Kun tutkitaan kulttuurillista liikehdintää, kuten feminismin uusinta aaltoa, yksittäiset teot tai tapahtumat voivat näkyä ristiriitaisina; samanaikaisesti sekä puoltavana että vastustavana voimana. SNK Heroines: Tag Team Frenzy voidaan nähdä tällaisena tapauksena. Kyseessä on joko huonoiten peiteltyä pehmopornoa mitä olen ikinä pelannut, tai fanfaarinomainen hurraahuuto voimaannuttavalle feminismille.



Nintendo Switchille ja Playstation 4:lle julkaistun SNK Heroines: Tag Team Frenzyn pääosassa ovat tissit. Teoriassa pääosaan pääsevät tissien kantajat, eli SNK:n taistelupelien eri sankarittaret, mutta käytännössä ylös-alas poukkoilevat daisarit nousevat kantajiaan tärkeämpään osaan. Tag Team Frenzy -lisänimeä kantava SNK Heroines esittää arcademaista 2 vastaan 2 -taistelupeliä, jonka keskivertoa simppelimmät tappelumekaniikat tekevät pelistä helposti lähestyttävän. Rintava todellisuus valoittuu viimeistään alkuvideon pyörähtäessä käyntiin.

Tarina on tarkoituksellista hömppää. Hupun taakse verhoutuva Kukri on luonut oman pienoistodellisuutensa (älä kysy miten), johon eksentrinen pahis on säilönyt viitisentoista kovaksikeitettyä kamppailijaa (älä kysy miten). Joukossa on mukana myös Fatal Fury -pelisarjasta tuttu Terry Bogard, tällä kertaa ryntäillä ja uhkeilla pakaroilla varustettuna (älä kysy miten). Pienoistodellisuudessa Kukri usuttaa kamppailijat toistensa kimppuun kerätäkseen heistä negatiivista tunne-energiaa – kuten ahdistusta ja pelkoa – käynnistääkseen massiivisen todellisuusgeneraattorinsa. Oletan että Kukrin nerokkaana ideana on kerätä ahdistuksen tunteita tappeluiden lisäksi myös seksuaalisella ahdistelulla, sillä jokaikisessä välivideossa Kukri tirkistelee vähäpukeisia sankarittaria valvontakameroiden kautta. “Tarina” saa päätöksensä noin viiden matsin ja tirkistelyvideon jälkeen, kun sankarit lyövät Kukrin kumoon ja todellisuus rikkoutuu. Lopputeksteihin pääsemisessä kesti ensimmäisellä kertaa n. 30 minuuttia, muilla yrityksillä kolmasosan vähemmän.




Japanilaiset tirkistelypelit eivät ole suoranaisesti mikään uusi juttu. Steamin pelikauppaa ei tarvitse selata montaa minuuttia löytääkseen roppakaupalla pikkutuhmia pikkupelejä, visuaalisia novelleja tai räiskintöjä. Vilkkuvat pikkuhousut ja painovoimaa uhmaavat ryntäät ovat olleet erityisesti juuri tappelupelien vakiokalustoa, onhan Dead or Alivekin tunnettu jo vuosikausien ajan tissien hyllymistä simuloivasta fysiikkamoottoristaan. Seksipositiivisesta elämänasenteestani huolimatta en löydä SNK Heroinesista oikein mitään positiivista, vaan lopputulos tippuu sinne myötähävettävän ja raivostuttavan välimaastoon: avoin ja vapaa seksuaalisuus esitetään vitsinä, ahdistelu sekä muut seksuaalisuuteen liittyvät haitat nähdään vähintään puoliharmittomana hassutteluna, eikä peli käsittele hahmojensa seksuaalista agenttiutta mitenkään. Libidon herättämiseenkään SNK Heroinesista ei oikein ole: eroottisuudessa ei ikinä päästä niin pitkälle, että tällaisena nettipornografian kulta-aikana mittari värähtäisi vähääkään. Kun pehmopornoa ympäröivä pelikin on niin unohdettava kuin mitä SNK Heroes lopulta on, ei paljoa jää jäljelle.

Voisimme toki pohtia teemaa vastaväitteen verran: voiko SNK Heroines itse asiassa olla feministinen ilosanoma, jonka päämääränä on omatoimisten naisten voimaannuttaminen? Tarina kuitenkin asettaa seksuaalisuuden negatiiviset ilmentymät Kukriin, naisten itsemääräämisoikeuden riistävään pahikseen. Tilanteeseen joutuneet naishahmot – kuten lehmänsarvilla ja lehmäkuosisilla bikineillä koristeltu Mai tai avoimeen PVC-poliisipukuun pukeutunut Love Heart – käsittelevät ulkomuotoaan rennosti ja positiivisesti. Terry Bogardin järkytys ja hävetys runsaista ruumiinosistaan saa pelkkää tukea kanssakamppailijoilta. Pohdintaa tukee myös SNK Heroinesin tapa käsitellä vaihtoehtoisia vaatteita: siinä missä keskiverrossa tappelupelissä pelaaja voi ostaa yhä niukempia ja tiukempia vaatteita pelihahmoille, SNK Heroinesissa lähes kaikki vaihtoehtoiset vaatteet ovat peittävämpiä kuin originaalit.

Tai sitten peliarvostelija voisi lakata hyödyntämästä vuosikausia kestäneitä kulttuuritutkimuksen opintojaan saadakseen täytettä laihaan arvostelutekstiin, erityisesti kun tässä vaiheessa asian pohtimiseen on todennäköisesti käytetty pelintekijöitäkin enemmän aikaa ja energiaa.



