Games Workshopin kehittämä Space Hulk -lautapeli on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan monen lautapelurin suosikkipelejäni. Itsekin kuulun tähän joukkoon, joten olen jokaisen videopeliversion kohdalla käynyt läpi saman tunteiden vuoristoradan. Iih! Uusi Space Hulk -peli! Buu! Se onkin ihan kehno!

Taas on aika yrittää sitä onnistunutta videopeliversiota, ja kun vetovuorossa on taas kerran hieman ongelmallisista peleistään tunnettu ranskalainen Cyanide, onko tässä syytä edes varovaiseen intoiluun?

Itse asiassa on, koska Space Hulk Tactics on erinomainen käännös rakkaasta lautapelistäni.



Kerrataanpa nopeasti Space Hulkin perusteet. Kyseessä on epäsymmetrinen lautapeli, jossa yksi pelaaja ohjastaa ihmisten imperiumin avaruusmerijalkaväen valiosotilaita, superraskaisiin panssareihin sonnustautuneita käveleviä tankkeja, Terminatoreita. Terminatoreita käytetään kaikkein vaarallisimmissa tehtävissä, kuten avaruudessa ajelehtivien, kaupungin kokoisten avaruushylkyjen puhdistamiseen. Tässä nimenomaisessa avaruushylyssä piilee ikävä yllätys: vino pino Tyranid-muukalaisrodun luomia biologisia tappokoneita, genestealereita.

Lautapelissä ihmispelaajalla on aina jonkinlainen tavoite, kuten vaikkapa tietyn huoneen puhdistaminen liekinheittimillä, tai jonkin arvokkaan esineen saattaminen maalialueelle. Genestealer-pelaajan tehtävänä taas on pysäyttää harvalukuiset mariinit matkalle.
Suuri osa viehätyksestä juontuu siitä, että Space Hulk tarjoaa kaksi täysin erilaista pelikokemusta. Terminator-pelaajan edessä on klaustrofobinen kauhujen matka läpi kapeiden ja pimeiden tunneleiden. Sotureilla on hyvin rajallinen määrä toimintapisteitä kullekin vuorolle, joten eteneminen on hidasta. Ihmispelaajalla on myös käytössään vain kourallinen sotureita, jotka kuoltuaan myös pysyvät kuolleina.

Vastapuolella genestealer-pelaaja saa joka vuoro käyttöönsä liikkeenpaljastimen täpliä, jotka kätkevät sisäänsä nollasta kolmeen hirviötä. Ihminen ei tiedä sisältöä, ennen kuin genestealer-pelaaja sen paljastaa, tai pääsee itse jollain mariinillaan näkemään täplän suoraan.

Nämä täplät sitten liikkuvat pahaenteisesti pitkin käytäviä aina vain lähemmäs ja vaanivat kulmien takana ja aivan näkökentän rajoilla. Tiedossa on riemastuttavaa saalistusta ja suoranaista psykologista kidutusta, kun ihmispoloinen hikoilee koko ajan enemmän genestealereiden ja tuntemattomien täplien lisääntyessä ympärillä. Eteenpäin ei uskaltaisi millään mennä, koska silloin väistämättä muodostelmaan jää suojaamattomia aukkoja, mutta paikalleen jäämällä vain antaa genestealereille tilaisuuden kasata pysäyttämätöntä massaa ympärille. Kamalaa!

Pelikokemusten päinvastaisuus ulottuu vielä syvemmälle. Genestealerit ovat puhtaita lähitaistelijoita, mutta niiden kynnet uppoavat Terminatoreiden panssareihin kuin kuuma veitsi voihin. Niinpä lähitaisteluun päässyt geenivoro tarkoittaa useimmiten kuollutta soturia. Terminatorit taas ovat tappavia kauempaa, kiitos superraskaiden tuliaseittensa. Käytössä on runsaasti niksejä, kuten vaikka mahdollisuus jäädä odottelemaan, että genestealerit omalla vuorollaan liikkuvat mariinien näkökenttään, jolloin niitä saa ammuskella ilmaiseksi – tai kunnes ase ylikuumenee ja jumittuu.

Pelin taktinen syvyys on valtava. Olen itse pelaillut sitä jostain 90-luvun alkuvuosista lähtien ja edelleen törmään vähän väliä uusiin ja yllättäviin taktiikoihin, jotka pakottavat miettimään niitä olevinaan oikeaksi tiedettyjä taktiikoita ja kuvioita uudelleen. Space Hulk on todellakin suosikkipelejäni, joten on erinomaisen kivaa, kun siitä saadaan vihdoin myös hyvä videopeliversio.



