Kun hohtava alieni vaatii sinua intergalaktiseksi gladiaattoriksi, gladiaattoriksi sinun on ruvettava. Kimmo Lahtisen Barbearian tarjoaa karhumaisen kauheaa kamppailua ylivoimaista vihollista vastaan.




Erityisesti mobiilipuolella pelejä tehneen Lahtisen uusin Barbearian ilmestyy iOS:n App Storen tukkoisten markkinoiden lisäksi myös PC:lle. Isometrinen hack n’ slash -mättö kuljettaa pelaajan sadan karkinvärisen kentän läpi, joiden aikana olisi tarkoitus voittaa lukuisia pomovihollisia, pelastaa kymmeniä vankeja, ostaa vielä useampia päivityksiä ja tappaa tuhansia hirviöitä. Matkan varrella hyökkäysnappia tulee nakutettua sellaisella intensiviteetillä, että sormet on hyvä venytellä vetreiksi etukäteen.

Barbearian juju on massiivisissa yhteenotoissa. Tavallisen rämpyttelyn lisäksi Barbearian sekoittaa pakkaa (hyvin alkeellisilla) strategiapelimekaniikoilla. Yksin taistelemisen sijaan Karhukörmy saa pelin edetessä kymmeniä käskyläisiä, jotka taistelevat Mesikämmenmiehen rinnalla satapäisiä armeijoita vastaan. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän yhteenotoissa vaaditaan kavereiden tulivoimaa, omaa nokkeluutta ja maasta löytyviä tuliluikkuja.

Rämpyttämisestä huolimatta Karhukarpaasin ohjaaminen ei ole pelkkää yhden napin nakutusta. Baarikarhukainen osaa myös ammuskella erilaisilla pitkän kantaman aseilla sekä syöksyä, aiheuttaen tuhoa massiivisillekin vihollisryppäille. Oman strategisen lisänsä tuovat satunnaisesti ilmestyvät erikoisvoimat: aseiden lisäksi Karhumies voi noukkia maailmasta esimerkiksi lisävoimia tai -nopeutta.



Kaltaistensa pikkupelien tavoin myös Barbearian toistaa mekaniikkojaan orjallisesti. Muutaman levelin ryppäissä pelattavissa kentissä Karhumies saapuu uudelle pelialueelle, hakkaa jokaisen vihollisen tuusannuuskaksi ja siirtyy seuraavaan leveliin. Maaliviiva saavutetaan kaatamalla kentän pikkupomot: ympäri aluetta löytyy useampi kookkaampi vihollinen, joista jokainen johtaa omaa pientä armeijaansa. Pomovihollisia metsästäessä kentästä saattaa löytää myös esimerkiksi vangin tai elinpisteet palauttavan lähteen. Molemmat tuovat taktisuutta peliin: elinpisteiden parantamisen kanssa täytyy välillä kikkailla että eliniän odote säilyy myös seuraavaan kenttään. Vangin löydyttyä taas täytyy kiirehtiä, nämä kun tuppaavat räjähtämään ellei heitä onnistu pelastamaan ensisekuntien aikana.

Pelastetut vangit myös liittyvät pelaajan johtamaan armeijaan, joten nurkkien koluaminen auttaa etenemisessä. Tehtäväryppäiden väleissä taasen voi päivitellä sekä itse karhuherraa, että tämän armeijaa: armeijan sotilaille voi ostaa ritarin tai jousimiehen varustukset, tai karhukaverin tulivoimaa voi kasvattaa lisäämällä kestävyyttä tai maailmaan ilmestyvien aseiden määrää. Kun on hakannut useamman tehtäväryppään, on pomovihollisen vuoro: perinteistä videopelidesignia esittelevät leijuvat pääkallot ja lonkerohirviöt muuttavat Barbearianin hektiseksi bullet helliksi, missä eri iskujen väistely ja oikeaoppinen ajoittaminen ovat elinehto.

Jos kokonaisuus kuulostaa köykäiseltä, johtunee se lähinnä siitä että Barbearian on loppupeleissä todella simppeli, mobiilialustallakin pyörivä pikkupeli. Samanaikaisesti on toki myös todettava, että pikkupeliksi Barbearianista löytyy yllättävää syvyyttä: kenttien samankaltaisuus ei turruta tai tylsistytä, vaan auttaa pienemmissä peliannoksissa. Pelaajana kun ei tarvitse ikinä muistella tapahtumien kulkua tai silloista tilannetta, vaan pelatessa on aina tietoinen sekä pää- että sivutavoitteista.

Tekniseltä puolelta Barbearian on unohdettavan mukiinmenevä kokonaisuus. Visuaalisesti sympaattinen karkkimaa on ihan ok. Tiluttelevat ja liluttelevat elektrosoundit ovat ihan ok. Animaatiot ovat ihan ok ja kenttäsuunnittelu on ihan ok. Kaiken kaikkiaan Barbearian on miellyttävä, mutta yhtälailla unohdettava pelikokemus. Jos lajityyppi innostaa ja haluaa tukea suomalaisia pelintekijöitä, ei Barbearianissa heitä rahojaan hukkaan.