Kun arjen pyörittäminen syö yhä isompaa siivua pelaajan elämästä, monikymmentuntisen AAA-extravaganzan aloittaminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Aina ei jaksa räjähdyksiä, motion capturoituja Hollywood-näyttelijöitä tai millintarkkaan suunniteltua elämysten vuoristorataa. Silloin tällöin on mukava avata pieni ja rauhallinen pikkupeli, jonka ainoa tavoite on viihdyttää ja rentouttaa hetken aikaa.



Islanders on kolmihenkisen pikkutiimin rakentelupeli, jonka idea on simppeli: rakenna proseduraalisesti luodulle saarelle pieni kaupunki ja siirry seuraavaan. Uusi saari on yleensä aiempaa vaativampi, joten jossakin vaiheessa seinä tulee vastaan. Tavoitteita ei ole kuitenkaan tarkoitus täyttää hiki hatussa edes haasteiden edessä: matka jatkuu niin kauan kuin jatkuu, ja sitten rakentelu aloitetaan uudelleen alusta.


Islanders oli minulle lähes terapeuttinen kokemus. Olen tottunut viettämään tuntikausia – ellen kymmeniä – yhden Cities: Skylinesin kaupungin parissa, hioen hiekkalinnani kadunuomia ja puistonpenkkejä perfektionistisella pieteetillä. Islanders pakotti minut pois mukavuusalueeltani: vaikka kaupungin rakentelu onnistuisi Islandersissa just eikä justiinsa, raja tulee auttamatta vastaan viimeistään puolen tunnin kohdalla. Parhaimmillaan seuraavalle saarelle voi siirtyä jo minuuteissa. Yllätyksekseni kaupungin pikainen hyvästely ei tuntunutkaan surulliselta, vaan jopa vapauttavalta: vaikka tuntikymmenien rakennelmat ovat yksityiskohdissaan tyydyttäviä, ison rakenteluprojektin pyörittäminen on myös sitä raskaampaa, mitä isommaksi projekti kasvaa. Tämän tietävät kaikki kotiremppareista Total Warien pelaajiin. Islanders on pastellinsävyinen vastalääke rakentelupelien vastuille ja pitkäkestoisilla seurauksille.


Pelintekijät mainostavat Islandersia juuri lyhyenä välipalana, mikä on täysin totta: kyseessä ei missään nimessä ole monia tunteja päivässä pelattava strategiapeli Age of Empiresin tai Civilizationin tapaan, vaan rauhallisen rakentelun merkeissä vietetty tauko. Tällaisesta taukopelistä ei joudu onneksi myöskään maksamaan täyttä hintaa, vaan Islandersia kaupitellaan viiden euron hintalapulla. En ole varma milloin olisi tullut vastaan peliä, joka tarjoaa yhtä paljon hintaansa nähden.



Vaikka kyseessä on kepeämpi ajanviete, Islandersilla on silti tarkat säännöt. Saaria ei rakennella miten sattuu, vaan muodon takana on aina tarkoitus: pisteitä kertyy sitä enemmän, mitä tehokkaammin rakennukset on sijoitettu. Esimerkiksi peltopläntti tuottaa parhaiten olemalla tuulimyllyn ja muiden peltojen lähellä, metsurista taas irtoaa valuuttaa ympäröivän metsän mukaan. Pelaajan tehtäväksi siis jää päättää, mikä sijainti palvelee mitäkin rakennusta parhaiten. Rakennukset tarjotaan aina temaattisissa seteissä, kuten “muurarisettinä” – johon kuuluu vaikkapa tiilitehdas, muurarin työpaja sekä muutamia sorakuoppia – ja setin rakennukset pitää asetella tarpeeksi tuottavasti, jotta kirstuihin ropisee pisteitä seuraavaa rakennussettiä varten. Kun on tuottanut tarpeeksi pisteitä, voi joko siirtyä seuraavalle saarelle tai jatkaa rakentelua, kunnes pisteet eivät enää riitä seuraavaan settiin.


Pelin suurin ongelma syntyy toistosta. Näennäisestä satunnaisuudesta huolimatta rakennukset tarjoillaan aina samoissa tilanteissa: ensin aloitetaan parilla duunarisetillä, minkä jälkeen voi aloittaa kaupunkirakennusten pystyttämisen. Huviloita ja huusseja seuraa aina puistot ja suihkulähteet, minkä jälkeen tarjotaan suurempia rakennuksia, kuten sirkuksia, toreja tai temppeleitä. Eroavaisuudet löytyvät enemmänkin saarista. Välillä rakennetaan aavikolle, toisinaan geometrisiin kivikoihin tai lumiseen vuoristoon. Mitä pidemmälle pelissä selviää, sitä vähemmän saarelta löytyy luonnonrikkauksia ja rakennuksille kelvollista maata.


Toisto ei kuitenkaan häiritse Islandersissa yhtä paljoa kuin peleissä yleensä. Pieninä välipaloina pelaaminen ei ehdi muuttua monotoniseksi, ja toisto on muutenkin strategiapelien eräänlainen perisynti: kukapa ei aloittaisi Age of Empiresissa jokaista kaupunkiaan aina identtisesti? Yksinkertaisuudestaan huolimatta Islanders tarjoaa myös tarpeeksi työkaluja, että erilaisten kaupunkien suunnittelu onnistuu; parhaimmillaan kaavoitus on lähempänä unenomaista Ghibli-elokuvaa kuin insinöörin kankeaa ruudukkoa.



Iso osa Islandersin viehätyksestä kumpuaa audiovisuaalisesta tyylistä. Cel-shadetut, kulmikkaan geometriset rakennelmat loistavat kirkkaissa väreissä. Pehmeästi tuulessa huojuvat puut, rauhallisesti pulppuavat suihkulähteet ja ulapalla lentelevät lokit herättävät pirteät ympäristöt eloon, mutta rauhallisen pianon kanssa tunnelma on silti pysähtynyt ja seesteinen. Kun kaupunki on aika hyvästellä, kuvauksellisesta lopputuloksesta tekisi aina mieli napata muisto seinälle.


Islanders on ihastuttava malliesimerkki indiepelien mahdollisuuksista. Kuten pelintekijät itsekin tekevät selväksi, kyseessä ei ole massiivinen AAA-julkaisu, vaan rauhallisen rakentelun ytimeen keskittyvä pikkupeli. Seesteinen tunnelma ja tavoitteista vapaa pelailu ihastutti samalla tavoin kuin Minecraft vuosikausia sitten; Islanders tuskin tulee nousemaan samanlaiseksi megahitiksi, mutta pirteiden pikkutönöjen takaa löytyy paljon sydäntä.