Pokémon Go oli ensimmäinen Pokémon-sarjan teos johon ikinä tutustuin. Aloitin virtuaalisten hahmojen metsästämisen heti, kun se vain Suomessa oli mahdollista. Kesä 2016 meni pihalla kirmatessa ja pokémonien perässä juostessa. Sitten tuli talvi, näpit jäätyivät ja innostus laantui. Edes Pokémon Go Plus -ranneke ei kannustanut pelaamaan hyisessä talvessa. Muihin Pokémon-aiheisiin peleihin koskemattomuus taas johtunee siitä, että en nuorempana omistanut sopivaa laitetta. PlayStation-perheessä kasvaneena Nintendon laitteisto tuli osaksi elämääni vasta myöhemmässä vaiheessa. Pokémon: Let’s Go, Pikachu! -pelin kohdalla voitaneen sanoa, onneksi näin on, sillä nyt julkaistua teosta ei voida verrata juuri muihin kuin muutama vuosi sitten julkaistuun mobiilipeliin.



Pokémon: Let’s Go:sta julkaistiin Pikachu ja Eevee -versiot ja käytännössä nämä eroavat vain siinä, kuka istuu kouluttajan olkapäällä. Näin ollen ostoskoriin kannattaa napata se versio, jonka päähahmo sattuu miellyttämään enemmän. Pelin kanssa yhtä aikaa julkaistiin myös Poké Ball Plus -lisälaite, joka on poképallon muotoinen ohjain, jota voidaan käyttää Joy-Con-ohjainten korvikkeena. Lisälaite on mahdollista ostaa erikseen sekä yhdessä jommankumman pelin kanssa. Erikseen ostettuna pallolle tulee hintaa noin 60 euroa.


Seikkailu sijoittuu Kanton alueelle, joka voi veteraanipelaajille olla tuttu aikaisemmista sarjan teoksista. Ensisilmäyksellä kartta muistuttaa hieman labyrinttiä, jossa on aluksi vain yksi tie avoinna. Koska en ole aikaisemmin pelannut sarjan pelejä, en myöskään tiedä “oikeaoppista pelitapaa”. Niinpä ensimmäiset tunnit menivät pienellä alueella seikkaillessa, koska halusin kaikki näkemäni Pokémonit palloihin talteen.


Pelkäksi metsästykseksi homma ei jää, sillä kahdeksassa kaupungissa on jokaisessa oma salinsa, jossa odottaa kovatasoinen vastustaja. Kun kaikki kahdeksan kouluttajaa on voitettu, tulee sinusta maailman paras kouluttaja! Saleja ennen teillä, puskissa ja kujilla voi tavata amatöörikouluttajia, joiden kanssa käytävät tappelut ovat hieman helpompia ”harjoitusotteluita”, jotka valmistavat päävastustajia varten. Taistelut ovat kuitenkin melko helppoja ja pelkästään rämpyttämällä Pikachun voimakkainta salamaiskua, kukistuvat vastustajat usein ensimmäisestä osumasta. Onneksi sentään salien omistajien päihittäminen on hieman haastavampaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Pokémonit eivät voi edes lopullisesti kuolla, sillä niitä voi herättää henkiin ja parannella melkein missä vaiheessa tahansa. Pokémon: Let’s Go on ehkä jopa liiankin yksinkertainen ja jäin kaipaamaan kunnollisia vastustajia sekä haastavia otteluita.



Pokémonien metsästys on suoraan kuin mobiilipeli Pokémon Go:sta. Suurimpana erona on se, että Nintendo Switchillä hahmojen nappaaminen tapahtuu heilauttamalla ohjainta kohti näyttöä eikä suinkaan swaippaamalla padin näyttöä. Lyhykäisyydessään itse metsästäminen tapahtuu heittämällä pallo kohti Pokémonia. Joidenkin hahmojen nappaaminen on helppoa, kun taas toiset liikkuvat näytöllä pitkin poikin. Esimerkiksi erilaiset lentotyyyppeihin kuuluvat hahmot leijailevat näytön laidasta laitaan, jolloin niihin osuminen on todella hankalaa. Onneksi niitä voi lepytellä syöttämällä niille esimerkiksi marjoja, jolloin nappaaminen saattaa helpottua.


