En voi muuta kuin nostaa hattuani Lucas Popelle. Yksinäinen pelinkehittäjä nappasi koko pelaavan maailman huomion Papers Please -pelillään, jossa pelaaja toimi fiktiivisen itäblokin kommunistihelvetin tullivirkailijana.


Toista kaupallista peliään varten Pope on valinnut vielä hämärämmän aiheen, sillä tällä kertaa pelaajan tehtävänä on toimia vakuutustarkastajana. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: edellisen pelin tyyliin myös Return of the Obra Dinn on vakavasti otettava vuoden peli -ehdokas.



Vuonna 1803 brittiläinen purjealus Obra Dinn katosi jälkiä jättämättä merelle. Laiva ei koskaan saapunut määränpäähänsä, eikä kenelläkään ollut vuosiin hämärintä käsitystäkään siitä, mitä laivalle ja sen miehistölle tapahtui. Yllättäen vuonna 1807 kuitenkin ilmestyy Falmouthin rannikkokaupungin edustalle purjeet repaleina ja vailla elon merkkiäkään.


Pelaaja on vakuutustarkastaja, jonka tehtävänä on tutkia laiva mastosta pilssiin ja selvittää jokaisen sen 60 miehistönjäsenen ja matkustajan kohtalot. Apuna tässä on kaksi korvaamatonta työkalua: automaattisesti päivittyvä muistikirja, sekä mystinen taikakello, jonka avulla voi palata ajassa taaksepäin kokemaan uudelleen jokaisen löytämänsä ruumiin viimeiset elinsekunnit.

Pelikehittäjä Rami Ismail kuvasi Obra Dinniä mainiosti ja osuvasti murha-sudokuksi, ja koska paljon täydellisempää tiivistelmää on enää vaikea keksiä, varastan sen häikäilemättä. Sudokun tavoin myös Return of the Obra Dinn on peli, jossa pelaajan täytyy tehdä loogisia päätelmiä puutteellisten tietojen perusteella – tai siltä se ainakin vaikuttaa. Todellisuudessa kaikki tieto kyllä on saatavilla, mutta kokonaisuuksien hahmottaminen on hyvin haastavaa. Samalla se on myös valtavan palkitsevaa, ja juuri tämä on Obra Dinnin hohdon salaisuus.




Pelaajan löytäessä laivalta ruumiin tämä saa todellakin kokea poloisen viimeiset elinsekunnit. Ensin kuunnellaan hetken aikaa pientä audionäytelmää kuolemaan johtavista hetkistä ja sitten ruudulle paukahtaa pysäytyskuva kuolinhetkestä. Pelaaja saa vapaasti kävellä pienen näytöksen sisällä ja tehdä havaintoja.

Tämän jälkeen pitäisi sitten tehdä päätelmiä. Aluksi muistikirja sisältää vain tarpeellista taustatietoa, kuten listan Obra Dinnin kaikista matkustajista ja miehistönjäsenistä, pari piirrosta miehistön jäsenistä puuhissaan, laivan pohjapiirustuksen hyödyllisillä merkinnöillä, sekä meriaiheisen sanaston. Kun sitten kohtaa kuolinhetken, sitä varten riipustetaan kirjaan uusi merkintä, josta voi lukea halutessaan uudelleen kuolinhetkeä edeltäneet dialogit, nähdä kuvat paikalla olleista henkilöistä ja niin edelleen. Niin, ja kaksi elintärkeää kysymystä: kuka tämä on, ja miten hän kuoli?


Joskus vastaus molempiin kysymyksiin on ilmiselvä. Jos käy todellinen megatuuri, dialogissa saatetaan mainita henkilöiden nimet ja kuolinvinjetistä voi helposti todeta, että miekka on juuri isketty kaverin sisuksiin. Nimet paperiin ja eteenpäin.

Usein tilanne on kuitenkin paljon haastavampi ja päätelmät täytyy tehdä yhdistelemällä tiedon jyväsiä monista muista kohtauksista. Ehkä uhrin henkilöllisyyden pystyy päättelemään tämän puhuman kielen perusteella, tai vaikka sijainnin mukaan. Jos murha tapahtuu purserin toimistossa, mahdollisesti toinen osallistujista on purseri. Toisinaan tarvittavat muruset löytyvät aivan muiden vinjettien kautta.


Totaalisen mysteerihenkilön identiteetti voi selvitä kautta rantain, kun toisessa kohtauksessa mainitaan ohimennen vaikka nimi ”Bobby” ja sitten sattuu huomaamaan, että jossain kohtauksen laidoilla tuttu hahmo on nostanut päätään ja katsoo puhujan suuntaan ikään kuin olisi tunnistanut oman nimensä. Sitten palataan takaisin niihin kohtauksiin, joissa ”Bobby” on ollut osallisena rastittelemassa tämän nimi relevantteihin ruutuihin.

