Kiusaaminen. Monelle tuttu asia ja harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät ole nähneet kiusaamista jostakin näkökulmasta. Kiusaaminen onkin yksi The Path of Motuksen teemoista. Pelin takana on reilu parikymppinen Michael Hicks, joka vastaa käsikirjoituksesta, suunnittelusta, ohjelmoinnista ja musiikista. Hänen kaverinsa Goncalo Antunes on auttanut muun muassa animoinnissa. He ovat tehneet teoksen, joka yhdistää visuaalisen novellin ja ongelmanratkonnan noin tunnin mittaiseksi kertomukseksi kiusaamisesta.




The Path of Motus on yksi vaikeimpia pelejä, joita olen koskaan arvioinut. Kyseessä ei suoraan ole pelillinen peli, vaan teos on suurimmalta osaltaan visuaalinen novelli. Läpijuoksuna tehtävien selvittäminen kestää nimittäin noin 15 minuuttia, joten niin sanottua uudelleen pelaamisen arvoa sillä ei ole. Mutta mistä on kyse?

Motus on pieni peikonpoikanen, jonka elämä on vuorattu negatiivisilla kommenteilla. Muut maahiset ovat lähinnä nimensä mukaisesti trollaavia ilkimyksiä, joiden tarkoitus on lähinnä aiheuttaa Motukselle valtavaa mielipahaa. Matkan varrella Motus käy sanasotaa muiden peikkojen kanssa tasohyppelymällä. Tasolta toiselle pomppiminen ja eteenpäin pääseminen onnistuu vain, jos Motus onnistuu sanomaan tietyt sanat suustaan oikeassa järjestyksessä. Pieniä lausahduksia on käytössä yhteensä kolme kappaletta ja ne on merkitty värikoodeilla sininen, keltainen ja punainen. Kyseessä onkin niin sanotusti sanasota, jossa vastustaja hävittyään antaa tietä eteenpäin.

Hyppelemisen lisäksi alueella on ratkottavana pieniä pulmatehtäviä. Tarkoituksena on saada aikaiseksi jokin kuvio yhdistelemällä numeroihin tarvittava määrä viivoja. Ongelman ratkettua saattaa Motuksen eteen rakentua esimerkiksi rotkon ylittävä silta. Numerohaasteet ovat pelin parasta antia, sillä niiden ratkaiseminen ei ole läpihuutojuttu, vaan viivojen järjestystä joutuu miettimään ihan tosissaan. Harmillisesti teoksen lyhyt kesto vaikuttaa myös pulmien määrään negatiivisesti ja tarjolla onkin vain kourallinen ongelmanratkontaa.




Peliä on osittain vaikea arvioida sen tunteisiin perustuvan kertomuksen takia. Pelillisesti se ei ole kärkiluokkaa, vaikka kaikki palikat ovat kohdallaan. Se pyörii hyvin, grafiikka on kaunista, animaatiot toimivat ja käsikirjoitus on lähes priimaa. Tarinana se kuitenkin herättää tunteita ja ajatuksia. Mikä on varmasti myös tarkoitus, sillä pelistä on julkaistu myös kouluympäristöön tehty versio. Ideana se on tosi hyvä, sillä teoksen antama opetus ja kiusaamisesta kertova näkökulma on tärkeä asia oppimisen kannalta.

Kuluttajalle reilu 12 euron hinta voi tuntua tyyriiltä teoksen kestoon nähden. Jotain hyvääkin siinä silti on, sillä 10 % tuotoista lahjoitetaan The Cybersmile -järjestölle, joka tekee töitä muun muassa nettikiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen parissa. Harmillisesti asiaa ei kuitenkaan markkinoida Steamissa, joten suurimmalta osalta hyväntekeväisyysnäkökulma menee varmasti ohi.

The Path of Motus on kokonaisuutena ihan hyvä. Sitä voi suositella niille, jotka pitävät visuaalisista novelleista ja siitä, että kulttuurinen teos aiheuttaa sen käyttäjässä jonkinlaisia tuntemuksia. Valitettavasti tarina ei kestä kuitenkaan vahvana loppuun asti, vaan lopahtaa viimeisillä minuuteilla kuin lehmän häntä. Lisäksi pelin loppu ärsyttää toden teolla, minkä takia annan sille vain kaksi tähteä. Myös Motuksen tarina loppuu kuin seinään jättäen paljon avoimia kysymyksiä ilmaan. Michael Hicksille haluaisin lähettää terveisiä, että olisitpa kertonut pikku peikon tarinan vielä loppuun asti.