Pokémon: Let’s Go tukee useaa erilaista ohjaustapaa ja ohjainta. Kokeilin näitä kaikkia, mutta suosikiksi nousi ehdottomasti Pokémon Ball -ohjain. Valintaan vaikuttivat hyvä tuntuma kädessä sekä sen toimivuus itse pelin kanssa. Pallo sopii hyvin käteen ollessaan näppärän kokoinen ja sen turvalenksut sormipidikkeen kanssa antoivat jämäkän “heittoasennon” niin, ettei ohjain kuitenkaan lipeä käsistä viskaisun aikana. Huonoiten ohjaus tapahtui käsikonsoli-tilassa, jossa en saanut edes näyttöä osumaan pokémonia kohti. Toiseksi suosikiksi nousi Joy-Con -ohjainpari, sillä niissä oli helpommin painettavissa kaikki tarpeelliset näppäinkomennot verrattuna poképalloon. Kuitenkaan mikään ohjainvaihtoehto ei takaa sitä, että pallot lentäisivät aina sinne minne niiden haluaisi menevän. Vaikka pelitunteja alkaa kertymään jo kymmeniä, en vieläkään ole keksinyt parasta käsiliikettä pallon heittämiselle.

Pokémon Go:sta on hyötyä

Vaikka Poké Ball Plus -ohjain on melko kallis ohjaimeksi, ei sen käyttö jää välttämättä pelkkään Pokémon: Let’s Go -pelin ohjaimeksi. Poképallon voi nimittäin yhdistää myös osaksi puhelinta ja Pokémon Go:ta. Olen aikaisemmin käyttänyt Pokémon Go Plus -ranneketta ja jo silloin kritisoin yhdistämiseen tarvittavien ohjeiden puuttumista. Valitettavasti myös pallon kanssa saadaan painia saman ongelman kanssa. OnePlus 5T:n kanssa yhdistäminen meinasi osoittautua melkein mahdottomaksi, sillä puhelin vaati useita uudelleenkäynnistyskertoja ja pallo resetointia. iPhonen kanssa kokeiltaessa ohjain yhdistyi välittömästi ilman ongelmia.


Liikkuville pelaajille on luvassa hieman paremmat asemat, sillä poképallon sisälle voi laittaa hahmon ja lähteä sen kanssa vaikka ulos lenkille. Urheilun lomassa Pokémon kehittyy paremmaksi, samaa tapahtuu myös, jos sen kanssa leikkii. Esimerkiksi Pikachu rakastaa kun sitä rapsuttelee päälaelta ja antaa muutaman marjan makupalaksi. Paijaamisen loputtua keltainen karvaturri kiittää iloisella kiljahduksella omistajaansa.

Kuulin ennakkoon huhun, jonka mukaan Pokémon Go:ssa kerätyt hahmot voisi siirtää Let’s Go:n puolelle. Hieman hölmönä luulin, että ne voisi siirtää heti alussa, mutta olin väärässä. Kyseessä ei siis ole mikään ongelma, kuten itse luulin, vaan siirto onnistuukin vasta pelin loppuvaiheessa. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, sillä olisi melko epäreilua ja ehkä jopa tylsää, jos pokédexiin siirtyisi kaikki 151 kerättävää oliota heti alkuvaiheessa.



Voin myöntää, että ennen Pokémon: Let’s Go:ta Nintendo Switch -konsoli makasi toimettomana hyllyn reunalla pölyisenä vailla pelaajaa. Ostin laitteen melkein heti julkaisussa, mutta olen odottanut sille saapuvaksi minulle sopivia teoksia. Pikachun kanssa seikkailu herätti mielenkiintoni uudelleen Switchillä pelailuun ja uskon, että kyseessä onkin yksi Nintendon parhaimmista sisäänheittotuotteista Switchille. Jos myyntilukuja katsoo, ei Let’s Go ole huti, ainoastaan vain hitti. Pokémon: Let’s Go sopii kuin nenä päähän Pokémon Go:n pelaajille, mutta myös muille aloittelijoille. Sarjan veteraanien kannattaa suhtautua peliin kriittisesti, sillä teos on päätynyt hyvinkin kauaksi siitä, mitä aikaisemmat pelit ovat edustaneet.


Arvosteluun pelattujen tuntien aikana en ehtinyt päästä Kanton aluetta loppuun asti, mutta on varmaa, että tulen viettämään vielä tunteja pokémonien metsästämisen parissa. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin koukussa johonkin peliin, ehkä silloin kun PlayerUnknown's Battlegrounds saapui early accessiin.