Mikä onkaan miehekkäämpää kuin vetää parikymmentä tonnisella tankilla ympäri metsiköitä ja peltoaukeita välillä antaen ruutisadetta vihollisen niskaan. Tätä kaikkea pyrkii olemaan uusin Steel Fury. Pelillä on myös lisänimi Kharkov 1942, mutta käytän sitä tässä arvostelussa kovin harkitusti, sillä en ole aivan vakuuttunut ansaitseeko peli tulla mainituksi tämän legendaarisen ja tiivistunnelmaisen taistelun yhteyteen.



Steel Furyssä pelaaja pääsee siis touhuamaan toisen maailmansodan aikaisten peltipurkkien sisälle. Valittavana on kolme tankkia, neuvostovalmisteinen T-34 eli meille suomalaisille tutummin Sotka, brittien kehittelemä Matilda, sekä saksalaisten tunnettu Panzerkampfwagen IV. Taistelutantereena toimii nykyisen Ukrainan maaperällä sijaitseva Harkovan alue, niin kuin jo pelin nimi kertoo. Ainekset tässä sopassa ovat enemmän kuin kohdallaan. Ympäristönä on yksi historian tunnetuimmista panssarisodista ja käytössä toisen maailmansodan kovinta kalustoa.

Pelissä pitäisi mainostekstien mukaan olla kolme kampanjaa, mutta enemmänkin pelin tehtävät ovat irtonaisia taisteluita samoissa ympäristöissä, kuin suuria yhtenäisiä sotatoimia. Harkovan taistelujen tunnelmaa ja motissa olemisen ahtaan paikan ahdistusta peli ei pysty tarjoamaan millään tasolla. Välillä tehtävissä olo on enemmänkin kuin ransukoiralla kissanristiäisissä, yksinäistä on. Ei vain riitä että maastot ja kartat on mallinnettu oikeista taisteluista, jos kaikki se tunnelma mikä tästä esikuvasta olisi saatu otettua, on hukattu.

Uskon, että edes hitusen realistisempi tunnelma näissä taisteluissa olisi riittänyt korvaamaan kaikki nämä oikeat maastot, sillä aitotunnelmaisessa taistelussa on hyvin pitkälti se ja sama minkälaista pusikkoa sillä kanuunalla laukoo. Lähestyvät vihollislaumat kehittävät kyllä hikeä otsalohkoon, silloin harvoin kun kaikki toimii niin kuin pitää. Valitettavan usein hyvin kehittyvät taistelusessiot kuitenkin kaatuvat siihen, että tekoälykomentajat päättävät pistää tankkilaumat vihollisen kohtaamisen sijaan aivan käsittämättömille sunnuntaiajeluille. Tässä vaiheessa voisi toisaalta myös kiittää pelintekijöitä siitä, että näillä tekoälyn aivoituksilla pelaajaa rohkaistaan ottamaan isompaa roolia tankin henkilöstössä, mutta kaiken työn hoitaminen on yhdelle pelaajalle yksinkertaisesti liikaa.



Steel Fury pystyy olemaan muutamilla osa-alueilla myös vaikuttava. Tankit on mallinnettu todella hyvin. Välineistä ei ole tehty mitään superkalustoa, vaan ne saattavat esimerkiksi hyytyä tarpeeksi jyrkkään ylämäkeen, tai tela saattaa katketa jos ajelee vääränlaisesti panssariesteiden yli. Ja jos tela katkeaa, miehistö komennetaan ulos sitä korjaamaan.

Pelissä pelaaja pääsee vaikuttamaan tankin toimintaan joka osa-alueella: valittavana on rooli kuljettajana, ampujana, komentajana, lataajana tai radio- ja konekiväärimiehenä. Roolit eroavat toisistaan niin kuin olettaa saattaa. Komentajana pelaaja saa itse olla tapahtumien pääarkkitehti, mutta esimerkiksi ampujana mennään sinne minne komentaja määrää, ja ammutaan kohteita jotka komentaja ”maalaa”. Roolia pelaaja saa vaihtaa rajattomasti milloin tahansa, joten tässä mielessä peli varmasti tarjoaa jokaiselle tankkifanille jotain.

Pelattavien roolien välillä on myös kontrolleissa eroa. Kontrollit toimivat hyvin, ja niitä on kohtuullisesti. Pelin harvinaisen laihassa ja huonosti toteutetussa tutoriaaliosuudessa kontrollit esitellään kovalla tahdilla ja ainakin allekirjoittaneelle oli suoraan sanottuna mahdotonta pysyä siinä mukana. Onneksi lunttaaminen on mahdollista, sillä pelin mukana toimitetaan hyvin tutoriaalia paikkaava manuaali.

Grafiikka pelissä on toteutettu muuhun työhön nähden yllättävän hyvin. Tietyt osa-alueet, kuten tankit ja maastot miellyttävät silmää, mutta esimerkiksi monesti vierellä touhuava jalkaväki näyttää todella kehnolta. On ymmärrettävää, että pelin tekemisessä on huomio keskitetty tankkeihin, mutta kolmella eri liikkumisanimaatiolla varustetut nykivät sotilaat eivät luo taisteluun kovinkaan realistista ilmapiiriä. Näistä pienistä hutilyönneistä huolimatta tekijät ovat onnistuneet tuottamaan pelille varsin hyvin asiansa ajavat puitteet.

Pelin äänimaailma on pääasiassa pauketta ja rytinää moottorin pörinällä höystettynä. Aluksi ehdin jo innostumaan tankin henkilökunnan kommunikoinnista, sillä kerrankin se on toteutettu jollain muulla kuin murteisella englannilla. Hieman pidemmälle pelattuani innostus laantui kun selvisi, että koko vieraskielinen käskyrepertuaari on toteutettu muutamilla vuorosanoilla, joita sitten toistetaan varsin ahkerasti.

Kokonaisuutena Steel Fury on hyvä yritys joka kaatuu pahasti. Aita on nostettu korkealle ja on yritetty tehdä hyvin realistista raskaan sarjan tankkisimulaatiota. Valitettavasti ne tikapuut, joilla tämä aita olisi ylitetty, eivät ole riittävän korkeat. Pelissä on paljon hyvää, mutta se hyvä hukkuu todella huonosti toteutettujen perusasioiden alle. On sääli, että näinkin hyvistä lähtökohdista saadaan näin surkea lopputulos.

Teksti: Tero Hyttinen