The Spy Who Shrunk Me on suomalaisen Catland-studion humoristinen vakoojaseikkailu, joka vie kylmän sodan jäätäviin vuosiin. Baarimikkosimullaattorista tunnettu pelistudio ei ota tälläkään kertaa itseään liian vakavasti, mutta voiko yhdellä kutistuspyssyllä ja kourallisella banaaninkuoria pelastaa yhtä keskinkertaista peliä?




Pelin asetelma vie jonnekkin vaihtoehtohistorian hämäriin ja toiminnan näyttämönä nähdään vuoden 1980 Moskova. Agentti Audrey Soomthspyn tehtävänä on soluttautua neuvostoliittolaiseen ohjelmistofirmaan selvittämään mitä rautaesiripun takana oikein juonitaan. Ilmeisesti länkkäreillä on ollut jonkinlaisia budjettileikkauksia, sillä mitään tuliaseita ei Smoothspylle ole sattunut mukaan.


Sen sijaan vastustajan voi kätevästi kaataa banaaninkuorella, ajan voi pysäyttää taskukellon rikkomalla ja teleporttivimpaimella voi - noh teleporttailla - paikasta toiseen. Silti se erikoisin kummallisuus on agentti Smoothspyn kutistuspyssy. Sen avulla voi vastustajan kutistaa minimaaliseksi tai vaihtoehtoisesti vakooja voi pienentää itsensä taskukokoiseksi. Tällöin hiippailu helpottuu ja esimerkiksi kirjahyllyjen alustat tarjoavat uudenlaista suojaa hiiviskelyä varten.




Spy Who Shrunk Me ei ole varsinaisesti huono peli, se on pikemminkin armottoman keskinkertainen. Peli on lattea, eikä sitä ole järin hauska pelata. Hiipiminen on toteutettu löysällä tavalla. Vartijat tuntuvat näkevän Smoothspyn, vaikka hän kuinka yrittäisi kurkistella nurkan suojista ja epäonnistumiset tuntuvat aina olevan pelin syytä. Edes alun hupsut aseet eivät osoittaudu niin kovin hassuiksi.


Spy Who Shrunk Me on mahdollista pelata myös VR-vermeiden kanssa, mikä osaltaan selittää kömpelöä kokemusta hiiren ja näppiksen parissa. Tahmean pelattavuuden voisi pelastaa erityisen hersyvä huumori ta muuten mielenkiintoinen asetelma, mutta tämäkin puoli jää kädenlämpöiseksi. Peli tuntuu vanhalta jo julkaisussa, eikä se käsittele asetelmaansa mitenkään mielenkiintoisella otteella. Joo koomunistinatsitiedemiehet on hassuja joo, mutta eivät riitä tarjoamaan lämmikettä kokonaiselle pelille.



Useita indie-pelejä tuntuu vaivaavan selittelyn maku, ne kun helposti jäävät kädenlämpöisiksi tekniikkademoiksi. Ne ovat latteita ja pyrkivät tekemään jotain sellaista, mikä on tehty jo tuhanteen kertaan paremmin. Tämä pitäisi kuitenkin ymmärtää, sillä kyse on pienellä budjetilla tehdystä indie-pelistä.


Budjetin ollessa pieni, tulisi lähtökohtien olla vähintäänkin kunnossa. Hiukan surullisella tavalla tekijät tuntuvat itse olevan tietoisia tästä ongelmasta, sillä pelin käynnistyessä ruutuun ilmestyy teksti, jossa kerrotaan pelin idean syntyneen käytännössä “kännissä ja läpällä”.