Rocksteadyn kehittämät Batman-pelit ovat olleet pelimaailmalle siunaus ja kirous. Varsinkin sarjan ensimmäinen peli oli todellinen vallankumous ja tajunnanräjäyttäjä: voivatko sarjispelit olla hyviäkin? Samalla kuitenkin moni muu tiimi on halunnut ratsastaa valokeilaan kopioimalla härskisti Rocksteadyn kehittämää taistelusysteemiä ja jopa pelin runkoa. Tulokset ovat kauniisti sanoen olleet vaihtelevia.


Heti alkuun on tunnustettava, että Insomniacin studioilla on tainnut copypaste saada kyytiä Spider-Manin suunnitteludokumenttia työstettäessä, sillä yhtäläisyydet Batman-peleihin ovat niin runsaita ja selviä, että hieman hirvittää. Kuten ne useat kehnot Batman-kopiot ovat vuosien varrella osoittaneet, tämä ei vielä yksistään riitä, vaan pelin pitäisi olla hyvä.

Onneksi Spider-Man on todellakin juuri sitä ja enemmänkin. Se on erinomainen.




Spider-Man on todellakin taas yksi näistä peleistä: avoimen maailman supersankaripeli, jossa hämppimies suhaa ympäri Manhattania seuraamassa pitkää ja kiinnostavaa tarinaa, keräilemässä useita erilaisia esineitä, suorittamalla sivutehtäviä ja ties mitä muuta. Kun vielä pelin taistelusysteemikin on kopioitu miltei sellaisenaan Batmaneista, mistään suunnattomista yllätyksistä ei voi oikein puhua.

Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä murheet omaperäisyyden puuttumisesta kestävät korkeintaan pelaamisen aloittamiseen saakka. Sen jälkeen ainakin minulla oli niin hauskaa, että huolet ja murheet unohtuivat ykkösellä. Muun muassa Spyrot, Ratchet & Clankit ja aliarvostetun Sunset Overdriven kehittänyt Insomniac tietää, miten tehdään sujuvia ja äärimmäisen pelattavia pelejä. Spider-Mania väsätessään tiimi on selvästi ollut kovassa tikissä, sillä tulos on erinomainen.


Hämähäkkimies-peleissä kaiken A ja O on tietenkin seitillä heiluminen. Jos se ei toimi kuten pitäisi, pelikin on yleensä epäonnistunut. Tällä kertaa siitä ei ole huolta, sillä seitillä liikkuminen on suorastaan riemastuttavaa. Systeemi on mekaanisesti kevyt, kuten sen pitääkin olla, sillä peli latoo myöhemmin liikkumisen päälle monia erilaisia haasteita ja lisämausteita, jolloin kaiken täytyy lähteä selkäytimestä.

Olkanapin painaminen pohjaan saa Hämiksen ampumaan seitin johonkin kameran ulkopuolelle ja heilahtamaan sen varassa kuin liaanilla konsanaan. Jos seittiheilahduksen aikana painaa hyppynappia, hämis ponnahtaa uusiin korkeuksiin. Hypyn aikana taas voi seittien avulla nykiä itselleen lisää vauhtia, tai vaikka ylittää niin ahtaita kohtia, ettei niissä mahdu seitillä heilumaan.


Arvostelujakson aikana kuljin usein tarkoituksella kaupunkia päästä päähän, koska seitillä heiluminen on niin hauskaa. Vauhdin ja liikkeen tuntu ovat voimakkaasti läsnä, ja erinomaiset animaatiot välittävät myös kotikatsomoon sen liikkumisen riemun, jota Hämähäkkimies tunnetusti akrobaattisten hyppyjensä ja piruettiensa aikana tuntee.



Spider-Manin taistelu on selvästi ottanut vahvasti vaikutteita Batman: Arkham Asylumista ja sen hengenheimolaisista. Viholliset puskevat päälle suurina laumoina, ja pelaajan vastuulla on mätkiä näitä turpaan samalla itse iskuja väistellen ja Hämähäkkimiehen leluarsenaalia hyödyntäen. Pinnallisesti kaikki toimii kuten Batmaneissa: ohjaimen työntäminen vihollista kohti ja lyöntinapin näpyttely toteuttavat komboja, perille tulevasta iskusta varoitetaan hämähäkkivaiston tutulla säteilyllä Peter Parkerin pään ympärillä ja niin edelleen.


Ero esikuvaan tulee siinä, että Spider-Man nostaa lisenssiin sopivasti liikkumisen vapauden ja tärkeyden toiseen potenssiin. Jos vain taistelee vihollisia vastaan maassa, pelaa väärin. Hämähäkkimies on luotu liitämään yläilmoissa, ja viholliset tietenkin voi kutsua matkalle mukaan. Taistelussa hyödynnetään runsaasti kolmiuloitteista liikkumista, mikä on hyvä keino vältellä vihollisten iskuja ja eristää kohteeksi valittuja poloisia korkeuksissa toimitettavia turpasaunoja varten.