Ettei tappelupelin arvostelussa puhuttaisi liiaksi tappelemisesta, voidaan katsoa mitä SNK Heroinesilla on tarjottavana tirkistelyiden ja tappeluiden ohelle? Eipä oikeastaan juuri mitään. Välivideoilla höystetyn kampanjamoodin lisäksi pelistä löytyy sekä harjoittelua, selviytymistä että yksittäismatseja, niin tietokonetta kuin toisia ihmisiä vastaan. Tietokonetta vastaan tappelemiseen löytyy kuitenkin monipuolisempia pelejä, kaverin kanssa tällaista peliä ei kehtaa pelata eikä nettiseuraa löytynyt hausta huolimatta. Internetin keskustelupalstojen perusteella en ole myöskään ainoa joka on kärsinyt tyhjistä nettiservereistä. Erilaisten pelimuotojen lisäksi mukana on myös galleria kuvien ja videoiden tarkasteluun sekä hahmokustomointi. Ja mikä pikkutuhmien pervoilujen aarreaitta kustomointi onkaan.

Tylsien vaihtoehtoväritysten sijaan SNK Heroines ottaa kaiken irti hahmojensa lisäasusteista. Vaatevaihtoehtoja ei ole kuin kolmisen kappaletta per taistelija (esimerkiksi koulupukuiselle Luongille saa puettua beigen muoviasun tai PVC-paholaisen hynttyyt, sarvineen päivineen), mutta kustomointi tähtää isojen kokonaisuuksien tuhmiin yksityiskohtiin. Erilaisia häntiä ja korvia löytyy useampaa kappaletta, aina hiiristä kettuihin, ja silmälasitkin voi valita seksikkäistä John Lennoneista perinteisempiin kirjastotätimalleihin. Mukana on niin kissanviiksiä, kahleita, karnevaalimaskeja, kilpikonnankuoria kuin kirjaimellisia kukkahattuja. Jos haluat ketunhäntäisen cheerleader-Terry Bogardin pisamilla ja opettajan silmälaseilla, sekin onnistuu.





Tappelupelinä SNK Heroines on samanaikaisesti sekä hellyyttävän yksinkertainen, että yllättävän monipuolinen. Pintapuolisesti taistelumekaniikat ovat hyvin riisutut: nappeja löytyy tavalliselle, voimakkaalle ja erikoishyökkäykselle, blokkaukselle, heitolle, lopetusiskulle sekä taistelijan vaihtamiselle. Hyppely onnistuu, mutta esimerkiksi kyykkyyn meneminen ei. Virtaviivaistettu mätkintä helpottaa satunnaisina peli-iltoina, mutta raja tulee nopeasti vastaan: yksinkertaisten combojen jälkeen pelistä ei tunnu saavan mitään erityistä irti, erityisesti ohjauksen tuntuessa hieman jäykältä.

Peliin syventyessä kuitenkin myös mekaniikat syvenevät. SNK Heroines ei ole millään mittapuulla mikään pelihistorian monipuolisin mätkintä, mutta tietokonevastuksen vaikeutta nostamalla alkaa saada jo hyviä esimerkkejä ketjutuksista, mitkä lähettävät vihollisen ensin ilmaan, pyörittävät tätä kuin hyrrää kentän päästä päähän ja lähettävät lopuksi mukiloidun matamin takaisin tatamiin. Simppelit kontrollit helpottavat monimutkaisten liikesarjojen opettelussa, mutta kaikki tuntuu niin kovin turhalta: SNK Heroines on niin lattean unohdettava peli, ettei combojen opettelusta jää mitään pitkäkestoista käteen.

Jotakin mielenkiintoista on sentään onnistuttu tekemään. Taistelumekaniikkojen mielenkiintoisin osuus on erikoisiskujen käyttötapa: pelaajahahmoilla on kaksi palkkia, elinpalkki ja erikoispalkki, joiden koko on toisesta riippuvainen. Mitä vähemmän elämää on jäljellä, sitä suuremmaksi erikoispalkki voi kasvaa. Erikoispalkilla tehdään voimakkaiden erikoisiskujen lisäksi myös erillisestä napista lähtevä lopetusisku Dream Finish, joka vaaditaan matsin voittamiseksi. Eli tavallisesta tappelupelistä poiketen vihollista ei peitota elinpalkin nollaamisella. Koska pelin nimi on Tag Team Frenzy, ovat matsitkin aina 2 vastaan 2 -muotoa. Tiimillä on yhteinen elinpalkki, mutta erikoispalkit ovat yksilöllisiä, joten hahmojen taktinen vaihtelu kannattaa.





Mielenkiintoisista palkeista huolimatta kokonaisuus jää roppakaupalla miinuksen puolelle. Kun aiemmin listattujen ankeuksien päälle lyödään vielä vanhentuneet grafiikat, mitäänsanomattomat äänet, naurettavan lyhyet välivideot ja ankeat valikot, ei SNK Heroinesista jää juuri mitään mainittavaa jäljellä. Kelleköhän tätä unohdettavaa aivopierua nyt sitten kehtaisi suositella? Varmaankin lähinnä hyllyntäytteeksi SNK:n pelejä keräilevälle tai virikkeeksi ilman internetiä elävälle - vaikka jälkimmäiseenkin löytyy varmasti parempia vaihtoehtoja.