Sean ja Daniel Diazin kummalliseen elämään ilmestyi uusi luku tammikuun lopulla. Metsikössä telttailuun alkaa olla liian kylmä, kun joulukuun paukkupakkaset saapuvat. Veljesten on siis aika etsiä uutta suojaa oregonilaisesta pikkukaupungista, mutta ihmisten nenien alla piileskely vaatii tarkkoja sääntöjä.



Tämä arvostelu käsittelee Life is Strange 2:n toista episodia, sisältäen juonipaljastuksia ensimmäisestä episodista. V2.fi:stä löytyy myös spoilerivapaa arvostelu (arvio) kauden aloitusjaksosta.


Dontnod Entertainmentin Life is Strange 2 hyvästeli ensimmäisen kauden Arcadia Bayn siirtämällä katseet Seattlen esikaupunkialueelle. Amerikkalais-meksikolaisten Diazin veljesten elämä veti kertaheitolla kovempaa kuperkeikkaa: nahistelu naapurin rasistipojan kanssa äityi käsirysyksi, jota paikalle sattunut poliisi joutui selvittämään. Liipasinherkkä poliisi kuitenkin vain pahensi tilannetta entisestään, jonka seurauksena Diazin viaton perheenisä sai surmanluodista. Isäukkoa ei ehtinyt edes surra, kun naapuristossa jysähti luotiakin kovempi pamahdus: tilanteen traumaattisuus herätti nuoressa Danielissa supervoiman, joka purkautui korttelikaupalla asuinaluetta lanaavana räjähdyksenä. Isoveli Sean pakkasi reppunsa ja pakeni veljensä kanssa.


Kakkosepisodi Rules jatkaa veljesten pakomatkaa. Washingtonin osavaltiosta Oregoniin patikoineet pojat ovat löytäneet turvapaikan pienestä pirtistä, mutta hupenevat resurssit pakottavat jatkamaan odysseiaa läpi läntisen rannikon. Uusia telekineettisiä voimiaan harjoittava Daniel alkaa itsenäistyä kykyjen kasvaessa, Sean taas yrittää pitää naskalin kaidalla tiellä. Kaksikon matka jatkuu Beaver Creekin pikkukaupunkiin, jossa naskalien isovanhemmat asuvat. Jos paikka kuulostaa tutulta, siihen on syynsä: Beaver Creek toimi myös viime kesänä julkaistun The Awesome Adventures of Captain Spiritin (arvio) tapahtumapaikkana. Kapteeni Sisupussin seikkailu oli eräänlainen pohjustus 2. kaudelle, ja parituntinen välipala kannattaakin pelata läpi viimeistään nyt: tituleerattu Captain Spirit – eli 9-vuotias pikkupoika Chris – on iso osa toisen episodin tarinaa.



Yllättävästi uusi episodi ei oikein ota tuulta alleen. Jo kauden ensimmäinen episodi kärsi tavallista heikommasta käsikirjoituksesta, mutta Diazien pakomatkassa oli nähtävillä suurta potentiaalia. Nyt julkaistussa toisessa episodissa ongelmat tuntuvat vain kasvavan: sivuhahmoihin ei perehdytä ennen heidän hylkäämistään, jakson tarinakaari ei toimi ja tapahtumat rullaavat omia uriaan pelaajan päätöksistä huolimatta. Vaikka yksittäiset kohtaukset saattavat jopa laahata, isommat juonenkäänteet tapahtuvat hätiköiden sekä ilman asianmukaista pohjustusta. Rytmityksen suurin ongelma tuntuu olevan toisen kauden road trip -idea: kun on aina kiire päästä seuraavaan etappiin, tarinalla ei ole aikaa syventyä hahmoihin tai paikkoihin.


Oman ongelmansa tuo kauden poliittinen fokus: 2. kauden suurimpia teemoja on Trumpin aikaisen Yhdysvaltojen kuvaus, mutta nyanssien sijaan kuvailu latistuu yksiulotteisten rasistien öykkäröintiin. Taustalla vaikuttavia ongelmia ei käydä läpi, Dontnod vain lyö tasaisin väliajoin ruudulle vihaisia, keski-ikäisiä miehiä jotka räyhäävät yhteiskunnan parasiiteista. Avoimen muukalaisvihan ja rasismin läpikäyminen on hienoa ja amerikkalais-meksikolaiset Diazin veljekset ovat erinomainen tapa käsitellä aihetta, mutta käsikirjoittajilla ei tunnu olevan muuta sanottavaa kuin että rasismi on väärin. Mustavalkoisuus vaivaa myös käsikirjoituksen muita osa-alueita: ensimmäisessä episodissa Seanin piti tasapainotella hienosti 16-vuotiaan teinin ja pikkuveljestään huolehtivan aikuisen välillä, mutta tällä kertaa teinin vaihtoehtoina oli käyttäytyä kuin kirkasotsainen jeesustelija tai nälvivä uhmaikäinen. Vaikeat valinnat – kuten ruuan varastaminen nääntyvälle pikkuveljelle – loistivat myös poissaoloaan.



Junan raiteet ovat näkyvillä entistä selvemmin. Yleensä Life is Strange on onnistunut luomaan illuusion tarinan haarautumisesta, mutta tällä kertaa ainoalle raiteelle runnominen on todella ilmiselvää. Kun peli kysyi onko vaihtoehto A vai B parempi, valitsin A:n. Tämä ei kuitenkaan sopinut tarinaan, joten toinen pelihahmo ilmoitti että mitäpä jos se B olisi sittenkin kivempi, jatkaen tarinaa B:n suuntaan ilman vastaväitteitä. Kyvyttömyys vaikuttamiseen paistoi läpi useammassakin kohtauksessa. Suurempien ongelmien lisäksi puisevan dialogin heikko ääninäyttely latistaa monia kohtauksia, jos tekniset ongelmat eivät ole jo tilannetta pilanneet. Tarinan aikana pelihahmot niin katosivat, jumittuivat ympäristöihin kuin leijuivat ilmassa.


Life is Strangen toinen kausi jatkaa perushyvällä aineksilla, mutta erinomaiseen viime kauteen verrattuna aletaan olla jo hieman ongelmissa. Hyvät puolet toimivat yhä: Diazin veljesten kemia toimii ja maailmaa tutkii mielellään, mutta ensimmäisen episodin haparoivat askeleet aiheuttavat jo nyt kovaa kompurointia. Toivotaan että seuraava episodi nostaa kakkoskauden vihdoin totutulle Life is Strangen tasolle.