Vuosi 1991 oli hyvä pelivuosi. Jos ei minkään muun takia, niin ainakin Another Worldin ansiosta. Eric Chaci loi omin pikku kätösin sellaisen tieteismaailman, että vastaavaan ei ole kovin moni sittemmin pystynyt. Chacin pelisuunnittelu oli ainutlaatuisen häikäisevää ja syntynyt mestariteos on kestänyt niin aikaa kuin remasterointejakin. Mutta missä menee remasterointien raja?

Another World syntyi Chacin omissa kooderikäsissä, Delpine Softwaren suojissa. Chaci työsti peliin pelimoottorin, grafiikat, animaatiot, tarinan, tarinankerronnan ja täysin omanlaisensa konseptin aivan yksin. Vain soundtrackiin herra ei venynyt. Chacin visio oli tarjota äimistyttävä tieteistarina toimintaseikkailun muottiin puristettuna, mutta ilman dialogia, ilman ääniraitaa, ilman ruutua sotkevia käyttöliittymäelementtejä, ilman mitään turhaa. Siinä toden teolla onnistuttiinkin. Samalla pelin ainutlaatuinen vektorigrafiikkaa ja rotoscoping-tekniikkaa käyttävä ulkoasu oli niin omalaatuisen vaikuttavaa, että ne jäivät väkevästi mieleen.

Tosin yksi asia mikä ei välttämättä ole jäänyt mieleen on pelin infernaalinen vaikeus. Tässä kuollaan, usein ja paljon. Onneksi automaattisia checkpointeja on siellä täällä, kohtuullisen tiheässä, mutta kuolemaramppausta riittää silti yllin kyllin. Tämän pelaamiseen täytyy olla lehmän hermot tai todellisen retropelaajan rautahermot, muuten palaa käpy. Eteneminen ja puzzlet kun nojaavat yleensä äkillisten kuolemien kautta haettuun tietoon kustakin kentästä kuin loogiseen päättelyyn.

Pelin klassinen alkuruutu uutena ja alkuperäisenä versiona. Ensimmäinen kuva on varmasti yksi niistä, jotka ovat jääneet 16-bittisen kotimikrokansakunnan yhteiseen muistiin.

Tämä rassaa, jopa (tähän vähän rumempi sana). Vuonna 2018 Switch-konsolille julkaistun remasteroinnin pelaamisesta ei pysty täysin nauttimaan, vaikka miten hieno ja vaikutuksen tekevä seikkailu onkin.

Mutta niinä hetkinä kun nautin, niin nautin. Chacin taiteellinen visio ja edelleen aivan omaa luokkaansa oleva visuaalinen tyyli ovat sekä lumoavia että vaikuttavia. Viivagrafiikka on kaikessa yksinkertaisuudessaankin parhaimmillaan täräyttävän näyttävää. Dialogin puuttuminen antaa tilaa hahmojen eleille, liikkeille ja äännähdyksille, jotka pelaajan mielikuvitus täydentää keskinäiseksi interaktioksi. Syntyy sanattomia yhteyksiä ja vihulaisuuksia. Pehmeän kauniisti animoitu vektorisankari ja muut hahmot kulkevat ja toimivat sulavasti, ja pelin suhteellisen simppeli toiminnallisuus on paketoitu erinomaiseen kahden napin pelattavuuteen.

Vähän silti kaipaisi remasterointiikin viilausta, sillä Switchin Another World on aivan sama pelin 20-vuotispainos, joka julkaistiin aiemmin myös Wii U:lle. Siis justiinsa tismalleen sama versio. Onhan sen päivitetty grafiikkatila hieno, onhan se erittäin pelattava ja nautinnollinenkin seikkailu, mutta vähän jo toivoisi että tämänkin remasterointipäivitysversioita hiplattaisiin vähän ajanmukaisemmiksi. Joillakin retrokonsoleilla käytetään esimerkiksi ajan pikakelausta taaksepäin, mikä sopisi tällaiseen rassaavaan sarjakuolemapeliin todella hyvin. Nyt täytyy vain juoksennella samoja reittejä edestakaisin checkpointtien ja kuolemien välillä.

Mutta jos pelin perinteisen rassaavuuden ja ongelmanratkonnan paikoittaisen turhauttavuuden sietää, niin onhan siinä alla hieno ja klassinen peli, jota kelpaa katsella muutamankin kerran. Ja vaikka siinä ei olekaan kovin kummoista uudelleenpelattavuusarvoa, niin silti jotkut ovat tahkonneet tämän läpi uudelleen ja uudelleen, vuosikymmenestä toiseen. Kokemus on herkullinen myöhemminkin, olkoonkin aivan samanlainen kuin aiemmin. Ja näyttäähän se Switchin näytöllä oikein kivalta.

Onhan tämä ainutlaatuista retroherkkua siksikin, ettei Another Worldin tyyliä tai pelattavuutta ole myöhemmin pahemmin kopioitu. Mutta suosittelen kokeilijalle pitkää pinnaa.