Ace Combat -pelisarja on kiihottanut lentotoiminnan ystäviä jo vuodesta 1995 saakka. Ensimmäisellä PlayStation-konsolilla lanseerattu lentoräiskintäsarja on tarjonnut jatko-osasta toiseen ihastuttavan pöljää lentoräimettä, eikä voi sanoa kuin että tästä ytimestä on pidetty tiukasti kiinni nytkin. Sen lisäksi Ace Combat 7 on yksinkertaisesti täräyttävän hauska ja koukuttava.

Ace Combat on lentopeli mutta ei simulaattori, ei edes sinnepäin. Se on räiskintää, puhtaimmassa muodossaan. Sekä aiempien että Combattiseiskan lentäminen on puhdasta satusoopaa, jonka opeilla ei kannata leveillä lennoston killan illanvietossa. Mutta näyttävää se on, samoin hauskaa. Välistä mukaansatempaavan lystiä, sitten nyrjäyttävän tyhmää, josta kierretään rassaavan turhauttavan haasteen kautta takaisin hauskaan matkantekoon.



Ace Combat 7 on ihanaa lentokonepornoa. Pelissä on upea valikoima kylmän sodan, tämän päivän ja lähitulevaisuuden lentokoneita, joilla saa porhaltaa taistelujen täyttämillä taivailla sydämensä kyllyydestä. Niin kauniita koneita, niin monenlaisia, täynnä virtaviivaisia kaaria ja aseripustimia. Juuri mitään yhteistä todellisten esikuviensa kanssa koneilla ei ole, mitä nyt jonkin verran iän ja designin mukaisia suorituskykyeroja. Jokin on nopeampi, toinen ketterämpi, tuo kiihtyy kovemmin ja tämä kestää paremmin osumaa. Tärkeämpiä eroja ovat ilma- ja maataistelukyvykkyys - turvetta kun saa kääntää oikein maajussin lailla eikä ilmamaalejakaan armahdeta. Eri koneiden aselasteissa ja aseissa ylipäätään onkin merkittäviä eroja eri tehtävien suorituksen kannalta.



Tarinatila eteneekin monella tasolla. Varsinainen pihvi eli tarinankerronta on vaikuttavaa, kiinnostavaa ja sopivan pöhköä. Tarina ampuu isolla kaliiberilla kaikkien uskottavuusmittarien läpi, joten vaikka se onkin melkoinen sotakalavale, niin siihen ei voi suhtautua kovinkaan vakavasti. Ehkä tämä on juuri se tapa, jolla suurta sotaa kannattaakin kuvata, tarpeeksi epäsamaistuttavana. Siinä samalla tapahtumia avataan usealta eri suunnalta, eri hahmojen kautta ja hyvin kirjoitetusti, silti aina sopivan pöhkösti ja ylidramaattisesti. En avaa sen enempää spoilereita - pelatkaa ja kokekaa se itse.

Tehtävien aikana radiossa muuten lässytetään jatkuvasti, mikä on makea osa kokonaisuutta. Hahmojen höpötys tuo toimintaan ja kerrontaan omaa lisäulottuvuuttaan, joka on ytimellinen osa Ace Combatien hassuilua. No, tällä kertaa viholliset eivät sentään huutele pelaajalle samalla radiokanavalla, joten dialogia voisi kutsua melkein askeleeksi kohti realismia. Melkein. Vielä jos olisi vähän lemmenluritteluja taistelujen keskellä ja romanttista lentoa yhdessä siipi siivessä kohti auringonlaskua, niin vot. Kauniit ja rohkeat lentäjät. Ehkä Ace Combat 8: Bold And Beautiful Pilotsissa?




Ja siinäpä sitä sotaa sitten käydään, erilaisten tehtävien ja haasteiden kautta. Välillä yhteenotot sujuvat varsin sutjakasti ja vaivattomasti, välillä niiden kanssa saa purra hammasta ja nukkua yön yli. Etenkin aikarajoitteiset tuhoamistehtävät vaativat joskus jopa liiankin monta yritystä. Etenkin niiden kohdalla joutuu jo miettimään tekemisiään suuremmassakin mittakaavassa.



Tehtävistä kun tienaa valuuttaa, jolla voi avata konepuusta uusia koneita, aseita ja ominaisuuspäivityksiä. Mitkä koneet saavat sinussa eniten aikaan himokkaita väristyksiä? Mene tunteella, älä liian kliinisellä tuntemuksella. Kalustoa kertyy joka tapauksessa ajan mittaan ja useimmilla pärjää useimmissa tehtävissä. Mutta ei aina. Joskus tehtävä painottuu ilmasotaan, joskus maaiskuihin, joskus pelaajalla on valta valita. Erästäkin tehtävää sain vääntää oikein urakalla oikein tosi monta kertaa, kunnes oli pakko tunnustaa, että ei tämä nyt suku tällä kivalla hupikoneella. Pakko oli vaihtaa alle rajumpaa rautaa MiG-29:n muodossa, sillä se kantoi kunnon kasaa pitkän kantaman risteilyohjuksia. Niillä kelpasi mäsätä maakohteita kaukaa samalla kun yritän häiritä saatettavaani kiusaavia vihollishävittäjiä. Tämä monitasoinen valinnanvapaus ja koneiden päivittämisen monimuotoisuus luovatkin peliin kiitettävää syvyyttä.

Sekin on kivaa, että tehtävän kerran selvitettyään siihen voi palata hulluttelemaan muulla kalustolla. Mitä jos keskittyisin tällä kertaa vain ampumaan ilmakohteita tai otan alle pahkasian, jolla kelpaa vaakapommittaa koko lääni sileäksi?




Olkoonkin meininki näyttävää lentopornoa, hulmuavaa pelattavuutta ja valinnanvapautta, niin parasta Ace Combat 7:ssä on hillittömän hyvä pelattavuus. Lentokoneet tottelevat padiohjausta täsmällisesti ja nautinnollisesti. Vaikka simumies voisikin toivoa muutamaa lisäjuttua etenkin maalinvalintaan, niin valtaosiltaan peli toimii selkeästi, loogisesti ja pelaajaa auttaen. Ruudulla on juuri oikea määrä tarvittavaa tietoa, ja taisteluissa kurvaaminen on yhtä riemua. Peli on onnistuttu sujauttamaan maagiseen zoneen, jossa tuntuma, toiminta ja haaste ovat täydellisesti tasapainossa. Vaikka lentoräiskinnöissä ja Ace Combateissa on ollut kivaa lenneltävää ennenkin, niin eivät ne ole minua aiemmin näin hyvin otteeseensa kaapanneet.



Ace Combat 7 ei sinänsä pursua varsinaista lentämisen tai ilmailun riemua, mutta se viskoo ruudulle vähintään riittoisan määrän ilmailupornoa, joka hellii silmää ja hyväilee pelihermoja. Siinä sivussa kelpaa myös jännätä, että mihin ihmeen suuntaan omituinen tarina viskoo pelaajaa seuraavaksi ja mitä perskalamaakaria vastaan sitten tuleekaan.

Siitä minä nautin.
ps.

Peli on testattu PC-versiolla. PlayStation 4 -versio sisältää myös PS VR -tuen ja muutaman erityisesti VR-tilaan suunnitellun tehtävän.

Linkki: Lisää Ace Combat -videoita täällä.