Vuoden 2017 syksyllä PC:lle ilmestynyt Divinity: Original Sin 2 keräsi ansiokkaasti kiitosta pelisarjan vaativilta faneilta. Vahvasti kynältä ja paperilta tuoksuva roolipelikokemus myi mukavasti, mutta Larian Studios ei vaihtanut lomahousuja jalkaan, vaan päätti jatkaa timantin hiomista. Nyt peli ilmestyy kaikkien sohvapelaajien iloksi konsoleille paranneltuna versiona. Heikki Mustonen sukeltaa fantasiamaailmaan romanttisesti vaimonsa kera, mutta kummallakaan eivät haltiakorvat kauaa päässä pysy kaiken sen seikkailuryminän keskellä.

Divinityn magiakylläinen fantasiamaailma oli mennyt allekirjoittaneelta aiemmin ohi, eikä sille ole ainuttakaan hyväksyttävää perustetta. Valitettavasti en siksi pysty vertaamaan Definitive Editionia pelin aikaisempaan versioon tai ykkösosaan. Mutta jos olet kuten minä, eli olet missannut tämän pelisarjan, pidät roolipeleistä ja konsoli huutaa uutta materiaalia, niin oleppa hyvä ja istu toviksi lukemaan.

Kokonaisuutta voi yksinkertaistaa vaikkapa toteamalla, että kyseessä on fantasiaroolipeli, joka ei pyri uudistamaan genreä. Se myöskään sorru kahlaamaan perinnekliseiden suossa örkkien ja piippahattuisten maagien kanssa. Moni asia tuntuu olevan pelimaailmassa pirteästi vinksallaan, varsinkin jos katsojan silmä sattuu omaamaan taustaa Dungeons & Dragonsissa tai muissa klassisissa roolipeleissä. Tekemisessä on tavoiteltu vahvasti laadukasta toteutusta, jonka kaikki roolipelejä pelanneet tuntevat omakseen.




Maailma on avoin mutta ei pyörryttävän iso. Pelaajaa ei pudoteta päämäärättömän samoilemisen maailmaan, vaan seikkailu etenee tolkun kokoiselta alueelta toiselle. Tutkittavaa annetaan kerrallaan pureskeltavaksi juuri sopivan kokoinen pala niin, että sen voi kunnolla makustella ja sulattaa. Juoni etenee valintojen mukaan ja vauhdin voi valita vapaasti, mutta väkevät vastustajat pitävät kuitenkin päättömän juoksentelun aisoissa. Rajaus tarinan ja maailman osalta on onnistunut, sillä sen myötä kaikesta pääsee kunnolla sisälle ja kokonaisuus hahmottuu selkeästi.

Yksi roolipelien kantavia pilareita ovat hahmot ja niiden ominaisuudet. Monipuolinen taitovalikoima avaa mahdollisuuksia ratkoa taisteluita ja pulmatilanteita useammalta tavalla. Plussana elävästi kirjoitetut tarinat kantavat juonta läpi koko pelin. Divinityssä homma on kunnossa, sillä pelattavissa hahmoissa ja niiden ominaisuuksissa ei pihistellä. Valittavina on kuusi juonellista protagonistia, joilla jokaisella on oma tarinansa kerrottavana. Jos valmiit hahmot eivät miellytä, voi aina rakentaa täysin uuden eläväisen maailmaan taapertamaan.

Puolen tunnin verran ehtaa Divinity-gameplaytä.

Taitoja ja ominaisuuksia hahmoille on annettu melkoinen läjä. Toisin kuin useissa muissa peleissä voi pelaaja pinota taitoja mielensä mukaan, ilman hahmoluokkarajoituksia. Pikkutarkkaa nippelöintiä ei kuitenkaan esiinny, sillä taidot on fiksusti rajattu. Esimerkiksi lyömiselle on vain yksi taito, jolla käytetään kaikkia aseita. Taistelutaitojen lisäksi pelaaja voi kustomoida hahmostaan vaikkapa ruumiita syövän lainsuojattoman. Kuten toivoa saattaa, tehdyillä valinnoilla on merkitystä pelin etenemiseen myös taistelujen ulkopuolella.




