NBA Playgrounds toi vuosi sitten virtuaaliareenoille karikatyyriversiot tunnetuista NBA-pelaajista ja nyt on jo ensimmäisen jatko-osan aika. Peli on kevyempi arcade-versio oikeasta koripallosimulaatiosta ja soveltuu hyvin kavereiden kanssa kisailtavaksi. Ensimmäistä osaa en ole pelannut, mutta näkemieni pelivideoiden perusteella kakkososa nojaa pitkälti vanhaan.


Pelissä ottelut pelataan kahdella kenttäpelaajalla per joukkue. Pelikentät ovat pienempiä kuin oikeassa koripallossa, mutta pelaajien kasvoneleillä vitsailun vuoksi hahmojen päät ovat sen sijaan normaalia suuremmat. Käynnistäessä peliä ensimmäisen kerran, sen perusluonne tulee hyvin heti esiin – pelaajat hankitaan korttipaketeista. Alkuun pelaaja saa muutaman korttipakan, joilla saadaan ensimmäiset pelaajat avattua ja hieman vaihtovaatteita näille.



Kun pääsin ensimmäistä kertaa pelin päävalikkoon, olin hieman pettynyt. Nopealla katsonnalla näytti siltä, että pelissä olisi melko vähän erilaista pelimuotoja ja se muuttui lopulta toteamaksi. Pelissä voi pelata yksittäisiä pelejä, kausimuotoa ja verkkopeliä. Lisäksi pelistä löytyy kolmen pisteen haaste, jossa reilun minuutin aikana pitää mättää mahdollisimman paljon kolmosia sisään. Käytännössä tässä ”viihdemuodossa” tuijotetaan vain heittomittaria ja yritetään saada heittohetki osumaan mittarin määrittelemään oikeaan heittohetkeen, jolloin pallo todennäköisimmin uppoaa koriin.


Heittomittari muotoutuu pelin olennaisimmaksi osaksi. Sen olemus muokkautuu peleissä sen mukaan mistä, millaisesta tilanteesta ja kenellä heittää. Koripalloilijoilla on useita pistemääräisesti määritettyjä osa-alueita, joiden pistearvojen mukaan taidot jaetaan luokkiin ja niiden mukaisesti pelihahmo onnistuu sivaltamaan pallon korin sisään. Jos pelihahmon kolmen pisteen heittojen luokka-arvo on niin korkea, että näyttö näyttää sille vihreää, niin pallo on erittäin todennäköisesti korissa, mikäli pelaaja onnistuu osumaan heittomittariin määritellyn alueen keskikohtaan. Tämä tuo myös taktista puolta pelaajavalinnoissa sekä puolustus-, että hyökkäysominaisuuksien suhteen.

Perusmuodoista yksittäisissä peleissä pystyy muokkaamaan peliasetuksia ilahduttavasti, esimerkiksi hyökkäysaikaa, peliareenaa kymmenestä erilaisesta tai vaikka pallon ulkoasua lukuisista vaihtoehdoista. Pelin soundtrack on valitettavasti todella keveä ja valikoissa soivaan melodiaan kyllästyy, jopa raivostuu, melko nopeasti. Kamerakulmia on tarjolla kaksi erilaista ja molemmat olivat omaan silmääni liian läheltä kuvattuja. Selostajia on tarjolla sentään useampia, mutta yksittäisen höpöttäjän suuhun ei liiaksi ole vuorosanoja suotu. Verkkopeli toimi melko hyvin tuntemattomassakin seurassa, kun seuranhaku oli melko nopeaa ja verkkoviiveet eivät juurikaan päässeet nostamaan päätään parketista.




Kausimuoto on myös yksi pelimuotovarianteista. Se on sarja pelejä, joiden perusteella olet lopuksi mestari - tai sitten jotain muuta. Pelistä toiseen tummansävyinen peliareena pysyy samana – värit vain hieman vaihtelevat kotijoukkueen mukaan. Ensimmäisellä kerralla kun kautta pelaa, joukkue on vapaasti valittavissa. Seuraavilla kerroilla joukkueen valintamahdollisuus rajoittuu sen hetkiseen korttitilanteeseen, mistä pääsemmekin ehkä pelin ärsyttävimpään osa-alueeseen.

Noh, ne kortit, joilla eri joukkueisiin pystyy hankkimaan pelaajatäydennystä. Niiden kerääminen on hidasta. Muutamien verkkopelien ja loppuun asti pelatun kauden jälkeen tilanteeni oli se, etten uudelle pelikaudelle pystynyt valitsemaan kuin kolmen eri joukkueen välillä. Pelaajan tulee pelata ensin satoja pelejä, jotta korttipakkoja on päässyt aukomaan siihen malliin, että pelaajavalikoima on edes kohtuullinen kaverin kanssa samalta sohvalta pelattavaan matsiin. Pelin viihdearvo on melko rajoittunut, jos pelin hankkii vain naapurin kanssa pelattavaksi silloin tällöin ja pelaajavalikoima tuntuu kuin Tekkenin demoversiolta, jossa on aina vain ne pari tappeluhahmoa pelattavissa.




Pelihahmot onneksi kehittyvät pelin mittaan ja suomalaisten iloksi Markkasestakin muodostuu melko hyvä valinta peliparketille. Hahmoa pystyy kehittämään pelkästään pelaamalla parin kehitysvaiheen verran. Kehitystaival taittuu melko nopeasti ja koriskenttien taiturin taidot pystyy viimeistelemään suorittamalla pallottelijalle annettuja haastetehtäviä.


Parhaimmillaan Playgroundsin pelaaminen on varsin viihdyttävää. Erilaisilla kikoilla ja heittotyyleillä otteluihin luodaan onnistuneesti vaihtelua ja aina kannattaa hieman vilkuilla minkälaisia pelaajavalintoja kaveri tekee, että pystyy myös puolustautumaan vastustajan vahvuuksia vastaan. Kontrollit toimivat erittäin hyvin ja pelin sisään pääsee todella nopeasti, mutta taidokkaaksi pelaajaksi kehittyminen vie toki aikaa. 30 euroa maksavaksi peliksi sisältöä soisi kuitenkin olevan enemmän ja mielestäni on hieman kohtuutonta hidastaa pelihahmohankintoja niin hitaalle, että pelaaja saattaa turvautua 11 euroa maksavaan kaikki pelaajat avaavaan passiin.