Hämis liikkuu myös taistelukentällä vauhdikkaasti, sillä seittien avulla voi kiskaista itsensä vaikka taistelukentän toisella laidalla kämppivän sinkomiehen rinnuksille (tai tältä aseen kädestä spontaaniksi seittinuijaksi itselleen) tai hypätä taivaalle heilumaan ja ottaa näin vähän lisää hajurakoa vihollislaumoihin. Tarinan aikana käyttöön aukeaa myös runsas valikoima erilaisia leluja, joilla vihollisia voi vaikkapa sähköttää tai seitittää kiinni seiniin.


Aluksi kaikki tuntuu jopa hämmentävän monimutkaiselta. Erilaisia liikkeitä ja niiden yhdistelmiä on runsaasti, eikä peli ole sieltä armeiliaimmasta päästä. Esimerkiksi väistöt ovat välillä hankalia, sillä väistönapin oikea-aikainen painallus ei ole mikään vahingolta suojaava taikaisku. Jos ei tajua väistää päälle syöksyvän örmyn sivulle, saa väistöstä huolimatta turpaansa. Ensimmäiset hetket Spider-manin parissa olivat jopa turhauttavia, kun omissa kolisi jatkuvasti ja game overit tulivat turhankin tutuiksi. Yllättäen kaikki kuitenkin naksahti kohdalleen, minkä jälkeen taisteleminen on puhdasta riemua.

Pelin edetessä mukaan heitellään lisää haasteita erilaisten vihollistyyppien muodossa. Joidenkin kimppuun voi hyökätä vain takaapäin, jotkut pitää ponnauttaa taivaalle ennen kuin ne muuttuvat haavoittuviksi ja niin edelleen. Sitten mukaan heitellään vihollisia, joita vastaan spesifisesti ei saa hypätä korkeuksiin ja homma muuttuu taas monimutkaisemmaksi. Tämä on toki hyvä juttu, sillä kun haaste nousee tasaista vauhtia, peli pysyy mielekkäänä loppuun saakka.


Mukaan on ympätty myös hiiviskelyosioita, joissa Hämähäkkimiehen täytyy varjoissa ja korkeuksissa vaanien napsia vihollisia pois kentältä. Nämäkin osiot toimivat ja ovat viihdyttäviä, sillä havaituksi tulemisesta ei yleensä seuraa epäonnistumista, vaan ainoastaan siirtyminen aktiivisempaan tappeluun.



Spider-Man on suurikokoinen peli. Tarina itsessään on jopa hämmentävän mittava: vaikka kaikki näyttäisi jo olevan kondiksessa ja sitä on ihan varma, että seuraavaksi lopputekstit pyörivät, peli vain jatkuu. En tosin pannut tätä lainkaan pahakseni, sillä en missään vaiheessa kyllästynyt Spider-Maniin, vaikka jouduin arvostelua varten pelaamaan sitä pitkissä sessioissa.


Tarinan ohella tarjolla on runsas määrä erilaisia sivutehtäviä, jotka haastavat pelaajan kykyjä eri tavoilla. Motivaationa niiden tekemiseen ovat erilaiset craftausresurssit, joiden avulla voi rakentaa itselleen uusia pukuja – jotka tuovat myös mukanaan vapaasti valittavia erikoiskykyjä – sekä niihin kiinnitettäviä modeja, joilla voi vaikkapa suojautua paremmin vihollisten tulitukselta. Kaikesta tekemisestä palkitaan myös kokemuspisteillä, joiden avulla avataan uusia liikkeitä ja pieniä bonuksia.


Spider-Man sai ennakkoon hieman lokaa niskaansa, koska se vaikutti paperilla ja nopeasti testattuna vain jälleen yhdeltä Batman-kopiolta. Yhtäläisyyksiä ei voi kiistää, mutta Hämiksellä on myös paljon omaa annettavaa. Se on erinomaisen hyvin tehty, viihdyttävästi kirjoitettu ja kaikin puolin laadukas huippupeli. Itse olen aina fanittanut Hämähäkkimiestä hahmona, ja Spider-Man todellakin tuntuu ehdalta tavaralta. Mukana on hirmuiset määrät sopivan kornia huumoria, pieniä ja suurempia silmäniskuja sarjisten ja elokuvien ystäville sekä koko rahan edestä A-luokan Hämis-meininkiä.

Toim.huom. Osa ruutukuvista on otettu PS4:llä, osa PS4 Prolla. Kaikki kuvat on otettu ennen kuin peliin lisättiin valokuvatila.