittäminen on kokonaisuudessaan hidasta ja se sisältää paljon toistoa, eikä hirveästi kannusta jatkamaan parempien seikkailujen toivossa. Mekaniikoissa on myös ajoittain loogisia puutteita, jotka eivät lämmitä mieltä sillä hetkellä, kun selviytyminen on todella pienestä kiinni. Sisältö ei riitä kannattelemaan pelin jyrkästi vaihtelevaa vaikeustasoa ja muutamien järjettömien äkkikuolemien jälkeen motivaatio jatkaa voi kuivahtaa kasaan. Projektina peli on siis hyvin kunnianhimoinen, mutta lopputuloksen perusteella pieni kehittäjätiimi on haukannut liian suuren palan.


Outward osaa olla epätasaisen laatunsa ja keskeneräisen tuntumansa vuoksi alkuinnostuksen jälkeen melkoisen ärsyttävä seikkailupeliksi. Maailmaa ja alueita tutkisi mielellään enemmän, jos jatkuvan kuolemisen aiheuttama turhautuminen ei painaisi takaraivolla koko ajan. Tunnelmassa on jotain hauskan perinteistä ja uuden ja vanhan yhdistäminen on lähtökohtaisesti aina kiintoisaa, mutta Outwardin tapauksessa tuntuu hyvin pian siltä, että tämä kaikki on jo nähty. Kuvailtu selviytymismekaniikkahan ei ole uniikki idea, mutta sen yhdistäminen keskiaikatyyliseen fantasiaseikkailuun on raikas juttu. Pelin pointti on selvästi siinä, miten kauan maailmassa selviää ja kuinka monta kertaa itsensä voi haastaa ja pyrkiä ylittämään vaikkapa varustelutasonsa suhteen. En ainakaan itse selvästi kuulu niihin, jotka jaksavat antaa pelin takoa itseään turpaan loputtomasti lämmintä kättä ja kauniita ajatuksia vastaan, lunastamatta mitään lupausta suuresta seikkailusta, mutta jollekin seikkailupelimasokistille tämä saattaa toimiakin.