Kaikki yllä oleva pätee myös Space Hulk Tacticsiin, sillä se on hyvin uskollinen käännös lautapelistä. Joitain sääntöjä on muuteltu hieman, ja peliin on lisätty genestealer-mutaatioita, jotka ovat vaikkapa raskaammin panssaroituja, mutta hitaampia. Suurin uudistus on silti taktiikkakorttien nippu, josta kumpikin pelaaja saa joka vuoro nostaa käteensä kolme korttia pelattavakseen, tai vaihdettavaksi ylimääräisiksi toimintapisteiksi.

Olin ennakkoon hyvin skeptinen korttien suhteen, mutta ne osoittautuivat hyväksi uudistukseksi. Niiden tarjoamat bonukset ovat verrattain pieniä: yksi oma soturi voi lyödä vähän kovempaa seuraavassa lähitaistelussa, tai vastustaja heikommin. Ehkä jokin ovi hylyssä aukeaa tai sulkeutuu, tarjoten näin joko parempaa näkyvyyttä tai suojaa. Hyvin pelattuna korteista on potentiaalisesti suurta apua, mutta ne eivät yksinään ratkaise peliä. Mainio uudistus, siis!

Space Hulk Tactics sisältää niiden perinteisten yksittäisten matsien – joko tekoälyä tai toista ihmispelaajaa vastaan – lisäksi pitkät ja tarinavetoiset kampanjat kullekin osapuolelle. Tyranid-kampanja sijoittuu ajallisesti menneisyyteen ja kertoo Ultramarines-jaoksen yrityksestä putsata hylkyä Tyranideista. Ihmiskampanjassa taas komennetaan lautapelistäkin tuttuja Blood Angelseja näiden kostaessa muinaisia tappioitaan genestealereille.

Kummassakin kampanjassa on mukavasti syvyyttä, sillä polut aluksessa ja tarinassa haarautuvat useasti. Tehtävien jälkeen joukot keräävät kokemusta, mikä tarkoittaa lähinnä tilaisuutta vaihtaa alun rupukortteja kovempiin versioihin. Lisäksi Terminatorit saavat uusia varusteita ja erikoissotureita, genestealerit taas niitä geneettisiä mutanttiversioita itsestään.

Todella erinomaisena lisukkeena pelistä löytyy myös kenttäeditori, jolla itse kukin voi tehdä omia tehtäviään ja sitten jaella niitä muille pelaajille. Jo kirjoitushetkellä, ennen pelin varsinaista julkaisua, karttakokoelmasta löytyvät muun muassa kaikki oikean lautapelin tehtävät sekä vino pino muuta. Pelattava ei siis tule loppumaan kesken aivan heti.



Space Hulk Tactics ei ole toki täydellinen peli. Cyaniden perinteinen perussynti, kuumottava bugikokoelma, on taas läsnä. Steam-keskustelujen perusteella suuri osa minun löytämistäni bugeista on jo raportoitu ja kehittäjät ovat käsi sydämellä vannoneet korjaavansa ne, mutta sama laulu on toki kuultu aiemminkin vaihtelevin tuloksin.

Tällä hetkellä merkittävin ongelma on tekoäly, joka vaihtelee turhan passiivisesta suoranaisen aivokuolleeseen. Genestealer-tekoäly varoo liikaa uhraamasta joukkojaan ja jää helposti kyttäämään kulmien taakse vaikka maailmanloppuun saakka, kunhan mariinit vain pitävät ne näkyvissään ja aseet osoitettuna kulmia kohti. Tämä ei toki auta kamalasti jos itse pitäisi liikkua tasaista vauhtia tavoitetta kohti, mutta puolustustehtävät ovat juuri nyt läpihuutojuttuja.

Joskus tulee vastaan vielä parempaa. Eräässä tehtävässä sain maailman helpoimman genestealer-voiton, kun ensimmäisellä vuorolla Terminator-tekoäly ampui liekinheittimellä yhden uhrilampaani kebabiksi, ja sitten marssitti yksi toisensa perään omat joukkonsa liekehtivään huoneeseen, jossa ne kuolivat välittömästi. Kiitos siitä.

Ei se toki onneksi aina näin synkeää ole, ja jos haluaa peliltään kovempaa ja tasaisempaa vastusta, aina voi pelata moninpeliä. Ihmistä vastaan Space Hulk on kuitenkin aina ollut parhaimmillaan. Toivottavasti Cyaniden tyypit jaksavat tehdä näitä pieniä tuunauksia ja parannuksia, sillä Space Hulk Tactics on jo nyt oikein mainio näkemys minulle rakkaasta lautapelistä, ja parannusten jälkeen se voi olla suorastaan erinomainen peli.