Roolipeleissä on totuttu saamaan toiminnan rinnalle paksu juoni, jota kuljetetaan yleensä NPC-hahmojen kautta, eikä Original Sin 2 ei ole tässä suhteessa poikkeus. Keskustelutuokiot eivät kuitenkaan ole mitään bulkkitavaraa, vaan pelimaailman asukit ovat järkeään hyvin käsikirjoitettuja ja heittelevät oikeasti hauskoja herjoja. Myös juonelle vähemmän merkittävät persoonat ovat saaneet käsikirjoittajien pöydällä huolellisen kohtelun. Jokainen puhuttu rivi on myös laadukkaasti ääninäytelty, minkä myötä keskustelut nousevat sielukkuudessaan toiseen potenssiin.

Juttutuokiotkaan eivät mene aina saman kaavan mukaan. Vakiosankareille on olemassa yksilöllisiä dialogeja ja osa kyvyistä vaikuttaa keskustelujen kulkuun. Useampaan kertaan pitää punnita mitä haluaa keskustelu kumppanille vastata, eikä “oikeaa” tai “hyvää” vaihtoehtoa anneta hopealautasella. Onneksi näin, sillä valintojen monipuolisuus pitää keskustelut relevanttina, eikä kiusausta naputella niitä läpi ei tule edes niillä, jotka normaalisti saavat tekstiseinistä näppyjä.




Kun juttu ei enää luista, otetaan vuorotellen miekkaa tupesta. Taistelusysteemi on kerrassaan loistava. Hahmoja ei ole sidottu ruudukkoon, vaan liikkuminen kolmessa ulottuvuudessa on vapaata. Taistelupaikat eivät ole vain näyttämöitä, vaan korkeuseroja, kulkureittejä ja vaikkapa lattialle roiskunutta verta tulee ja pitää osata käyttää hyödyksi. Esimerkiksi vihollisen teleporttaaminen vesilammikkoon saamaan maagilta sähköhoitoa on tehokas ja riemastuttava tapa jouduttaa voittoa.



Miekkojen sijasta taisteluiden pääraaka-aine on taikuus. Vastusten kokemuspisteet tipahtavat plakkariin kombottamalla oikeat taiat, hyödyntämällä maastoa ja vastustajien heikkouksia. Taikoja on jokaisella hahmolla, joten niiden käyttäminen onnistuneesti yhteen ei avaudu ihan ensimmäisellä sessiolla. Aluksi taistelut tuntuvat jopa vaikeilta, mutta pikku hiljaa, kokeilemisen myötä, avautuu antoisa taktinen mättö.

Jos jossain pelissä kaikki toimii, niin se voidaan aina pilata luokattomalla käyttöliittymällä ja kömpelöllä kameralla. Vaikka tälläkin kertaa kamerassa on ajoittain toivomisen varaa, ja kursorilla on välillä raivostuttavan vaikea osua oikeaan kohteeseen, eivät nämä pienet kauneusvirheet haittaa kokonaisuutta.

Käyttöliittymä on pelin yleislinjan mukainen, eli loistava. Tavaroiden hallinta, mikä monta kertaa on osoittautunut vaikeaksi osa-alueeksi toteuttaa hyvin, on suorastaan miellyttävä käyttää. Hommat on virtaviivaistettu niin, että kaikki lootin tutkiminen, vertailu ja jakaminen on vaivatonta kuin siilitukan pesu.




Erikseen on vielä mainittava pelin vahvuus co-op moodissa. Harva kilpailija kykenee tarjoilemaan yhtä jouhevaa kokemusta tarinavetoisesta roolipelistä, oli alusta sitten mikä tahansa. Konsolipelaajille tärkeä samalla ruudulla pelaaminen on hiottu loppuun asti. Kaveri voi hypätä seikkailuun mukaan missä kohtaa vaan eikä pelaajia ole muutenkaan sidottu toisiinsa. Jos tarve tulee, molemmat voivat lähteä vapaasti maailmassa eri suuntiin, ilman näytön tuomia kahleita. Testisessiot kokonaisuudessaan hoidettiin kimppapelissä, eikä kertaakaan tullut mieleen, että jotain pelin ominaisuuksista pitäisi muuttaa. Jos mielestänne jostain löytyy parempi roolipeli koettavaksi samalta sohvalta, olkaa ystävälliset ja miettikää kantaanne vielä uudelleen.

Heikki Mustonen