Muistikirjasta on selvittelyssä valtava apu, sillä se antaa pelaajan tehdä ristiviittauksia helposti, sillä henkilöitä kohdatessaan voi nappia painamalla siirtyä näiden tiivistelmäsivulle, josta voi sitten suoraan hyppiä haluamiinsa kohtauksiin. Peli myös pitää kirjaa siitä, miten kartalla pelaajan tulisi olla.


Tarinan edetessä päivittyvät vaikeusarviot kertovat, miten helppoa tai vaikeaa olisi päätellä kunkin hahmon henkilöllisyys kulloinkin nähdyn ja kuullun tiedon perusteella. Kun yllättäen aiemmin kolmen tähden (eli käytännössä mahdoton) vaikeus putoaa yhteen tähteen, on aika palata katselemaan aiemmin nähtyjä kohtauksia uudelleen.

Todella mainiona ideana Obra Dinn ei vahvista pelaajan tulkintoja saman tien. Vasta kun on päätellyt kolme kohtaloa oikein, ne sinetöidään muistikirjaan totuuksina. Kun pelin edetessä kysymysten ja mysteerien määrä kasvaa, on aina hämmentävää huomata että vaikkapa vasta se kymmenennen kuoleman tulkinta täytti kolmikon – eli arvauksista suurin osa oli jotenkin pielessä.


Vaikka tällainen tiedonjyvästen haaliminen voi paperilla vaikuttaa turhauttavalta, minusta se oli valtavan kiehtovaa. Return of the Obra Dinn on suunniteltu mestarillisesti niin, että ainakaan itse en vaikeustasosta huolimatta tuntenut itseäni tyhmäksi tai saanut sellaista vaikutelmaa, että peli olisi yrittänyt piilotella minulta informaatiota. Päin vastoin. Koin jatkuvasti riemastuttavia tajuamisen hetkiä, ikään kuin olisin ollut itse Hercule Poirot.



Return of the Obra Dinn sai ennakkoon paljon huomiota todella persoonallisella tyylillään. Pope itse kutsuu pelin grafiikkatyyliä ”yksibittiseksi”, ja kieltämättä se tuo vahvasti mieleen 80-luvun lopun mustavalkoiset pelit. Pelaaja saa vapaasti valita, haluaako pelin värimaailman ja kontrastin imitoivan vaikkapa ensimmäisiä Macintosheja tai Hercules-grafiikkatilaa, mutta käytössä joka tapauksessa vain käytännössä harmaan sävyjä.


Kiitos mainion taidesuunnittelun tämäkin rajoitukselta vaikuttava ominaisuus toimii todellisuudessa erinomaisesti. Grafiikat ovat iskeviä ja kontrastit vahvoja. Myös ne varsinaisena pihvinä toimivat kuolinkohtaukset on suunniteltu niin hyvin, että kun kohtaus rävähtää pelaajan ruudulle, se on yleensä niin dramaattinen, että ainakin itse tuijottelin useampaan kertaan peliä kirjaimellisesti leuka loksahtaneena.

Tyyliä korostaa erinomainen äänisuunnittelu. Pope on itse säveltänyt pelin harvalukuisen soundtrackin, jonka ohella mainiot näyttelijänsuoritukset ja todella autenttiset laivan narinat ja nitinät korostavat entisestään sitä fiilistä, että nyt ollaan yksinäisellä kummituslaivalla. Niin vaikea kuin se ehkä onkin uskoa, Obra Dinn on tunnelmaltaan valtavan vakuuttava ja intensiivinen kokemus.


Kokonaisuus onkin aivan erinomainen. Return of the Obra Dinn sieppasi minun huomioni välittömästi, eikä päästänyt sitä irti muutamaan viikkoon. Se on dramaattinen, koskettava, kiehtova, kiinnostava ja pirullisen haastava. Pelin edetessä minun oli pakko tarttua oikeaan muistivihkoon jotta pystyin räpeltelemään ylös epämääräisiä teorioitani ja havaitsemiani johtolankoja, joiden avulla henkilöllisyydet sitten selvisivät ja tarina eteni.

Netissä on myös huhuiltu siitä, että kenties Obra Dinnin mysteerien alle piiloutuu myös kokonaan uusia kerroksia, joita pelaajayhteisö ei ole edes kirjoitushetkellä vielä löytänyt. Normaalisti en tällaisia huhuja oikein edes noteeraisi, mutta Obra Dinnin tapauksessa ne sopisivat peliin kuin nyrkki silmään.

Lucas Pope todellakin ansaitsee hatunnoston. Mies on onnistunut ottamaan todella puisevan peli-idean ja kehittämään siitä erään vuoden parhaista peleistä.